Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Raha-asiainvaliokunnan istunto 6.4.2017

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 6.4.2017 13.18
Tiedote 150/2017

Luettelossa ovat raha-asiainvaliokunnan ministeriöille puoltamat julkiset asiat. Raha-asiainvaliokunnan valtioneuvostolle puoltamista asioista tiedotetaan valtioneuvoston istunnon jälkeen.

Valtioneuvoston raha-asiainvaliokunta puolsi istunnossaan 6.4.2017 seuraavia asioita:

Puolustusvoimien Logistiikkalaitoksen ja Senaatti-kiinteistöjen välisen vuokrasopimuksen (Hattula) allekirjoittaminen. Puolustusvoimien logistiikkalaitoksen esikunta on vuokralaisena allekirjoittanut 20.12.2016 Senaatti-kiinteistöjen kanssa Parolannummella olevan kasarmin 138 peruskorjaushanketta koskevan ehdollisen vuokrasopimuksen. Senaatti-kiinteistöjen hallitus on hyväksynyt hanketta koskevan ehdollisen investointiesityksen 15.12.2016. Hankkeen on arvioitu valmistuvan kokonaisuudessaan 31.12.2017. Sopimuksen mukainen vuokra-aika alkaa 1.1.2018. Sopimus on voimassa toistaiseksi ehdollisena siten, että puolustusvoimat on velvollinen maksamaan omistajalle jäännösvuokran luopumishetken jäännösarvon, mikäli kasarmista ja piharakennuksesta luovuttaisiin ennen 31.12.2037 vuokrasopimuksen liitteenä olevan jäännösarvolaskelman mukaisesti. (PLM ympäristöneuvos Matias Warsta 0295 140 450)

 
Sivun alkuun