Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Lainsäädännön arviointineuvosto: aktiivimallin leikkureita koskeva esitys vaikeasti hahmotettavissa

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 9.10.2019 13.38
Tiedote 512/2019

Lainsäädännön arviointineuvosto on arvioinut aktiivimallin leikkureita koskevaa esitystä. Esityksessä on käsitelty monipuolisesti aktiivimallin leikkureiden kumoamisen vaikutuksia. Esityksen tavoite on kuitenkin vaikeasti hahmotettavissa. Aktiivimallin lopullisia tutkimustuloksia ei ole odotettu, minkä seurauksena tieto aktiivimallin vaikutuksista jää osin hyödyntämättä.

Esityksessä ehdotetaan, että aktiivimallin leikkurit ja velvoitteet kumotaan. Käytännössä aktiivimallin edellytysten täyttämättä jääminen ei enää johtaisi työttömyysetuuden alentamiseen 4,65 prosentilla (aktiivimallin leikkuri).

Arviointineuvosto pitää myönteisenä, että esitysluonnoksessa on käsitelty monipuolisesti aktiivimallin leikkureiden kumoamisen vaikutuksia. Esityksessä on runsaasti numeerisia arvioita. Siinä on myös hyödynnetty tutkimuksellista tietoa ja pohdittu vaikutuksiin liittyviä epävarmuuksia onnistuneesti. Esityksestä käyvät hyvin ilmi vaikutukset eri kohderyhmille.

Esityksen kokonaisuuden hahmottamista vaikeuttaa se, että tavoite jää vaikeaselkoiseksi ja toisaalta työllisyyttä kompensoivat toimet valmistellaan erikseen. Luonnoksessa ei myöskään esitetä vaihtoehtoja valitulle keinolle. Esityksestä on vaikea hahmottaa tavoitetta lain muutokselle; mitä ongelmaa esityksellä on tarkoitus muuttaa tai korjata?

Esitystä valmisteltaessa ei ole odotettu aktiivimallin loppuraportin tuloksia, jossa käsitellään mm. työllisyysvaikutuksia. Tutkimustulokset on tarkoitus huomioida myöhemmin. Arviointineuvosto katsoo, että aktiivimallin lopullisia tutkimustuloksia pitää hyödyntää esityksen valmistelussa. Tutkimustulosten avulla saadaan arvokasta tietoa aktiivimallin vaikutuksista, joiden perusteella lainsäädäntöä voidaan tarvittaessa muokata. Tutkitun tiedon avulla saadaan toimivampaa sääntelyä jatkossa.

Lainsäädännön arviointineuvosto on antanut lausunnon hallituksen esityksestä ns. aktiivimallin leikkureita koskevasta laeiksi. Esitys on valmisteltu sosiaali- ja terveysministeriössä.

Arviointineuvoston näkemyksen mukaan hallituksen toimeksianto aktiivimallin leikkureiden poistosta näyttää sitoneen virkamiesvalmistelua siten, että edellytykset tavoitteen selvittämiselle ja vaihtoehtoisten ratkaisukeinojen ja niiden vaikutusten monipuoliseen arviointiin ovat heikentyneet. Hallituksen esitysluonnos on puutteellinen säädösehdotusten vaikutusten arviointiohjeen näkökulmasta. Esitysluonnosta tulee korjata neuvoston lausunnon mukaisesti ennen hallituksen esityksen antamista.

Lisätietoja: Lainsäädännön arviointineuvoston puheenjohtaja Leila Kostiainen, p. 0400 805 417 ja arviointineuvos Meri Virolainen, p. 050 523 2426, lainsäädännön arviointineuvoston sihteeristö.

 
Sivun alkuun