Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Pääministeri Sipilä ja Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Tusk tapasivat

Government Communications Department
Julkaisuajankohta 14.3.2018 14.44
Tiedote 127/2018

Pääministeri Juha Sipilä on neuvotellut Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Donald Tuskin kanssa Helsingissä keskiviikkona 14. maaliskuuta. Pääministeri Sipilä nosti keskusteluissa esille Suomelle keskeisiä EU-kysymyksiä, kuten tulevan puheenjohtajakautemme vuonna 2019.

- Tämä oli erinomainen tilaisuus aloittaa keskustelut ja yhteistyö Suomen EU-puheenjohtajakautta koskien. Kautemme käynnistyy poikkeuksellisissa olosuhteissa juuri käytyjen eduskunta- ja eurovaalien jälkeen. Myös Euroopan unionin asialista tulee olemaan merkittävä. Tämän vuoksi valmisteluissa edetään hyvissä ajoin, pääministeri Juha Sipilä totesi tapaamisen jälkeen.

Päämiehet keskustelivat myös ensi viikon Eurooppa-neuvostossa esillä olevista asioita kuten brexitistä, sisämarkkinoiden kehittämisestä, USA:n terästulleista ja kauppapolitiikasta yleisemmin.

Britannian eroneuvottelujen suhteen Britannialta odotetaan konkreettisia näkemyksiä. Tulevissa neuvotteluissa on tarpeen jatkossakin varmistaa EU:n yhtenäisyys.

Päämiehet keskustelivat pitkään EMU:n kehittämisestä, joka tulee olemaan tulevina kuukausina yksi keskeisimmistä EU-kysymyksistä ja on vahvasti esillä myös ensi viikon euroalueen huippukokouksessa.

- Talous- ja rahaliittoa tulee kehittää ja jäsenvaltioiden tulee pikaisesti löytää yhteisymmärrys pankkiunionin loppuunsaattamiseksi. Puheenjohtaja Tuskin kanssa käydyssä keskustelussa kävin seikkaperäisesti läpi kantamme ja niiden taustat. Suomi on ollut hyvin käytännönläheinen ja rakentava talous- ja rahaliiton kehittämisessä. Tulemme jatkamaan aktiivista vaikuttamista yhteisten ratkaisujen löytämiseksi, totesi pääministeri Sipilä.

Lisätietoja: EU-asioiden valtiosihteeri Kare Halonen, p. 0295 160 319, erityisavustaja (EU-asiat) Riikka Pakarinen, p. 040 580 0833 sekä mediajärjestelyistä EU-asioiden viestintäpäällikkö Anne Sjöholm, p. 040 537 0733, valtioneuvoston kanslia

 
Sivun alkuun