Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Tutkimus: Edellisen hallituskauden työvoimapoliittiset toimet oikeansuuntaisia

Government Communications Department
Julkaisuajankohta 11.2.2016 12.02
Tiedote 50/2016

Hallituskaudella 2011–2015 työttömyysjaksot pitkittyivät ja päättyivät entistä harvemmin työllistymiseen. Työvoimapoliittiset toimet olivat silti oikeansuuntaisia tilanteessa, jossa työttömyys oli korkea ja talouskasvu heikkoa. Tämä selviää Kuntoutussäätiön työpoliittisten toimenpiteiden toimivuutta, tuloksia ja tulevaisuutta koskevasta tutkimuksesta (TYVA). Tutkimus toteutettiin osana valtioneuvoston vuoden 2014 selvitys- ja tutkimussuunnitelman toimeenpanoa.

Tutkimuksessa selvitettiin TE-palvelujen kumppanuuksien, palvelumarkkinoiden ja palvelujen hankinnan toimivuutta ja kehittämismahdollisuuksia, arvioitiin verkkopalvelujen vaikuttavuutta osana julkisten työvoima- ja yrityspalvelujen kokonaisuutta sekä eri asiakasryhmien yhdenvertaisia mahdollisuuksia käyttää verkkopalveluita. Tutkimuksessa tarkasteltiin myös edellisellä hallituskaudella toteutetun työvoimapolitiikan vaikuttavuutta.

Toteutetuilla toimenpiteillä myönteisiä vaikutuksia

Tutkimuksen mukaan toteutetulla työvoimapolitiikalla on ollut myönteisiä työllisyysvaikutuksia, vaikka työttömyys ja siitä johtuneet julkiset menot ovat lisääntyneet heikon talouskasvun aikana. TE-palveluiden uudistuksella on ollut myönteisiä vaikutuksia. Muutosturva ja äkillisiin rakennemuutoksiin reagointi vaikuttivat myönteisesti avointen työpaikkojen täyttymiseen ja yritystoiminnan aloittamiseen. Myös nuorisotakuu ja työllisyydenhoidon kuntakokeilu ovat olleet toimivia uudistuksia. 

Vahvempia kumppanuuksia työllisyydenhoitoon

Valtion tuottavuusohjelman seurauksena TE-toimistojen työntekijäresurssia on pienennetty neljänneksellä. Tutkimuksen mukaan resurssit ovat puutteelliset jatkuvasti lisääntyviin tarpeisiin nähden. Tutkimuksessa todetaankin, että TE-palveluilla ei ole yksin edellytyksiä eikä välineitä vastata haastavaan tilanteeseen, vaan tarvitaan entistä vahvempia kumppanuuksia julkisen ja yksityisen työvälityksen sekä asiakkaiden välille. TE-palveluja tarjotaankin aiempaa enemmän juuri kumppanuuksien sekä verkkopalvelujen avulla.

Tutkimuksen toteutti Kuntoutussäätiön johtama tutkimusryhmä, johon osallistuivat Aalto-yliopiston Kauppakorkeakoulun Pienyrityskeskus, Tampereen yliopiston Työelämän tutkimuskeskus, Arnkil Dialogues ja Spangar Negotiations.

Työpolitiikan vaikuttavuus ja vaihtoehdot. Tutkimus työpoliittisten toimenpiteiden toimivuudesta, tuloksista ja tulevaisuudesta (TYVA) -loppuraportti

Lisätietoja valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnasta

Lisätietoja: yhteyspäällikkö Mika Ala-Kauhaluoma, p. 044 781 3096, erikoistutkija Sirpa Mertala, p. 040 517 6379 sekä projektipäällikkö Sari Pitkänen, p. 044 781 3185, Kuntoutussäätiö

 
Sivun alkuun