Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Kestävän kehityksen tila ja tulevaisuus -tapahtumassa tarkasteltiin Suomen kestävän kehityksen tilaa

statsrådets kommunikationsavdelning
Julkaisuajankohta 30.5.2018 15.00
Uutinen 24/2018

Finlandia-talossa luotiin keskiviikkona 30. toukokuuta yhteistä ymmärrystä kestävästä kehityksestä, kun päätöksentekijät sekä hallinnon, järjestöjen, elinkeinoelämän ja tutkimusmaailman edustajat kokoontuivat vuosittaiseen Kestävän kehityksen tila ja tulevaisuus -tapahtumaan. Tämän vuoden teemoja olivat ekosysteemit, vesi, energia, kaupunkikehitys sekä kulutus ja tuotanto.

Päivän avasi pääministeri Juha Sipilä, joka onnitteli 25-vuotiasta kestävän kehityksen toimikuntaa. ”Toimikunnan työ on pohjustanut monia niitä saavutuksia, joista Suomi maailmalla tunnetaan”, pääministeri Sipilä sanoi. Hän kertoi kestävän kehityksen integroimisesta vuoden 2019 budjettisuunnitteluun ja BKT:lle rinnakkaisten mittareiden ottamisesta osaksi hallituksen strategisten työkalujen kehittämishanketta.

Tapahtumassa kuultiin puheenvuorot muun muassa UN Womenin maajohtajalta Fadumo Dayibialta ja professori Eeva Furmanilta. Maajohtaja Dayib korosti koulutuksen merkitystä tasa-arvon ja taloudellisen riippumattomuuden saavuttamisessa. Professori Furman painotti, että tavoitetilaan pääsemiseksi on huolehdittava kokonaisuudesta, ei vain yksittäisistä tavoitteista. Suomen heikoin lenkki on ekologinen taakka, joka kohdistuu erityisesti maamme rajojen ulkopuolelle, sanoi Furman.

Tulevaisuusvaliokunta piti tilaisuudessa avoimen kokouksen hyvinvointitalouden teemasta ja kuuli NuortenAgenda2030-ryhmää. ”Kestävän kehityksen toteuttaminen vaatii lakeja ja yhteiskunnan ohjausta, sitä ei voi jättää yksittäisen ihmisen harteille”, sanoi Lauri Korvenmaa NuortenAgenda2030-ryhmästä.

Tilaisuuden teemoja pohjustettiin kestävän kehityksen seurantajärjestelmän tuottaman tiedon avulla. Viime vuonna avattu Kestävän kehityksen tila -palvelu tarkastelee kansallisten kestävän kehityksen tavoitteiden toteutumista kymmenen nk. seurantakorin avulla.

Tilaisuudessa annettiin tunnustusta esimerkillisille toimenpidesitoumuksille. Konkreettisilla ja uutta luovilla toimenpidesitoumuksilla eri tahot sitoutuvat edistämään kansallisten tavoitteiden toteutumista. Tunnustuksen saivat Maj ja Tor Nesslingin Säätiö, Tuunaajamutsi eli Annakaisa Kilpinen, Meriteollisuus ry sekä From Waste to Taste ry. Vuoden vaikuttavimpana sitoumuksena palkittiin ympäristöministeriön ja Kaupan liiton Green Deal eli muovikassisitoumus. Elämäntyöstä myönnettiin erikoistunnustus kestävän kehityksen toimikunnan emerituspääsihteeri Sauli Rouhiselle.

Kestävän kehityksen viikko on innoittanut useita tahoja tekemään uusia toimenpidesitoumuksia. Meriteollisuus ry kannustaa tuoreessa sitoumuksessaan koko toimialaa kestävän kehityksen työhön. Sitoumukseen ovat liittyneet Meyer Turku, Evac, Piikkiö Works, Turun Korjaustelakka, Promeco, Langh Tech, Almaco, Norsepower, ABB ja NIT. Suomen kirjastoseura haastaa kaikki kirjastot järjestämään digi-iltoja yhdessä järjestöjen kanssa ja Touhula-päiväkodit panostavat kiusaamisen vastaiseen työhön ja lasten yksinäisyyden ehkäisyyn. Muita uusia sitoumuksen tekijöitä ovat muun muassa Oikeusministeriö, Ramboll Oy, Vanajavesikeskus, Sinebrychoff, Pentik Oy, Järki Särki Oy, Tampereen seudun ammattiopisto Tredu, Senaattikiinteistöt, Pohjois-Tapiolan lukio, Hämeenkyrön kunta, Scandic Hotels, Blox Car ja Taitonetti.

Sidosryhmätilaisuus käynnisti myös Euroopan kestävän kehityksen viikon Suomessa. Viikko kannustaa kestävän kehityksen tekoihin, ja sen teemana on kestävän kehityksen toimintaohjelma Agenda2030. Suomesta viikolle mukaan on ilmoitettu yli 20 tapahtumaa eri puolelta maata. Viikon avasivat Lahti Sitoutuu -tapahtuma ja Oulun kaupungin järjestämä, alueen nuoret Agenda2030-teemoihin keskittynyt Toivon Agenda.

Lisätietoja: apulaispääsihteeri Marja Innanen, p. 040 777 5582, kestävän kehityksen toimikunta, valtioneuvoston kanslia

Kuvia tilaisuudesta
Kestavakehitys.fi
Kestävän kehityksen tila
Kestävän kehityksen toimenpidesitoumukset

 
Sivun alkuun