Raha-asiainvaliokunnan istunto 24.5.2017

Valtioneuvoston viestintäosasto 24.5.2017 13.09
Tiedote 259/2017

Luettelossa ovat raha-asiainvaliokunnan ministeriöille puoltamat julkiset asiat. Raha-asiainvaliokunnan valtioneuvostolle puoltamista asioista tiedotetaan valtioneuvoston istunnon jälkeen.

Valtioneuvoston raha-asiainvaliokunta puolsi istunnossaan 24.5.2017 seuraavia asioita:

Maatilatalouden kehittämisrahaston vuoden 2017 käyttösuunnitelman muutoksen vahvistaminen. Päätöksellä muutetaan maatilatalouden kehittämisrahaston (Makera) vuoden 2017 käyttösuunnitelman vahvistamisesta ja takausluottojen määrän rajoittamisesta tehtyä päätöstä tulojen sekä kulutusmenojen osalta. Makeran vuodelta 2016 siirtyvien sitomattomien varojen määräksi arvioitiin 85,20 miljoonaa euroa, kun lopullinen toteuma oli 67,55 miljoonaa euroa eli 17,65 miljoonaa euroa arvioitua pienempi. Yhteensä vuonna 2017 varoja arvioidaan olevan käytössä 122,35 miljoonaa euroa. Sijoitusmenoihin on osoitettu käytettäväksi 5,00 miljoonaa euroa ja kulutusmenoihin 51,10 miljoonaa euroa. Yhteensä menoihin on osoitettu käytettäväksi 56,10 miljoonaa euroa. Makeran käyttösuunnitelmaa esitetään muutettavaksi niin, että kulutusmenojen kohtaan 1. Avustukset lisätään kohta 1.4. Villisikatarhojen aitauskustannusavustukset 1,20 miljoonaa euroa. Muutoksen jälkeen käyttösuunnitelman menojen yhteismäärä kasvaa 1,20 miljoonalla eurolla, kulutusmenot ovat yhteensä 52,30 miljoonaa euroa ja kokonaismenot yhteensä 57,30 miljoonaa euroa. (MMM maaseutuekonomisti Saara Meurasalo 0295 162 035)