Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Pääministeri Sipilä: Eurooppa-neuvoston kokouksessa painava agenda

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 23.3.2018 13.11
Kolumni

Eurooppa-neuvoston kokous jatkui eilen myöhään yöhön ja jatkuu tänään. Asialistalla on paljon keskustelua herättäviä ja mittaluokaltaan merkittäviä asioita.

Eilinen päivä alkoi perinteisesti käymällä kokousagendaa läpi seitsemän muun Alde-pääministerin kanssa.

Tapasin kokouspaikalla ennen varsinaisen Eurooppa-neuvoston istunnon alkua Pohjoismaiden ja Baltian pääministerit. Käymme perinteisesti keskustelut Eurooppa-neuvosto asialistasta ja yritämme löytää yhtenäistä linjaa aina kun mahdollista. Eilisen tapaamisen pääaiheiksi muodostuivat Salisbury, digiverotukseen liittyvät kysymykset, sisämarkkinat sekä kauppapolitiikka.  Johtamani kokouksen päätteeksi saimme vieraaksi myös Britannian pääministeri Theresa Mayn. Hän kävi päivittämässä Salisbury-tapauksen tutkinnan tilanteen, jonka pohjalta kävimme tiiviin keskustelun näkemyksistämme. Osoitimme kaikki hyvin vahvan tuen Britannialle.

Keskustelu aiheesta jatkui myös päämiesten illallisella. Suomi ja muut jäsenmaat toistivat vahvan solidaarisuutensa ja tukensa Britannialle. Hyväksymissämme päätelmissä tuomitaan Salisburyn hyökkäys jyrkästi sekä todetaan EU:n olevan yhtä mieltä Britannian hallituksen arviosta, jonka mukaan on hyvin todennäköistä, että Venäjä on vastuussa iskusta ja että uskottavaa vaihtoehtoista selitystä ei ole. Lisäksi päätettiin kutsua EU:n Moskovan suurlähettiläs kotiin konsultaatioita varten.

Kokouksessa keskusteltiin myös yksittäisten jäsenvaltioiden tuen osoituksista Britannialle. Suomen osalta esillä on ollut erityisesti meidän aktiivinen toimintamme Helsingissä sijaitsevan Euroopan hybridikeskuksen kehittämisessä. Myös päätelmissä viitataan siihen, että EU:n ja sen jäsenmaiden olisi edelleen vahvistettava valmiuksiaan vastata hybridiuhkiin. Pääministeri May kiitti Suomea aktiivisuudesta tällä alalla. Esitin itse, että nekin jäsenmaat, jotka eivät vielä kuulu hybridikeskukseen, liittyisivät siihen. Keskuksen toiminta on lähtenyt hyvin käyntiin, ja sen toimintaa arvostetaan laajasti. Aiomme jatkaa panostamme tämän alan yhteistyön vahvistamiseen.  

Kokouksessa käsiteltiin myös sisämarkkinakysymyksiä. Olen pettynyt siihen, kuinka vähän sisämarkkinoilla on viime vuosina EU-tasolla edetty. Vaadimme ja tulemme saamaan komissiolta selkeää analyysia tilanteesta ja siitä mitä toimia tulevina vuosina tarvitaan sisämarkkinoiden loppuunsaattamiseksi. Sisämarkkinoiden kehittymisellä on selkeä yhteys kilpailukyvyn, kasvun ja työllisyyden kehittymiselle koko alueella. Tämä tulee olemaan meille tärkeää myös puheenjohtajakaudellamme 2019.

Digiverotuksen osalta esitin konkreettisten verotuksellisten toimenpiteiden ohessa myös uudenlaista lähestymistapaa. EU:n tulisi keskittyä löytämään ratkaisu pikemminkin datan omistajuuteen. Tämä tulee olemaan tulevien vuosien iso kysymys, jossa EU:n tulisi olla keskeisesti mukana. Erillistä EU:n sisäistä digiverotusta emme kannata. Meidän tulee tältä osin löytää globaali ratkaisu.

Globaali kauppapoliittinen tilanne on ollut viime päivien kuuma puheenaihe. Erityisesti esillä on ollut kysymys USA:n yksipuolisesti asettamista teräs- ja alumiinitulleista. Asiasta piti keskustella jo eilisiltana, mutta halusimme ensiksi varmistuksen Yhdysvaltain lopullisesta päätöksestä. Se saatiin varhain tänä aamuna. EU saa poikkeuksen USA:n asettamista tulleista, mutta vain toukokuun alkuun saakka. Siltä osin tilanne jatkuu epävarmana, ja meidän tulee edelleen jatkaa työtämme avoimen, sääntöpohjaisen globaalin kauppajärjestelmän tukemiseksi.

Kokous jatkui kauppa-asioiden käsittelyn jälkeen Brexit-neuvottelujen tilannekatsauksella. Irlannin kysymys on keskeisin auki olevista asioista tässä vaiheessa. Suomelle tärkeä lentoliikenteen kysymys on tässä vaiheessa ratkaistu meitä tyydyttävällä tavalla. Tämän keskustelun jälkeen käymme 19 maan kesken euroalueen tulevaisuuteen liittyvän keskustelun.

Juha Sipilä

Pääministeri ja Keskustan puheenjohtaja

 
Sivun alkuun