Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

EU-mailta vahva tuki Länsi-Balkanin maiden eurooppalaiselle perspektiiville

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 17.5.2018 15.19
Tiedote 258/2018

EU:n ja kuuden Länsi-Balkanin maan johtajat keskustelivat yhteyksien kehittämisestä ja turvallisuudesta torstaina 17. toukokuuta Bulgarian pääkaupungissa Sofiassa järjestetyssä huippukokouksessa.

Kokouksen päätteeksi EU-maat antoivat julkilausuma, jossa todettiin Länsi-Balkanin maiden sitoutuminen eurooppalaisiin arvoihin ja vahvistettiin EU:n tuki Länsi-Balkanin eurooppalaiselle tulevaisuudelle. EU:n laajentuminen ei ollut kuitenkaan kokouksen varsinaisena aiheena.

- Jo ennen jäseneksi liittymistä EU on Länsi-Balkanin maiden paras kumppani. Voimme tarjota pääsyn EU:n sisämarkkina-alueelle, tukea uudistusten tekemistä sekä tarjota muutenkin hyvää yhteistyötä, pääministeri Juha Sipilä sanoi.

Huippukokous pyrki vahvistamaan EU:n ja Länsi-Balkanin konkreettista yhteistyötä, ja tuomaan sitä kautta alueelle vaurautta ja kehitystä.

- Erilaisten yhteyksien kehittäminen alueidemme välille luo uusia mahdollisuuksia niin yrityksille kuin kansalaisillekin. Varsinkin digitaalisten yhteyksien kehittäminen on yksi prioriteeteistämme EU:ssa. On tärkeää pitää Länsi-Balkanin maat mukana, pääministeri Sipilä totesi.

Päämiehet keskustelivat myös alueen turvallisuudesta. Suomi on korostanut, että hybrdiuhkien vastustuskyvyn kehittäminen on tärkeää myös Länsi-Balkanin maissa. Hybridivaikuttamisen tunnistaminen on ensimmäinen askel sen vastustamiseen. On tärkeää herättää tietoisuutta näistä kysymyksistä - kuten Helsingissä sijaitseva EU- ja NATO-maiden hybridikeskuskin tekee.

Kokouksen julkilausuma Eurooppa-neuvoston sivuilla

Lisätietoja: EU-asioiden valtiosihteeri Kare Halonen, p. 0295 160 319, erityisavustaja (EU-asiat) Riikka Pakarinen, p. 040 580 0833 ja EU-asioiden viestintäpäällikkö Anne Sjöholm, p. 040 537 0733, valtioneuvoston kanslia

 
Sivun alkuun