Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Hallituksen päätös Uudenmaan eristämisestä ei vaikuta median toimintaedellytyksiin

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 26.3.2020 15.28
Tiedote 184/2020

Päätoimittajien yhdistys on ottanut kantaa hallituksen eiliseen päätökseen liikenteen rajoittamiseksi Uudenmaan ja muun maan välillä. Yhdistyksen huolena on, että journalistien liikkuminen tai matkustaminen työtehtävissä estyisi, tai medioiden jakelu häiriytyisi. Yhdistys on myös huolissaan valmiuslain mahdollisista vaikutuksista läpinäkyvyyteen tai median edustajien toimintaan.

Valtion johto ja viranomaiset haluavat turvata median toiminnan ja lehdistönvapauden toteutumisen kaikissa olosuhteissa.

Uudenmaan maakunnan liikkumisrajoitukset eivät koske liikkumista välttämättömän työn vuoksi. Tällöin henkilö antaa tarvittaessa poliisille selvityksen matkan määränpäästä ja tarkoituksesta. Kyseisillä rajoituksilla ei siis ole vaikututusta median toimintaan ja välttämättömiin työn vuoksi tehtäviin matkoihin.

Median toimintaedellytykset on pyritty turvaamaan myös valtioneuvoston tiedotustilaisuuksissa jakamalla suora striimi ja valokuvat kaikkien käyttöön. Yleisradion ja STT-Lehtikuvan kanssa on myös sovittu käytännöistä, joilla turvataan kaikille medioille mahdollisuus suorien lähetysten ja kuvien saamiseksi ilmaiseksi medioiden käyttöön myös tätä kautta. Koska tautitilanteen vuoksi mediaa ei enää voida ottaa paikalle, tiedotustilaisuuksiin on rakennettu tekniikka, jolla toimittajat pääsevät esittämään kysymyksensä itse suoraan videopalvelun avulla.

Päätoimittajayhdistyksen kanssa käydään jatkuvasti hyvää ja rakentavaa keskustelua siitä, kuinka tilanteessa voidaan parhaiten toimia läpinäkyvyyden ja lehdistönvapauden turvaamiseksi.

Lisätietoja: valtioneuvoston viestintäjohtaja Päivi Anttikoski, p. 040 536 4821.

 
Sivun alkuun