Tasavallan presidentin esittely 24.3.2017

Valtioneuvoston viestintäosasto 24.3.2017 11.21
Tiedote 128/2017

Luettelossa ovat presidentin tekemät julkiset päätökset.

EDUSKUNNAN VASTAUKSET

Tasavallan presidentti vahvisti 24.3.2017 seuraavat lait:

Laki eräiden alusten ja niitä palvelevien satamien turvatoimista ja turvatoimien valvonnasta annetun lain 10 §:n muuttamisesta (HE 5/2017 vp). Lakia muutetaan siten, että järjestyksenvalvojaksi hyväksymiselle säädetyt edellytykset täyttävät henkilöt voivat toimia edelleen laissa tarkoitettuina turvatarkastuksen suorittajina. Laki tulee voimaan 1.4.2017. (SM hallitusneuvos Riitta Aulanko 0295 488 569)

Laki rahankeräyslain muuttamisesta (HE 264/2016 vp). Rahankeräyslakia muutetaan siten, että Kansallisgallerian ja yliopistojen pääomittamista varten toimeenpantaville rahankeräyksille asetettua määräaikaa jatketaan vuoden 2019 loppuun ja ammattikorkeakouluille säädetään oikeus toimeenpanna rahankeräyksiä sen lakisääteisistä tehtävistä huolehtimiseen sekä vuosina 2017-2019 ammattikorkeakoulun pääomittamiseksi. Laki tulee voimaan 1.4.2017. (SM ylitarkastaja Sini Lahdenperä 0295 488 312)
Tiedote

Laki eläkesäätiölain muuttamisesta ja laki vakuutuskassalain muuttamisesta (HE 265/2016 vp). Vapaaehtoista lisäeläkevakuutustoimintaa harjoittavat eläkesäätiöt ja vakuutuskassat saavat kattaa vakuutusteknistä vastuuvelkaansa eräillä OECD-jäsenvaltioissa tehdyillä velkasitoumuksilla, osakkeilla, osuuksilla ja muilla sitoumuksilla samalla tavalla kuin vastaavilla ETA-jäsenvaltiossa tehdyillä sijoituksilla. OECD:n sellaiseen jäsenvaltioon, joka ei kuulu Euroopan talousalueeseen, tehtyjen sijoitusten eläkevastuun tai vastuuvelan katteen bruttomäärän 10 prosentin rajoitus kumotaan. Kiinteistösijoituksia koskevat määrälliset rajoitukset kumotaan, ja niitä säännellään johdon yleisen huolellisuusvelvollisuuden, tuottavuus- ja turvaavuusvaatimuksen sekä sijoitusten hajauttamisvelvollisuuden avulla. Lait tulevat voimaan 1.4.2017. (STM neuvotteleva virkamies Juha Jokinen 0295 163 594)
Tiedote

Laki ihmisen elimien, kudoksien ja solujen lääketieteellisestä käytöstä annetun lain muuttamisesta (HE 185/2016 vp). Laissa säädetään muun muassa yhtenäisestä eurooppalaisesta koodista ihmisessä käytettäväksi jaeltujen kudosten ja solujen jäljitettävyyden parantamiseksi sekä tuontitodistuksesta Euroopan unionin ja Euroopan talousalueen ulkopuolisesta maasta kudoksia ja soluja Suomeen tuovalle kudoslaitokselle. Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskukselle ja kudoslaitoksille säädetään ilmoitusvelvoitteita Euroopan komissiolle komission kudoksia ja soluja sekä kudoslaitoksia koskevista luetteloista ja eurooppalaisesta koodista. Laki tulee voimaan 29.4.2017. (STM neuvotteleva virkamies Kirsi Ruuhonen 0295 163 239)
Tiedote

Laki lääkärin hyväksymisestä luokkaan A kuuluvien säteilytyöntekijöiden terveydentilan seurannan suorittavaksi lääkäriksi, laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain 24 a §:n muuttamisesta, laki säteilylain 32 ja 33 §:n muuttamisesta, laki säteilyasetuksen 13 §:n 1 momentin kumoamisesta (HE 172/2016 vp). Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto hyväksyy hakemuksesta oikeuden toimia säteilyyn perehtyneenä työterveyslääkärinä laillistetulle lääkärille, jolle on Suomessa myönnetty oikeus harjoittaa lääkärin ammattia itsenäisesti laillistettuna ammattihenkilönä ja joka on perehtynyt työterveyshuoltoon ja säteilyn terveydellisiin vaikutuksiin sekä suorittanut vaadittavan säteilysuojelukoulutuksen. Kyseiset lääkärin oikeudet saanut lääkäri voi toimia sekä yksityisellä että julkisella sektorilla. Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto pitää saatavilla luetteloa terveydenhuollon ammattihenkilöiden keskusrekisteriin merkityistä säteilyyn perehtyneistä työterveyslääkäreistä. Lait tulevat voimaan 1.6.2017. (STM hallitussihteeri Helena Korpinen 0295 163 317)
Tiedote

