Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Poliisi ja sisäministeri antoivat tilannekatsauksen turvapaikkatilanteesta

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 24.11.2015 16.44
Tiedote 630/2015

Poliisiylijohtaja ja sisäministeri antoivat tilannekatsauksen pääministerille ja oikeus- ja työministerille turvapaikanhakijatilanteesta. Häiriöiden, levottomuuksien ja väkivaltaisuuksien on todettu lisääntyneen vastaanottokeskuksissa ja niiden liepeillä.

Häiriökäyttäytymiseen ja suoranaisiin väkivallantekoihin ovat syyllistyneet yhtä lailla turvapaikanhakijat kuin kantaväestöön kuuluvatkin. Häiriökäyttäytymistä, levottomuuksien lietsomista tai suoranaiseen väkivaltaan ryhtymistä ei voi hyväksyä, oli tekijänä turvapaikanhakijoihin tai kantaväestöön kuuluva. Maan hallitus ja toimivaltaiset viranomaiset tekevät kaikkensa sisäisen turvallisuutemme ja yhteiskuntamme eheyden säilyttämiseksi.

Tilannekatsauksessa käytiin läpi jo tehtyjä toimia ja arvioitiin, mitä keinoja on käytettävissä, jotta yleinen turvallisuus voidaan taata jatkossakin. Todettiin, että vakavasta rikoksesta saatu tuomio vaikuttaa merkittävästi hakijan mahdollisuuteen saada kansainvälistä suojelua Suomessa.

Jari Lindström Juha Sipilä Petteri Orpo Sipilän hallitus
 
Sivun alkuun