Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Raha-asiainvaliokunnan istunto 29.4.2016

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 29.4.2016 10.56
Tiedote 183/2016

Luettelossa ovat raha-asiainvaliokunnan ministeriöille puoltamat julkiset asiat. Raha-asiainvaliokunnan valtioneuvostolle puoltamista asioista tiedotetaan valtioneuvoston istunnon jälkeen.

Valtioneuvoston raha-asiainvaliokunta puolsi istunnossaan 29.4.2016 seuraavia asioita:

Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus yliopistojen perusrahoituksen laskentakriteereistä. Asetus perustuu voimassa olevaan asetukseen, ja osa voimassa olevan asetuksen säännöksistä siirtyy sellaisenaan uuteen asetukseen. Rahoituksen määräytymisperusteisiin tehdään kuitenkin yksityiskohtaisia muutoksia liittyen esimerkiksi tutkintojen ja 55 opintopisteen suorittaneiden määrän sekä työllistymiskriteerin perusteella jaettavan rahoituksen osuuksiin ja niiden laskentaan. Tieteellisiä julkaisuluokituksia ja niiden painoarvoja muutetaan ja ulkomaalaisten suorittamien tohtoritutkintojen laskentakriteeri poistetaan. Strategiarahoitusta vahvistetaan siirtämällä Taideyliopiston perustamisen yhteydessä sille päätetyn tasokorotuksen rahoitus strategiarahoituksesta alakohtaiseen rahoitukseen. Asetus tulee voimaan 1.1.2017. (OKM hallitusneuvos Immo Aakkula 0295 330 354)

 
Sivun alkuun