Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Ohjelma laittoman maahantulon ja maassa oleskelun torjumiseksi koottiin kolmannen kerran

Ulkoasiainministeriöoikeusministeriösisäministeriösosiaali- ja terveysministeriötyö- ja elinkeinoministeriövaltioneuvoston viestintäosastoympäristöministeriö
Julkaisuajankohta 3.4.2017 9.13
Tiedote 145/2017

Maahanmuuton ministerityöryhmä hyväksyi laittoman maahantulon ja maassa oleskelun vastaisen toimintaohjelman vuosille 2017–2020. Kyseessä on viime joulukuussa hyväksyttyä laittoman maassa oleskelun ehkäisyn ja hallinnan toimenpidesuunnitelmaa laajempi ja pitkäkestoisempi ohjelma. Ohjelma koottiin kolmatta kertaa, ensimmäinen tehtiin jo vuonna 2012.

Nyt hyväksytty toimintaohjelma on valmistelu Sipilän hallituksen asettaman maahanmuuton ministerityöryhmän toimeksiannosta. Poliisihallituksen johdolla toimiva laittoman maahantulon torjunnan virkamiestyöryhmä seuraa ohjelman toteutumista ja raportoi ministerityöryhmälle.

Ohjelmassa on koottu toimenpiteet laittoman maahantulon ja maassa oleskelun torjumisen varmistamiseksi ja hallitun maahanmuuton tilanteen ylläpitämiseksi. Painopisteenä on sisämaassa tehtävän laittoman maassa oleskelun torjunta sekä sisäisen turvallisuuden varmistaminen. Ohjelma sisältää 25 toimenpidesuositusta, joiden toteuttaminen on vastuutettu eri viranomaisille. Osa toimenpiteistä on uusia, osa sellaisia, jotka olivat mukana jo aiemmassa toimintaohjelmassa, mutta joiden toimeenpanoa on arvioitu välttämättömäksi jatkaa edelleen.  

Laiton maassa oleskelu ei ole uusi asia

Laiton maahantulo Eurooppaan on moninkertaistunut viime vuosina ja muutosten ennustettavuus on heikentynyt. Vaikka toimintaympäristö on muuttunut merkittävästi myös Suomessa, ei laiton maassa oleskelu ole uusi asia maassamme. Viime vuosina Suomessa laittomasti maassa oleskelevina tavattujen henkilöiden määrä on ollut vuosittain hieman yli 3000.

Pääosa Suomessa laittomasti tavatuista ulkomaalaisista on aiempina vuosina ollut turvapaikanhakijoita, jotka ovat jättäneet hakemuksensa sisämaassa eikä heillä ole ollut maahantuloon oikeuttavaa asiakirjaa. Toinen merkittävä laittomasti maassa tavattujen ryhmä on ollut ulkomaalaisrikkomuksesta epäillyt henkilöt. Laittoman maassa oleskelun ennustetaan lisääntyvän. Kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneista henkilöistä odotetaan muodostuvan uusi ryhmä laittomasti Suomeen jääviä.

Laittoman maahantulon torjuntaan tähtäävillä toimilla ei pyritä estämään tai vaikeuttamaan pakolaisten tai turvapaikanhakijoiden maahanpääsyä tai laillista maassa oleskelua.  Laittoman maahantulon torjunnassa on erittäin tärkeää noudattaa perus- ja ihmisoikeuksia ja ottaa huomioon jokaisen ihmisen oikeusturva.

Suomi ei ole helppo paikka laittomasti oleskelevalle

Viime vuosiin saakka Suomi ei ole ollut houkutteleva maa laittomalle maassa oleskelulle. Pohjoisen sijainnin lisäksi houkuttelevuutta on todennäköisesti vähentänyt se, että Suomessa tiedetään ulkomaalaisvalvonnan, turvapaikkaprosessin ja maasta poistamispäätösten täytäntöönpanon olevan toimivaa. Suomessa ei myöskään ole avoimia pimeitä työmarkkinoita. Nämä seikat ovat omiaan ennalta ehkäisemään laitonta maahantuloa ja maassa oleskelua.

Riski ilmiön kasvusta on nyt tunnistettu. Vuodet 2017–2020 tulevat olemaan hallitun maassa oleskelun ja laittoman maahantulon torjunnan näkökulmasta erittäin tärkeitä. Viime vuoden lokakuun alkuun mennessä laittomasti maassa tavattujen määrä Suomessa ei näytä vielä lisääntyneen.

Ilmiönä laiton maahantulo ja maassa oleskelu vaikuttaa sisäministeriön lisäksi sosiaali- ja terveysministeriön, työ- ja elinkeinoministeriön, oikeusministeriön, ympäristöministeriön sekä ulkoasiainministeriön hallinnonalojen toimintaan. Vaikutus ulottuu myös kuntiin ja eri järjestöihin.

Toimintaohjelma

Lisätietoja: poliisitarkastaja Mia Poutanen, p. 0295 481 760, mia.poutanen(at)poliisi.fi

 
Sivun alkuun