Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Raha-asiainvaliokunnan istunto 9.3.2017

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 9.3.2017 13.10
Tiedote 102/2017

Luettelossa ovat raha-asiainvaliokunnan ministeriöille puoltamat julkiset asiat. Raha-asiainvaliokunnan valtioneuvostolle puoltamista asioista tiedotetaan valtioneuvoston istunnon jälkeen.

Valtioneuvoston raha-asiainvaliokunta puolsi istunnossaan 9.3.2017 seuraavia asioita:

Puolustusvoimien Logistiikkalaitoksen (Haapajärvi) ja Senaatti-kiinteistöjen välisen vuokrasopimuksen allekirjoittaminen. Puolustusvoimien logistiikkalaitoksen esikunta vuokralaisena allekirjoitti 3.3.2015 Senaatti-kiinteistöjen kanssa Haapajärven varastoalueen maapeitteisten varastosuojien uudisrakennushankkeen ja siihen liittyvän aluerakentamista koskevan ehdollisen vuokrasopimuksen. Senaatti-kiinteistöjen hallitus on hyväksynyt hanketta koskevan ehdollisen investointiesityksen 25.2.2014. Haapajärven maapeitteiset varastosuojat rakennetaan neljässä vaiheessa. Hankkeen ensimmäisen vaiheen arvioidaan valmistuvan 6/2019 ja toisen vaiheen 6/2020. Sopimuksen mukainen vuokra-aika alkaa 1.7.2019 vaiheittain. Kolmannen ja neljännen vaiheen hanke on suunniteltu toteutettavaksi myöhemmin. Hankkeen tavoitehinta-arvio on 28 564 640 euroa (sis. alv:n osuuden 5 528 640 euroa, hintataso 10/2014). Hankkeesta aiheutuu pääomavuokrakuluja 1 926 974 euroa/vuosi (sis. alv:n osuuden 372 963 euroa) ja ylläpitopalveluiden ostokuluja 72 397 euroa/vuosi (sis. alv:n osuuden 14 009 euroa/vuosi). Kohteen tulevat toimitilakustannukset ovat yhteensä 1 999 352 euroa/vuosi (sis. alv:n osuuden 386 971 euroa/vuosi). Hanke ei kuulu kiinteistöveron piiriin. Hankkeen vuokravaikutteiset kustannukset ovat 28 564 640 euroa, alv. 24 prosenttia (100 %) ja ei-vuokravaikutteiset kustannukset ovat 0 euroa (0 %). (PLM ympäristöneuvos Matias Warsta 0295 140 450)

Puolustusvoimien Logistiikkalaitoksen (Kouvola) ja Senaatti-kiinteistöjen välisen vuokrasopimuksen allekirjoittaminen. Puolustusvoimien logistiikkalaitoksen esikunta on vuokralaisena allekirjoittanut 26.9.2016 Senaatti-kiinteistöjen kanssa Vekaranjärven sotilaskodin peruskorjaus ja -parannushanketta koskevan ehdollisen vuokrasopimuksen. Senaatti-kiinteistöjen hallitus on hyväksynyt hanketta koskevan ehdollisen investointiesityksen 27.10.2016. Hankkeen on arvioitu valmistuvan 30.6.2018. Sopimuksen mukainen vuokra-aika alkaa 1.7.2018. Sopimus on voimassa toistaiseksi ehdollisena siten, että puolustusvoimat on velvollinen maksamaan omistajalle jäännösvuokran luopumishetken jäännösarvon, mikäli rakennuksesta luovuttaisiin ennen 1.5.2038 vuokrasopimuksen liitteenä olevan jäännösarvolaskelman mukaisesti. Hankkeen tavoitehinta-arvio on 8 804 000 euroa (sis. alv:n osuuden 1 704 000 euroa, hintataso 12/2015). Hankkeen pääomavuokrakustannusten lisäys on 211 210 euroa/vuosi (sis. alv:n osuuden 40 879 euroa/vuosi), ylläpitokustannusvähennys 55 123 euroa/vuosi (sis. alv:n osuuden 10 669 euroa/vuosi) ja kiinteistövero pysyy nykyisellään, eli kustannusten lisäys on yhteensä 156 087 euroa/vuosi (sis. alv:n osuuden 30 210 euroa/vuosi). Hankkeessa peruskorjauksen osuus on 64 prosenttia ja -parannuksen osuus 36 prosenttia. Hankkeen vuokravaikutteiset kustannukset ovat 3 138 626 euroa (36 %, sis. alv:n osuuden 606 476 euroa) ja ei-vuokravaikutteiset kustannukset ovat 5 665 374 euroa (64 % sis. alv:n osuuden 1 096 524 euroa). (PLM ympäristöneuvos Matias Warsta 0295 140 450)

 
Sivun alkuun