Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Tyttöjen päivässä teemana ilmastonmuutos

statsrådets kommunikationsavdelning
Julkaisuajankohta 11.10.2017 17.56
Tiedote 461/2017

Euroopan unionin on vahvistettava entisestään rooliaan ilmastonmuutoksen torjunnassa. Näin lausuivat pääministeri Juha Sipilä ja Katariina Räikkönen, joka toimi pääministerin neuvonantajana tyttöjen päivän ajan. Pääministeri Sipilä painotti tyttöjen aseman merkitystä 100-vuotiaassa Suomessa.

Kestävä kehitys ja ilmastonmuutos nousivat vahvasti esille, kun pääministeri ja 16-vuotias Räikkönen miettivät tapoja edistää tasa-arvon toteutumista Suomessa ja maailmalla.

– Ilmastonmuutos on lastenoikeuskysymys. Ilmastonmuutoksesta kärsivät usein valtiot, jotka ovat jo entisestään köyhiä. Niiden mahdollisuudet sopeutua ilmastonmuutoksen vaikutuksiin ovat heikot, jolloin erityisesti lapset ovat haavoittuvassa asemassa, pääministeri Sipilä ja Räikkönen totesivat.

Kestävän kehityksen teemat ovat tärkeitä sekä pääministeri Sipilälle että Räikköselle, joka kuuluu myös kestävän kehityksen Nuorten Agenda 2030 -ryhmään. Kaksikko peräänkuulutti EU-jäsenmailta konkreettisia tekoja ilmastonmuutoksen torjumiseksi.

– Esimerkiksi päästövähennykset on saatava Pariisin ilmastosopimuksen mukaiselle tavoitetasolle, Sipilä ja Räikkönen jatkoivat.

Pääministeri Sipilän mukaan 100-vuotias Suomi on kehittynyt tasa-arvon edelläkävijäksi.

– Naisten ja tyttöjen yhtäläinen osallistuminen yhteiskuntaan on meille suomalaisille keskeinen arvo. Naisten ja tyttöjen aseman parantaminen on myös yksi Suomen kehityspolitiikan keskeisimpiä painopisteitä.

Katariina Räikkönen toimi pääministeri Sipilän neuvonantajana osana Plan Internationalin kansainvälistä Girls Takeover -tempausta. Päivän ohjelmassa oli yhteisten keskustelujen lisäksi vierailu MTV:n Huomenta Suomen haastateltavina ja puheenvuorot Planin tyttöjen päivän tilaisuudessa.

Eduskunnassa Räikkönen tapasi puhemies Maria Lohelan ja seurasi eduskunnan täysistuntoa. Räikkönen myös johti palaverin, johon osallistui naiskansanedustajia ja pääministeri. Palaverissa keskusteltiin tyttöjen aseman edistämisestä Suomessa ja maailmalla.

– Haluamme tuoda tällä tempauksella esiin sen, että tyttöjä kohdellaan monessa paikassa ihmisoikeuksien vastaisesti vain sen takia, että he ovat tyttöjä. Eivätkä tytöt pääse välttämättä helposti päättäviin asemiin, Katariina Räikkönen sanoi.

Girls Takeover -tempaukseen osallistuu yli 600 vaikuttajaa 60 maassa eri puolilla maailmaa. Suomessa Girls Takeover on yksi Suomen 100-vuotiaan itsenäisyyden juhlavuoden 100 tasa-arvotekoa -hankkeen teoista.

Lisätietoja: Pääministerin erityisavustaja Janika Tikkala, p. 0295 160 403 ja EU-asioiden viestintäpäällikkö Anne Sjöholm, p. 040 537 0733, valtioneuvoston kanslia.

Kuvia päivän tapahtumista

 
Sivun alkuun