Tasavallan presidentin esittely 11.12.2015

Valtioneuvoston viestintäosasto 11.12.2015 11.24
Tiedote 665/2015

Luettelossa ovat presidentin tekemät julkiset päätökset.

EDUSKUNNAN VASTAUKSET

Tasavallan presidentti vahvisti 11.12.2015 seuraavat lait:

Laki korkeimmasta hallinto-oikeudesta annetun lain 6 §:n muuttamisesta (HE 71/2015 vp). Korkeimmasta hallinto-oikeudesta annettuun lakiin lisätään säännös päätösvaltaisesta kokoonpanosta turvapaikkaa ja kansainvälistä suojelua koskevassa sekä niihin liittyvässä oleskelulupaa tai maasta poistamista ja maahantulokieltoa koskevassa valituslupa-asiassa. Korkein hallinto-oikeus on päätösvaltainen myös kokoonpanossa, johon kuuluu kaksi jäsentä, jollei ratkaistavana olevan kysymyksen laatu edellytä kolmijäsenisen kokoonpanon käyttämistä. Kaksijäsenisessä kokoonpanossa käsitelty asia on siirrettävä laajemman kokoonpanon ratkaistavaksi, jos jäsenet eivät ole ratkaisusta yksimielisiä. Laki tulee voimaan 1.1.2016. (OM hallitusneuvos Heikki Liljeroos 0295 150 428)
Tiedote

Laki avoimesta yhtiöstä ja kommandiittiyhtiöstä annetun lain muuttamisesta (HE 17/2015 vp). Lailla helpotetaan sopimista henkilöyhtiön yhtiökaudesta, yhtiön purkamisesta ja yhtiöosuuden lunastamisesta. Lisäksi lailla selvennetään henkilöyhtiön perustamista siten, että yhtiö syntyy rekisteröimisellä. Laki tulee voimaan 1.1.2016. (OM lainsäädäntöneuvos Jyrki Jauhiainen 0295 150 220)
Tiedote

Tuomioistuinmaksulaki, laki hallinto-oikeuslain 12 a §:n muuttamisesta ja laki riita-asioiden sovittelusta ja sovinnon vahvistamisesta yleisissä tuomioistuimissa annetun lain 28 §:n muuttamisesta (HE 29/2015 vp). Tuomioistuinmaksulailla nostetaan oikeudenkäyntimaksujen tasoa kaikissa tuomioistuimissa ja laajennetaan maksujen käyttöalaa. Markkinaoikeuden käsittelemissä julkista hankintaa koskevissa asioissa otetaan käyttöön hankinnan arvon perusteella määräytyvä oikeudenkäyntimaksu, joka on enimmillään 6 000 euroa. Maksut otetaan käyttöön ensimmäistä kertaa esimerkiksi lähestymiskieltoasioissa, verotusta ja julkisia maksuja koskevissa valituksissa sekä ulkomaalaislain mukaisissa asioissa, ei kuitenkaan kansainvälistä suojelua koskevissa asioissa. Maksut otetaan käyttöön tietyiltä osin myös vakuutusoikeudessa. Lait tulevat voimaan 1.1.2016. (OM hallitussihteeri Satu-Maaria Natunen 0295 150 456)
Tiedote

Laki ulkomaalaislain 193 §:n muuttamisesta (HE 56/2015 vp). Ulkomaalaislaista muutetaan pykälää, jossa säädetään valituksesta Helsingin hallinto-oikeuteen. Kyseessä on pykälään aikaisemman lainmuutoksen yhteydessä jääneen puutteellisen viittaussäännöksen korjaus. Laki tulee voimaan 1.1.2016. (SM lainsäädäntöneuvos Tiina Sinkkanen 0295 488 626)

Laki autoverolain muuttamisesta ja laki ajoneuvoverolain muuttamisesta (HE 33/2015 vp). Autoverolakia muutetaan siten, että pieni- ja keskipäästöisten autojen autoveroa alennetaan vaiheittain. Autovero alenee auton ominaishiilidioksidipäästöstä riippuen vuoteen 2019 mennessä enimmillään 5,4 prosenttiyksikköä. Ajoneuvoverolakia muutetaan korottamalla ajoneuvoveron perusveroa kaikilta henkilö- ja pakettiautoilta 36,50 euroa vuodessa. Lisäksi autoverolakiin tehdään Euroopan unionin tuomioistuimen ratkaisun edellyttämät muutokset käytettyinä maahan tuotavien ajoneuvojen veron määräämisessä. Käytettyinä maahan tuotavien ajoneuvojen verotuksessa sovelletaan vertailuveroa, jolla varmistetaan, että tuontiautosta ei kanneta veroa enemmän kuin vastaavan Suomessa jo aikaisemmin rekisteröidyn ajoneuvon arvossa on jäljellä autoveroa. Veronalennukset toteutetaan asteittain neljässä vaiheessa vuosien 2016-2019 alusta. Lait tulevat voimaan 1.1.2016. Korotettua ajoneuvoveron perusveroa sovelletaan 1.1.2017 ja sen jälkeisiltä päiviltä kannettavaan veroon. (VM ylijohtaja Terhi Järvikare 0295 530 113)

