Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Pääministeri Sipilä: Ruotsin vaaleista

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 9.9.2018 22.13
Kolumni

Ruotsin vaalien ääntenlaskenta on edelleen kesken. Ovensuukyselyiden perusteella blokkien välinen ero on hiuksenhieno eikä hallitusneuvotteluista tule helppoja. Toivotan kollegoilleni onnea matkaan.

Vielä alkuvuodesta odotettiin Ruotsin vaalien keskittyvän turvallisuuspolitiikkaan. Toisin kävi. Maahanmuutto nousi vaalien yhdeksi kärkiteemaksi. Olemme näistä aiheista keskustelleet niin Suomessa kuin Euroopassa. Maahanmuuttoon tarvitaan johdonmukaista politiikkaa sekä maltillista ja asiallista yhteiskunnallista keskustelua. Rasismille ja radikalismille ei ole tilaa. Ei meillä eikä muualla.

Odotettavissa on mielenkiintoiset hallituskeskustelut. En lähde niiden lopputulosta arvailemaan. Paljon puhuttu ja spekuloitu perinteisten blokkiasetelmien mahdollinen murtuminen tarjoaisi erilaisia ja uusia hallitusvaihtoehtoja Ruotsiin. Suomessa tällaista blokkirajaa ei ole ollutkaan ja se on omalta osaltaan tuonut meille vakautta harjoitettuun politiikkaan yli vaalikausien. Suomessa tämä on toiminut ja voi olla, että Ruotsikin vielä kokeilee koalitiohallitusta.

Keskustan sisarpuolueen puheenjohtaja Annie Lööf on tehnyt erinomaista työtä puheenjohtajakautenaan ja ansaitsee työstään onnittelut. Alustavien tietojen mukaan keskusta olisikin eräs vaalivoittajista mahdollisesti parhaalla tuloksellaan vuosikymmeniin.

Olipa Ruotsin hallituskoalitio mikä tahansa niin Suomen ja Ruotsin suhteiden kehityssuunta tulee pysymään samana. Yhteistyötä on tiivistetty ja syvennetty joka sektorilla määrätietoisesti. Suhteet ovatkin nyt historiallisen läheiset. Valtiojohdon välinen kanssakäyminen on lähes päivittäistä. Suomelle Ruotsi on aina erityisasemassa. Suhteemme pohjautuvat pitkään yhteiseen historiaan ja arvopohjaan.

Suomi ja Ruotsi arvioivat turvallisuusympäristöään pitkälti samoista lähtökohdista. Pyrimme molemmat Pohjolan ja Itämeren alueen vakauden lujittumiseen. Suomen kanssa tehtävälle ulko- ja turvallisuuspoliittiselle yhteistyölle on laaja tuki läpi koko Ruotsin poliittisen kentän. Aktiivinen keskusteluyhteys näistä teemoista tulee säilymään varmasti yli mahdollisten hallitusmuutostenkin.

Panostamme yhdessä myös aktiivisesti pohjoismaiseen ja alueelliseen yhteistyöhön. Teemme aktiivista EU-yhteistyötä. Myöskään näiden osalta merkittäviä muutoksia ei ole odotettavissa.

Lähdemme siitä, että kahdenväliset suhteemme tulevat jatkumaan hyvinä ja tiiviinä. Ruotsi on jatkossakin Suomen tärkein kumppani. Maittemme taloudet ovat kiinteästi toisiinsa sidoksissa. Vahva ja menestyvä Ruotsi on myös Suomen etu.

Juha Sipilä
Pääministeri

 
Sivun alkuun