Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Planin tyttöjen päivän lehdistöaamiainen – Pääministeri Juha Sipilän puhe

statsrådets kommunikationsavdelning
Julkaisuajankohta 11.10.2017 9.00 | Julkaistu suomeksi 11.10.2017 klo 9.15
Puhe

(muutosvarauksin)

Hyvät kuulijat,

Suomi täyttää tänä vuonna sata. Tasa-arvo – naisten ja tyttöjen yhtäläinen osallistuminen yhteiskuntaan – on meille suomalaisille keskeinen arvo. Se on yksi satavuotiaan maamme peruspilareista.

Suomi oli maailman ensimmäinen maa, joka antoi täydet poliittiset oikeudet naisille. Naiset ovat olleet Suomen historiassa aktiivisessa roolissa poliittisessa päätöksenteossa ja työelämässä. Meillä on vielä Suomessakin tehtävää. Jakautuminen naisten ja miesten ammatteihin on yhä vahvaa. Tätä jakoa on määrätietoisesti murrettava. Lapsia ja nuoria on rohkaistava ennakkoluulottomasti eri aloille kiinnostuksen ja osaamisen mukaisesti. Tyttöjä on kannustettava enemmän esimerkiksi tekniikan ja luonnontieteiden pariin. Pojista taas olisi huutava pula muun muassa varhaiskasvatuksessa ja hoitoalalla.

Yksi Suomen juhlavuoden hankkeista on ”100 tasa-arvotekoa”. Ilahduin suuresti, kun Katariina esitti minulle Girls Takeover -haasteen. Lähdin tähän innolla mukaan. Samoin tekivät monet johtajat Suomessa ja maailmalla. Olen vakuuttunut siitä, että naisten suurempi osuus päätöksenteossa tekisi maailmastamme paremman paikan. 

Hyvät kuulijat,

Suomi on kehittynyt tasa-arvon edelläkävijäksi. Nyt maailman heikossa asemassa olevat tarvitsevat meidän tukeamme ja osaamistamme. Tasa-arvo on yksi globaalin kehityksen kulmakivistä. Liian monella tytöllä ei ole ollenkaan valtaa päättää omasta elämästään. Vielä tänäkin päivänä aivan liian moni lapsi jää vaille koulutusta ja tytöt ovat tässä erityisen heikossa asemassa. Tämä on tärkeä kysymys, sillä koulutus luo vankan pohjan elämän itsenäiselle rakentamiselle.

Naisten ja tyttöjen aseman parantaminen on yksi Suomen kehityspolitiikan keskeisimpiä painopisteitä. Se kuuluu myös kestävän kehityksen toimintaohjelman, Agenda 2030:n tavoitteisiin. Ilmastonmuutos tulee lisäämään sään ääri-ilmiöitä. Näistä eniten kärsivät valtiot ovat usein jo entisestään köyhiä ja niiden mahdollisuudet sopeutua ilmastonmuutoksen vaikutuksiin ovat heikot. Kuivuus ja tulvat uhkaavat ruoan tuotantoa ja puhtaan veden saantia. Näillä alueilla tytöt jäävät usein ensimmäisinä ilman ruokaa, suojaa ja terveydenhoitoa. Siksikin ilmastonmuutos on myös lastenoikeuskysymys.

Tämä on otettava vakavasti. EU:n pitäisi entisestään vahvistaa rooliaan ilmastonmuutoksen torjunnassa. Jäsenmaiden pitäisi yhdessä nykyistä pontevammin, konkreettisilla teoilla ryhtyä toimeen. Päästövähennykset on saatava Pariisin ilmastosopimuksen mukaiselle tavoitetasolle.  Kestävä kehitys on sukupolvia yhdistävä asia.

Yksi tapa, jolla Suomi pyrkii edistämään kansainvälistä tasa-arvokeskustelua, on Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi perustettu kansainvälinen tasa-arvopalkinto, International Gender Equality Prize. Se myönnetään merkittävälle tasa-arvon rakentajalle ja puolustajalle. Ensimmäinen palkinnonsaaja julkistetaan myöhemmin tänä syksynä.

Hyvät ystävät,

On ilo olla mukana Girls Takeover -tempauksessa. Olen varma, että tämä päivä tarjoaa uusia näkökulmia minun ja monen muun päättäjän työhön.

Kiitos.

 
Sivun alkuun