Laki Finpro Oy -nimisestä osakeyhtiöstä (HE 87/2015 vp). Finpro Oy on Suomen valtion täysin omistama voittoa tavoittelematon ja julkisia palveluita tarjoava osakeyhtiö, joka jatkaa Finpro ry:n toimintaa. Laki tulee voimaan 1.1.2016. (TEM teollisuusneuvos Severi Keinälä 0295 064 006)

Laki eräiden kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta annetussa laissa säädettyjen velvoitteiden soveltamisesta annetun lain 1 ja 2 §:n muuttamisesta (HE 111/2015 vp). Lailla jatketaan yhteistoimintavelvoitteiden soveltamista vuoden 2018 loppuun saakka, eli siihen saakka, kunnes sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisvastuu siirtyy sote-uudistuksen toteuttamiseksi muodostettaville itsehallintoalueille vuoden 2019 alusta. Laki tulee voimaan 14.12.2015.  (STM hallitusneuvos Pekka Järvinen 0295 163 367)
Tiedote

Laki terveydenhuollon järjestämisestä puolustusvoimissa annetun lain muuttamisesta, laki Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastosta annetun lain 2 §:n muuttamisesta, laki Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastosta annetun lain 2 §:n väliaikaisesta muuttamisesta ja laki potilaan asemasta ja oikeuksista annetun lain 2 §:n muuttamisesta (HE 48/2015 vp). Lakia terveydenhuollon järjestämisestä puolustusvoimissa muutetaan siten, että Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto ja aluehallintovirasto valvovat puolustusvoimien järjestämää ja tuottamaa terveydenhuoltoa. lailla yhdenmukaistetaan puolustusvoimien terveydenhuollon valvonta ja siihen liittyvä ohjaus vastaamaan muuta julkista terveydenhuoltoa. Lait tulevat voimaan 1.1.2016. Laki Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastosta annetun lain 2 §:n muuttamisesta tulee kuitenkin voimaan 1.3.2016.  (STM hallitusneuvos Anne Koskela 0295 163 384)
Tiedote

Laki takuueläkkeestä annetun lain 8 §:n muuttamisesta, laki vammaisetuuksista annetun lain muuttamisesta ja laki kansaneläkelain 103 §:n muuttamisesta (HE 50/2015 vp). Takuueläkkeen lainmukaista määrää korotetaan 23 eurolla. Vammaisetuuksista annettua lakia muutetaan siten, että ruokavaliokorvaus poistetaan vammaisetuuslain mukaisista etuuksista. Lisäksi täsmennetään sääntelyä, joka koskee Kansaneläkelaitoksen maksamien etuuksien rahoitukseen liittyvää valtion osuuden maksamista Kansaneläkelaitokselle. Lait tulevat voimaan 1.1.2016. (STM neuvotteleva virkamies Pasi Pajula 0295 163 479)
Tiedote

KANSAINVÄLISET ASIAT

Tasavallan presidentti päätti 11.12.2015 seuraavat kansainväliset asiat:

Kannettavien ampuma-aseiden tarkastusleimojen vastavuoroista hyväksymistä koskevalla sopimuksella perustetun pysyvän komission (C.I.P.) päätösten XXXIII-1 - XXXIII-15 hyväksyminen. Hyväksyttävänä olevat päätökset ovat luonteeltaan teknisiä mitoitusstandardeja, jotka ovat yleiseltä merkitykseltään vähäisiä. Päätökset eivät sisällä määräyksiä, jotka kuuluisivat lainsäädännön alaan tai edellyttäisivät muutoin eduskunnan hyväksymistä. Päätösten täytäntöönpano voi tapahtua ampuma-aseiden ja -tarvikkeiden tarkastuksesta annetun asetuksen nojalla. (SM poliisijohtaja Sanna Heikinheimo 0295 488 553)

Tasavallan presidentti hyväksyi Suomen, Norjan ja Ruotsin välisen Pohjoiskalotin koulutussäätiöstä tehdyn sopimuksen (HE 91/2015 vp).  Sopimus koskee työvoimakoulutuksen hankkimista Pohjoiskalotin koulutussäätiöltä vuosina 2016 - 2019. Sopimus on allekirjoitettu Tukholmassa 19.10.2015. (TEM vanhempi hallitussihteeri Timo Meling 0295 049 084)

MUUTA

Tasavallan presidentti päätti 11.12.2015 seuraavat asiat:

Tasavallan presidentti myönsi 76 arvonimeä. (VNK valtiosihteeri Paula Lehtomäki 0295 16001)
Myönnetyt arvonimet