Tasavallan presidentti hyväksyi kalastuksesta Tenojoen vesistössä Norjan kanssa tehdyn sopimuksen, vahvisti lain kalastuksesta Tenojoen vesistössä Norjan kanssa tehdyn sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta ja soveltamisesta sekä lain kalastuslain muuttamisesta (HE 239/2016 vp). Suomen ja Norjan välillä 30.9.2016 allekirjoitettu sopimus kalastuksesta Tenojoen vesistössä korvaa maiden välillä vuonna 1989 tehdyn kalastussopimuksen. Sopimus luo puitteet Tenojoen vesistön lohikantojen kestävän kalastuksen säätelylle sekä keinot niiden elvyttämiseksi kutukantatavoitteet täyttävälle tasolle. Eduskunnan lausumat; 1) Eduskunta edellyttää, että Maanmittauslaitokselle varataan riittävät taloudelliset ja henkilöstölliset resurssit Tenojoen kalastussääntöä koskevan sopimuksen ja kalastussäännön määräysten aiheuttamien menetysten korvaamiseksi annetun lain (501/1991) mukaisten vanhojen korvaustoimitusten loppuunsaattamiseksi nopealla aikataululla. 2) Eduskunta edellyttää, että maa- ja metsätalousministeriö tarkastelee yhdessä Norjan kanssa sopimuksen yleistä toimivuutta ja kalakantojen kehityssuuntia viimeistään kolmen vuoden kuluttua sopimuksen voimaantulosta. Lisäksi saamelaisten sekä muualla asuvien kiinteistönomistajien kalastusoikeuksien laajuutta ja käyttöä tulee arvioida. Samalla on myös selvitettävä edellytykset siirtymiselle päivä- ja kausikohtaisiin kalastuskiintiöihin. Lakien voimaantulosta säädetään valtioneuvoston asetuksella. (MMM neuvotteleva virkamies Tapio Hakaste 0295 162 152)
Tiedote 29.3.

TASAVALLAN PRESIDENTIN ASETUKSET

Tasavallan presidentti antoi 24.3.2017 seuraavat asetukset:

Tasavallan presidentin asetus sisäasioiden rahastojen kansallisia ohjelmia koskevien hallintotehtävien hoidosta Ahvenanmaalla. Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseen (EU) N:o 516/2014 perustuvan turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahastoa koskevan kansallisen ohjelman sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseen (EU) N:o 515/2014 ja Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseen (EU) N:o 513/2014 perustuvan sisäisen turvallisuuden rahastoa koskevan kansallisen ohjelman hallintotehtävät siirretään sopimusasetuksella Ahvenanmaan maakunnan hallitukselta sisäministeriölle siltä osin kuin sisäasioiden rahastojen kansalliset ohjelmat kuuluvat Ahvenanmaan itsehallintolain (1144/1991) nojalla Ahvenanmaan maakunnan lainsäädäntövaltaan. Asetus tulee voimaan 1.4.2017. (OM lainsäädäntöneuvos Janina Groop-Bondestam 0295 150 334)

MUUTA

Tasavallan presidentti päätti 24.3.2017 seuraavat asiat:

Ahvenanmaan maakuntapäivien suostumuksen hankkiminen seuraavien kansainvälisten sopimusten voimaansaattamiseksi: hallituksen esitys eduskunnalle alusten aiheuttaman meren pilaantumisen ehkäisemisestä vuonna 1973 tehtyyn kansainväliseen yleissopimukseen liittyvän vuoden 1978 pöytäkirjan liitteisiin tehtyjen muutosten hyväksymisestä sekä laeiksi muutosten lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta ja merenkulun ympäristönsuojelulain muuttamisesta (HE 3/2017 vp) ja luonnos valtioneuvoston asetukseksi elohopeaa koskevan Minamatan yleissopimuksen voimaansaattamisesta. (OM lainsäädäntöneuvos Janina Groop-Bondestam 0295 150 334)

