Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Eurooppaministeri Tuppurainen yleisten asioiden neuvostoon

Government Communications Department
Julkaisuajankohta 18.11.2019 15.36
Tiedote 597/2019

Eurooppaministeri Tytti Tuppurainen osallistuu EU:n yleisten asioiden neuvostoon Brysselissä tiistaina 19. marraskuuta. Ministeri Tuppurainen johtaa puhetta neuvoston kokouksessa, jonka aiheina ovat EU:n seuraava monivuotinen rahoituskehys, joulukuun Eurooppa-neuvoston valmistelu, oikeusvaltioperiaatteen kunnioittamisen vahvistaminen unionissa ja EU:n laajentuminen.

Puheenjohtajamaa Suomi esittelee kokouksen julkisessa käsittelyssä rahoituskehysneuvottelujen tilannetta sekä jatkotyötä. Suomi edistää rahoituskehysneuvotteluja puheenjohtajakaudellaan Eurooppa-neuvoston kesäkuussa ja lokakuussa 2019 antaman ohjauksen mukaisesti. Suomen päätavoite on tuottaa luvut sisältävä viimeistelty ”neuvottelulaatikko”. Neuvottelulaatikko on sopimusluonnos, jonka pohjalta päämiehet sopivat tulevasta rahoituskehyksestä Eurooppa-neuvostossa. Eurooppa-neuvoston sopuyrityksen ajankohdasta päättää viime kädessä sen pysyvä puheenjohtaja, joka 1. joulukuuta alkaen on belgialainen Charles Michel.

Neuvosto käy näkemystenvaihdon oikeusvaltioperiaatteen vahvistamisesta EU:n perusoikeusviraston johtaja Michael O’Flahertyn kanssa sekä keskustelee neuvoston oikeusvaltiovuoropuhelun uudistamisesta. Suomi on laatinut oikeusvaltiovuoropuhelusta luonnoksen neuvoston päätelmiksi, jotka on tarkoitus hyväksyä kokouksessa. Päätelmien tarkoitus on uudistaa oikeusvaltiovuoropuhelua siten, että siitä tulisi yleistä oikeusvaltion tilaa unionissa koskeva vuosikeskustelu.

”Demokratia, oikeusvaltioperiaate ja perusoikeudet kytkeytyvät toisiinsa. Ei ole yhtä ilman toisia. Neuvoston puheenjohtajamaana teemme kaikkemme yhteisen arvopohjamme suojelemiseksi ja vahvistamiseksi. Mikä voisi olla tärkeämpää? Lähestymistapamme on positiivinen ja rakentava. Puheenjohtajamaa ei kuitenkaan voi saavuttaa tuloksia yksin. Vain yhdessä voimme onnistua”, ministeri Tuppurainen sanoo.

EU:n laajentumista neuvostossa käsitellään tilannekatsauksena. Käsittely on jatkoa lokakuun yleisten asioiden neuvostossa ja Eurooppa-neuvostossa käydylle keskustelulle Pohjois-Makedonian ja Albanian jäsenyysneuvotteluiden avaamisesta. Päätelmiä kokouksessa ei ole tarkoitus antaa.

Neuvosto käy keskustelun myös joulukuun Eurooppa-neuvoston asialistaluonnoksesta, jonka aiheita ovat ilmastonmuutos ja monivuotinen rahoituskehys. Eurooppa-neuvosto voi käsitellä lisäksi ajankohtaisia ulkopoliittisia kysymyksiä.

EU:n yleisten asioiden neuvostossa jäsenmaita edustavat pääasiassa jäsenvaltioiden eurooppaministerit. Neuvoston tehtävänä on muun muassa valmistella Eurooppa-neuvoston kokouksia. Se myös vastaa useista monialaisista politiikoista kuten rahoituskehysneuvotteluista ja EU:n laajentumisesta. Myös oikeusvaltioperiaatteeseen liittyvät kysymykset kuuluvat vakiintuneesti neuvoston asialistalle. Suomen EU-puheenjohtajakaudella (1.7.-31.12.2019) eurooppaministeri Tuppurainen johtaa neuvoston puhetta.

Lisätietoja: EU-erityisasiantuntija Heli Siivola, p. 0295 160 476 ja erityisavustaja Matti Niemi, p. 045 679 1717, valtioneuvoston kanslia

 
Sivun alkuun