Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Arviointineuvosto: irtisanomissuojaa koskeva hallituksen esitys kokonaisuutena puutteellinen ja tulkinnanvarainen

statsrådets kommunikationsavdelning
Julkaisuajankohta 26.10.2018 15.40
Tiedote 504/2018

Irtisanomissuojaa koskevan esityksen vaikutuksista saa kohtalaisen hyvän käsityksen. Esitys on kuitenkin puutteellinen hyvien lainvalmistelukäytäntöjen näkökulmasta. Hallituksen olettama irtisanomiskynnyksen ongelmallisuudesta näyttää sitoneen virkamiesvalmistelua, eikä muita vaihtoehtoja tavoitteen saavuttamiseksi ole arvioitu. Säännösten tulkinnanvaraisuus aiheuttanee lain tulkintaan liittyvää epävarmuutta vielä pitkään.

Lainsäädännön arviointineuvosto pitää myönteisenä, että hallituksen esityksessä on käsitelty monipuolisesti esityksen vaikutuksia sisältäen sekä myönteisiä että kielteisiä näkökohtia. On erityisen ansiokasta, että luonnoksessa on hyödynnetty tutkimustietoa työllisyysvaikutusten arvioimiseksi ja toisaalta tuotu esiin esille tutkimustuloksiin liittyviä epävarmuuksia. Tutkimustuloksia ei voida suoraan siirtää Suomeen. Hallituksen esitys on lisäksi kirjoitettu hyvällä yleiskielellä.

Arviointineuvoston näkemyksen mukaan esityksessä ei ole riittävästi perusteltu oletusta irtisanomiskynnyksen noususta ja sen aiheuttamasta työllistämisen esteestä. Myös muita keinoja työllistämistavoitteen saavuttamiseksi olisi pitänyt arvioida. Työllistämistä on tarkoitus edistää alentamalla irtisanomiskynnystä, kun työnantaja työllistää alle 10 työntekijää. Tavoiteltujen nettotyöllisyysvaikutusten arvioidaan kuitenkin jäävän pieniksi. 

Arviointineuvosto kiinnittää huomiota siihen, että yhdenvertaisuuteen liittyviä asioita on esitysluonnoksessa käsitelty puutteellisesti. Yrityskokoon perustuvaan irtisanomiskynnykseen, sukupuoleen, työttömyysturvaan sekä työntekijän järjestäytymiseen liittyvien seikkojen vaikutuksia yhdenvertaisuuteen tulisi arvioida tarkemmin.

Arviointineuvosto katsoo, että vaikutusarvioissa ei ole otettu riittävästi huomioon säännösten tulkinnanvaraisuutta, oikeusprosessin kalleutta asianosaisille, oikeuskäytännön hidasta kehittymistä eikä kiistatilanteiden mahdollista lisääntymistä. Lain tulkintaan liittyvä epävarmuus jatkunee pitkään. 

Arviointineuvosto katsoo, että hallituksen esitysluonnos on puutteellinen hyvien lainvalmistelukäytäntöjen näkökulmasta, vaikka vaikutusarvioinnit täyttävätkin kohtalaisen hyvin säädösehdotusten vaikutusten arviointiohjeen vaatimukset. Arviointineuvosto suosittelee, että hallitus harkitsee jatkotoimenpiteitä lausunnon perusteella.

Lainsäädännön arviointineuvosto on arvioinut ns. irtisanomissuojaa koskevaa hallituksen esitysluonnosta, joka toimitettiin neuvostolle 17. lokakuuta.

Lisätietoja: arviointineuvoston puheenjohtaja Leila Kostiainen, p. 0400 805417 ja arviointineuvokset Kati Rantala p. 0295 160 467 ja Meri Virolainen, p. 0295 160 202, valtioneuvoston kanslia.

Arviointineuvoston lausunto 26.10.2018

 
Sivun alkuun