NIMITYSASIAT

Tasavallan presidentti päätti 24.3.2017 seuraavat nimitysasiat:

Astanan suurlähetystön päällikön, ulkoasiainneuvos Ilkka Räisäsen edustuston päällikön tehtävän päättyminen ja Tunisin suurlähetystön päällikön, ulkoasiainneuvos Tanja Jääskeläisen edustuston päällikön tehtävän päättyminen 31.8.2017. (UM henkilöstöjohtaja Pirjo Tulokas 0295 351 413)

Ulkoasiainneuvos Mikko Kivikoski Astanassa olevan suurlähetystön päällikön tehtävään ja ulkoasiainneuvos Leena Gardemeister Tunisissa olevan suurlähetystön päällikön tehtävään 1.9.2017 lukien sekä ulkoasiainneuvos Anne Lammila Pietarissa olevan pääkonsulaatin päällikön tehtävään 1.5.2017 lukien. (UM henkilöstöjohtaja Pirjo Tulokas 0295 351 413)

Pretorian suurlähetystön päällikön, suurlähettiläs Kari Alangon sivuakkreditointi Lesothoon. (UM henkilöstöjohtaja Pirjo Tulokas 0295 351 413)

Asianajaja, Senior Counsel, oikeustieteen kandidaatti, varatuomari Leena Annikki Romppainen korkeimman hallinto-oikeuden oikeusneuvoksen määräaikaiseen virkasuhteeseen 15.5.2017-30.4.2018. (OM kansliapäällikkö Asko Välimaa 0295 150 248)

Laamanni Jorma Tapani Väyrynen Satakunnan käräjäoikeuden laamannin virkaan 1.6.2017 lukien, käräjätuomari Ritva Liisa Ilona Hiltunen Keski-Suomen käräjäoikeuden ensiksi täytettävään käräjätuomarin virkaan ja käräjätuomari Terhi Marika Kettunen Keski-Suomen käräjäoikeuden toiseksi täytettävään virkaan 1.5.2017 lukien, käräjätuomari Ismo Eino Juhani Räty Helsingin käräjäoikeuden ensiksi täytettävään käräjätuomarin virkaan, käräjätuomari Aino Helena Valkama Helsingin käräjäoikeuden toiseksi täytettävään virkaan ja käräjätuomari Maria Irene Ahlström Helsingin käräjäoikeuden kolmanneksi täytettävään virkaan 1.5.2017 lukien sekä määräaikainen käräjätuomari, hovioikeuden esittelijä Johanna Marjatta Helminen Vantaan käräjäoikeuden käräjätuomarin virkaan 1.4.2017 lukien. (OM apulaisosastopäällikkö Heikki Liljeroos 0295 150 428)

Hovioikeudenneuvos Juhani Kalervo Laurinolli Vaasan hovioikeuden hovioikeudenneuvoksen virkaan 1.6.2017 lukien, määräaikainen käräjätuomari, hovioikeuden esittelijä Andreas Christopher Wilhelm Uthardt Pohjanmaan käräjäoikeuden käräjätuomarin virkaan 1.4.2017 lukien, määräaikainen käräjätuomari, hovioikeuden esittelijä Camilla Pia Isabell Rauma-Sehm Espoon käräjäoikeuden käräjätuomarin virkaan 1.4.2017 lukien ja hallinto-oikeustuomari Maarit Virginia Alhonnoro Helsingin hallinto-oikeuden ensiksi täytettävään hallinto-oikeustuomarin virkaan, määräaikainen hallinto-oikeustuomari, hallinto-oikeuden esittelijä Eve Johanna Saarikoski Helsingin hallinto-oikeuden toiseksi täytettävään virkaan, määräaikainen hallinto-oikeustuomari, hallinto-oikeuden esittelijä Jussi Pentti Huttunen Helsingin hallinto-oikeuden kolmanneksi täytettävään virkaan sekä määräaikainen hallinto-oikeustuomari, hallinto-oikeuden esittelijä Elina Anneli Halimaa Helsingin hallinto-oikeuden neljänneksi täytettävään virkaan 1.4.2017 lukien. (OM hallitusneuvos Anne Hallavainio 0295 150 458)