Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Pääministeri Sipilä: Suomella ja Intialla hyvät yhteistyön mahdollisuudet

statsrådets kommunikationsavdelning
Julkaisuajankohta 17.4.2018 19.29
Tiedote 196/2018
Pääministeri Juha Sipilä tapasi Intian pääministerin Narendra Modin Tukholmassa.

Pohjoismaiden ja Intian taloussuhteiden kehittäminen nousi pääaiheeksi Pohjoismaiden ja Intian pääministerien huippukokouksessa Tukholmassa tiistaina 17. huhtikuuta. Pääministeri Juha Sipilä tapasi Intian pääministeri Narendra Modin myös erikseen ja neuvotteli tämän kanssa Suomen ja Intian välisen kaupan, investointien ja muun yhteistyön edistämisestä.

"Suomen vienti Intiaan on kasvanut viime vuosina. Totesimme pääministeri Modin kanssa, että maillamme on yhteistyömahdollisuuksia etenkin energia-, satelliitti- ja koulutusektoreilla. Sovimme, että tiivistämme yhteistyötä näillä aloilla, ja jatkamme virkamiestasolla neuvottelut konkreettisista hankkeista", pääministeri Juha Sipilä sanoi.

"Tapasin pääministeri Modin ensimmäisen kerran vuonna 2016, kun tein Team Finland –vienninedistämismatkan Intiaan. Intia on yksi maailman nopeiten kehittyviä talouksia, ja Suomen on tärkeää jatkaa hyvien taloussuhteiden edistämistä maan kanssa. Yhteistyöpotentiaalia on vielä paljon", pääministeri Sipilä totesi.

Pääministeri Sipilä nosti tapaamisessa esiin myös vapaakaupan merkityksen; EU:n ja Intian välille neuvotellaan vapaakauppa- ja investointisuojasopimusta. Lisäksi pääministeri Sipilä korosti kansainvälisen yhteistyön merkitystä ilmastonmuutoksen sekä terrorismin torjunnassa.

Pohjoismaiden ratkaisut kiinnostavat Intiaa

Pohjoismaiden ja Intian pääministerien huippukokous, Indo-Nordic Summit, järjestettiin Intian aloitteesta. Siihen osallistuivat kaikkien viiden Pohjoismaan pääministerit.

Pääministeri Sipilä alusti huippukokouksessa keskustelua innovaatioiden, digitalisaation ja keinoälyn vaikutuksesta kauppaan, työpaikkoihin ja talouskasvuun maailmassa.

Pääministeri Modin kaudella Intia on modernisoinut infrastruktuuriaan, talouttaan ja yhteiskuntaansa. Intian talouskasvun ennustetaan jatkuvan tänä ja ensi vuonna yli 7% vauhdilla. Suomen tavarakaupan vienti Intiaan oli viime vuonna 532 miljoonaa euroa ja tuonti 340 miljoonaa euroa. Suomen tärkeimpiä viestintuotteita ovat koneet ja laitteet sekä paperi ja pahvi. Vuoden 2017 palvelukaupan vientimme oli 747 miljoonaa ja tuontimme 534 miljoonaa euroa.

Lisätietoja: erityisavustaja (kansainväliset asiat) Jani Raappana, p. 050 566 7889 ja EU-asioiden viestintäpäällikkö Anne Sjöholm, p. 040 537 0733, valtioneuvoston kanslia

Kuvia tapaamisesta median käyttöön

 
Sivun alkuun