Tasavallan presidentti määräsi korkeimman oikeuden sotilasjäseniksi kenraalimajuri Timo Pekka Kivisen ja kontra-amiraali Veijo Yrjö Ilmari Taipaluksen sekä varajäseniksi kenraalimajuri Kim Erkki Akseli Jäämeren ja prikaatikenraali Petri Jussi Mikael Hulkon toimikaudeksi 1.1.2016-31.12.2017. (OM kehittämispäällikkö Tuula Kivari 0295 150 546)

Tasavallan presidentti nimitti työtuomioistuimen sivutoimiset jäsenet ja varajäsenet toimikaudeksi 1.1.2016-31.12.2018. Jäseniksi, jotka eivät edusta työnantaja- eikä työntekijäetuja, hallitusneuvos Tarja Kröger ja käräjätuomari Satu Saarensola sekä varajäseniksi hovioikeudenneuvos Pirjo Aaltonen, työoikeuden ja kansainvälisen oikeuden professori Ulla Liukkunen, työ- ja sosiaalioikeuden professori Jaana Paanetoja ja hallitusneuvos Susanna Siitonen. Työsuhteisiin perehtyneiksi, työnantajaetuja edustaviksi jäseniksi työmarkkinajohtaja Pekka Hotti, varatuomari Mikko Nyyssölä, työmarkkinajohtaja Nina Pärssinen ja lakiasiainjohtaja Markus Äimälä sekä varajäseniksi varatoimitusjohtaja Tuomas Aarto, työmarkkinajohtaja Tapio Kari, työmarkkinajohtaja Mika Lallo, työmarkkinajohtaja Anna Lavikkala, työmarkkinajohtaja Eero Lindström, varatuomari Jarkko Ruohoniemi, toimitusjohtaja Merru Tuliara ja asiantuntija Kristel Nybondas. Työsuhteisiin perehtyneiksi, työntekijäetuja edustaviksi jäseniksi sopimusvastaava Heli Ahokas, lakimies Anu-Tuija Lehto, johtava lakimies Esa Schön ja päälakimies Timo Koskinen sekä varajäseniksi yksityissektorin neuvottelupäällikkö Pia Zaerens, toinen puheenjohtaja Kyösti Suokas, lakiasiainpäällikkö Arto Helenius, neuvottelupäällikkö Pekka Reinamo, työsuhdelakimies Satu Tähkäpää, lakiasioiden päällikkö Markku Kuoppamäki, lakiasiainpäällikkö Patrik Stenholm ja varatuomari Roni Jokinen. Virkasuhteisiin perehtyneiksi, työnantajaetuja edustaviksi jäseniksi hallitusneuvos Tuomo Vainio ja johtava työmarkkinalakimies Lauri Niittylä sekä varajäseniksi hallitusneuvos Tuija Wilska, työmarkkinajohtaja Vuokko Piekkala, neuvottelupäällikkö Sari Ojanen ja lakimies Jutta Koivisto. Virkasuhteisiin perehtyneiksi, työntekijäetuja edustaviksi jäseniksi johtava lakimies Erkki Mustonen ja vastaava lakimies Ari Komulainen sekä varatuomari Niina Nurminen, lakiasiainpäällikkö Mika Hämäläinen, lakimies Minna Tanska ja neuvottelupäällikkö Markku Kojo. (OM kehittämispäällikkö Tuula Kivari 0295 150 546)

NIMITYSASIAT

Tasavallan presidentti päätti 11.12.2015 seuraavat nimitysasiat:

Kuala Lumpurin suurlähetystön päällikön, ulkoasiainneuvos Matti Pullisen edustuston päällikön tehtävän päättyminen 31.3.2016. (UM henkilöstöjohtaja Vesa Lehtonen 0295 351 439)

Mexicon suurlähetystön päällikön, suurlähettiläs Roy Erikssonin sivuakkreditointi Haitiin. (UM henkilöstöjohtaja Vesa Lehtonen 0295 351 439)

Hovioikeudenneuvos Leena Marjatta Mikkonen Turun hovioikeuden ensiksi täytettävään hovioikeudenneuvoksen virkaan 1.1.2016 lukien ja hovioikeudenneuvos Juha Emil Tapani Karvinen Turun hovioikeuden toiseksi täytettävään hovioikeudenneuvoksen virkaan 1.1.2016 lukien, käräjätuomari Juha Antti Niemi-Pynttäri Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeuden käräjätuomarin virkaan 1.1.2016 lukien, käräjätuomari Väinö Antero Ilveskoski Satakunnan käräjäoikeuden käräjätuomarin virkaan 1.1.2016 lukien, käräjätuomari Anna-Maria Susanna Sjöblom Pohjanmaan käräjäoikeuden käräjätuomarin virkaan 1.1.2016 lukien, määräaikainen hovioikeudenneuvos, asessori Pirjo Helena Tammio Turun hovioikeuden hovioikeudenneuvoksen virkaan 1.1.2016 lukien ja määräaikainen hovioikeudenneuvos, asessori Tapio Antero Kaarniemi Vaasan hovioikeuden hovioikeudenneuvoksen virkaan 1.1.2016 lukien. (OM hallitusneuvos Heikki Liljeroos 0295 150 428)