Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Raha-asiainvaliokunnan istunto 28.1.2016

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 28.1.2016 13.19
Tiedote 31/2016

Luettelossa ovat raha-asiainvaliokunnan ministeriöille puoltamat julkiset asiat. Raha-asiainvaliokunnan valtioneuvostolle puoltamista asioista tiedotetaan valtioneuvoston istunnon jälkeen.

Valtioneuvoston raha-asiainvaliokunta puolsi istunnossaan 28.1.2016 seuraavia asioita:

Vuoden 2015 talousarvion momentin 26.40.63 (Vastaanottotoiminnan asiakkaille maksettavat tuet) määrärahan ylittäminen 6 410 000 eurolla. Summa sisältää 17.12.2015 myönnetyn ylitysluvan 6 238 000 euroa. Ylityslupa on ollut raha-asianvaliokunnan käsittelyssä 17.12.2015, jolloin ylitystarpeen on ennakoitu olevan 6 238 000 euroa. Ylitystarve on osoittautunut arvioitua suuremmaksi johtuen kirjanpidossa selvittelytilille joulukuun alussa jääneestä, määrärahankäytöksi kirjautumattomasta erästä (120 000 euroa). Erittäin suuresta turvapaikkahakijamäärästä johtuen vuoden 2015 talousarviossa ja lisätalousarviossa varatut määrärahat eivät riitä kattamaan vuoden 2015 turvapaikanhakijoiden vastaanoton lakisääteisiä menoja. Johtuen hakijoiden suuresta määrästä vastaanottokeskusten perustamista on syksyn aikana nopeutettu, jotta kaikille hakijoille saadaan majoitustilat ja tarvittava perusylläpito. Vastaanotto- ja käyttörahamaksuja ehtii realisoitua ennakoitua enemmän vuodelle 2015 johtuen vastaanottokeskusten ennakoitua nopeammasta perustamisesta. Arvio momentille tarvittavasta kokonaismäärärahasta on 28 100 000 euroa, josta talousarvioissa ja lisätalousarvioissa rahoitusta on myönnetty 21 690 000 euroa. (SM osastopäällikkö Jukka Aalto 0295 488 510)

Vuoden 2015 talousarvion momentin 26.10.20 (Maasta poistamis- ja noutokuljetukset) osoitetun määrärahan ylittäminen 4 000 000 eurolla. Erittäin suuresta turvapaikkahakijamäärästä johtuen vuoden 2015 talousarviossa ja lisätalousarviossa varatut määrärahat eivät riitä kattamaan vuodelle 2015 varattuja menoja. Momentilta maksetaan turvapaikkatutkinnan prosessin tulkkaus- ja käännöskuluja liittyen hakijoiden rekisteröintiin, turvapaikkapuhutteluihin ja päätösten tiedoksi antoon sekä turvapaikanhakijoiden identiteetin ja kansalaisuuden varmistumisesta ja iänmäärityksestä aiheutuvia menoja. Momentilta maksettavaa turvapaikkatutkinnan valmiusryhmää on käytetty ensimmäistä kertaa Tornion järjestelykeskuksen käynnistämisessä ja toiminnan ylläpitämisessä ja momentilta on maksettu ryhmän matka- ja majoituskuluja. Momentti on kokonaisuudessaan Poliisihallituksen käytössä. Arvio momentille tarvittavasta kokonaismäärärahasta on 7 800 000 euroa, josta talousarviossa myönnettyä rahoitusta on 3 800 000 euroa. (SM talouspäällikkö Kati Korpi 0295 488 513)

Vuoden 2015 talousarvion momentin 26.01.29 (Sisäministeriön hallinnonalan arvonlisäveromenot) määrärahan ylittäminen 20 751 000 eurolla. Summa sisältää 17.12.2015 myönnetyn ylitysluvan 14 500 000 euroa. Ylityslupa on ollut raha-asianvaliokunnan käsittelyssä 17.12.2015, jolloin ylitystarpeen on ennakoitu olevan 14 500 000 euroa. Ylitystarve on osoittautunut arvioitua suuremmaksi. Lisämäärärahatarve aiheutuu momentin liian alhaisesta määrärahatasosta suhteessa maksettujen toimintamenojen määrään sekä kasvaneesta toimintamenojen käytöstä johtuen turvapaikkahakijamäärän kasvusta, ICT-hankkeista ja painatuspalvelujen lisääntymisestä passien volyymien kasvun myötä. Momentin käyttö on joulukuussa ollut arvioitua suurempi johtuen rajavartiolaitoksen joulukuulle ajoittuneiden helikopterihankintojen yhteisöarvonlisäveron kirjauksista ja Hallinnon tietotekniikkakeskuksen ennakoitua suuremmista investointimenoista. (SM talouspäällikkö Kati Korpi 0295 488 513)

Raha-automaattiyhdistyksen tuotosta 315 300 000 euron jakaminen avustuksina. Vuoden 2015 tuotosta jätetään jakamatta noin 28 200 000 euroa. Avustukset myönnetään raha-automaattiyhdistyksen 17.12.2015 antaman avustusehdotuksen mukaisesti. Avustukset jaetaan julkisia sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja täydentävien yleishyödyllisten järjestöjen toiminnan tukemiseen ja kehittämiseen sekä investointeihin. Avustuksilla muun muassa rohkaistaan järjestöjä kehittämään uusia toimintamuotoja ja pyritään järjestöjen toimintavalmiuksien parantamiseen. (STM osastopäällikkö Raimo Ikonen 0295 163 517)
Tiedote
RAY:n avustus ehdotus

Yhteensä 28 714 235 euron valtionavustuksen myöntäminen FinnHEMS Oy:n lääkärihelikopteritoimintaan vuonna 2016. Määrärahaa saa käyttää lääkäri- ja lääkintähelikopteritoiminnan lentotoiminnan, maayksiköiden, tukikohtien ja hallinnon kustannuksiin Suomessa. (STM osastopäällikkö Raimo Ikonen 0295 163 517)

 
Sivun alkuun