Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Valtioneuvoston yleisistunto 12.3.2015

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 12.3.2015 13.20
Tiedote 133/2015

Valtioneuvosto vahvisti päätöksentekoa tukevan selvitys- ja tutkimussuunnitelman 2015. Selvitys- ja tutkimussuunnitelman tavoitteena on luoda perustaa tutkimustiedon systemaattiselle ja laaja-alaiselle hyödyntämiselle päätöksenteossa, tiedolla johtamisessa ja toimintakäytännöissä.

Luettelossa ovat valtioneuvoston julkiset päätökset ja ratkaisuehdotukset tasavallan presidentille.

HALLITUKSEN ESITYKSET

Valtioneuvosto peruutti 12.3.2015 hallituksen esityksen eduskunnalle laeiksi saamelaiskäräjistä annetun lain ja rikoslain 40 luvun 11 §:n muuttamisesta (HE 167/2014 vp). (OM neuvotteleva virkamies Camilla Busck-Nielsen 0295 150 278)
Tiedote

VALTIONEUVOSTON ASETUKSET

Valtioneuvosto antoi 12.3.2015 seuraavat asetukset:

Valtioneuvoston asetus vuonna 2015 toimitettavissa eduskuntavaaleissa ennakkoäänestyspaikkoina olevista Suomen edustustoista ja niiden toimipaikoista annetun valtioneuvoston asetuksen liitteen muuttamisesta. Nigerian muuttuneen turvallisuustilanteen vuoksi asetusta muutetaan siten, että Abujan suurlähetystössä Nigeriassa säädettyä toimitusaikaa lyhennetään kahdella päivällä, jolloin toimitusaika on 8.-9.4.2015. Asetus tulemaan voimaan 1.4.2015. (OM neuvotteleva virkamies Jussi Aaltonen 0295 150 560)

Valtioneuvoston asetus valtion rahoituksen perusteena käytettävistä lukiokoulutuksen, ammatillisen koulutuksen, taiteen perusopetuksen ja kansalaisopistojen keskimääräisistä yksikköhinnoista vuonna 2015 annetun valtioneuvoston asetuksen 1 §:n muuttamisesta. Lukiokoulutuksen keskimääräistä yksikköhintaa  korotetaan 6 004,53 eurosta 6 004,93 euroon. Eduskunta on lopettanut hallituksen esityksen 136/2014 vp käsittelyn, jossa ehdotettiin muutettavaksi perusopetuslakia ja lukiolakia siten, että muita uskontoja kuin evankelis-luterilaista ja ortodoksista uskontoa opetettaisiin elokuun 2015 alusta lukien, mikäli opetukseen osallistuvia olisi vähintään kymmenen. Asetuksella 953/2014 vahvistettuun lukion keskimääräiseen yksikköhintaan sisältyy 0,40 euron suuruinen mainittuun hallituksen esitykseen perustuva vähennys. Asetus tulee voimaan 23.3.2015 ja sitä sovelletaan 1.1.2015 lukien. (OKM hallitusneuvos Kirsti Kotaniemi 0295 330 408)

Valtioneuvoston asetus opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta. Laki opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamisesta (1410/2014) tuli voimaan 1.1.2015. Asetus muutetaan vastaamaan muutettua rahoituslakia. Asetus tulee voimaan 23.3.2015 ja sitä sovelletaan 1.1.2015 lukien. (OKM hallitusneuvos Kirsti Kotaniemi 0295 330 408)

Valtioneuvoston asetus luonnonvara- ja ympäristötutkimuksen yhteenliittymästä. Asetus korvaa voimassa olevan valtioneuvoston asetuksen ja sillä toteutetaan valtion tutkimuslaitosten ja tutkimusrahoituksen kokonaisuudistusta koskevaa valtioneuvoston periaatepäätöstä. Luonnonvara- ja ympäristötutkimuksen yhteenliittymän (LYNET) toiminta-alaa laajennetaan ja toimintamallia kehitetään siten, että se kykenee tarjoamaan foorumin eri luonnonvara- ja ympäristöalojen yhteiselle, synergiselle tutkimukselle. Yhteenliittymän jäseniä ovat Luonnonvarakeskus, Elintarviketurvallisuusvirasto, Maanmittauslaitos, Suomen ympäristökeskus, Ilmatieteen laitos ja Geologian tutkimuskeskus. Asetuksella mahdollistetaan myös Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy:n liittyminen yhteenliittymän jäseneksi erillisellä sopimuksella. Yhteenliittymä tiivistää jäsenten yhteistyötä toisiaan sivuavissa toiminnoissa, mutta yhteenliittymän jäsenet säilyvät hallinnollisesti itsenäisinä. Ministeriöiden tulosohjaussuhteet tutkimuslaitoksiin säilyvät entisellään, mutta yhteenliittymän toiminnan osalta ministeriöt tiivistävät yhteistyötään tulos- ja omistajaohjauksessa. Asetus tulee voimaan 1.4.2015. (MMM tutkimusjohtaja Mikko Peltonen 0295 162 296)
Tiedote

Valtioneuvoston asetus rakentamisen suunnittelutehtävien vaativuusluokkien määräytymisestä. Asetuksella säädetään tarkemmin suunnittelutehtävien vaativuusluokkien määräytymisestä suunnittelualoittain. Asetuksessa säädetään luvuittain, milloin kunkin suunnittelualan suunnittelutehtävän vaativuusluokka määräytyy vähäiseksi, tavanomaiseksi, vaativaksi ja poikkeuksellisen vaativaksi. Asetus tulee voimaan 1.6.2015. (YM rakennusneuvos Aila Korpivaara 050 572 6357)
Tiedote

Valtioneuvoston asetus maankäyttö- ja rakennusasetuksen muuttamisesta. Maankäyttö- ja rakennuslain muutoksella (41/2014) on muutettu rakennushankkeeseen ryhtyvän velvollisuuksia, rakennuksen suunnittelua ja suunnittelijoita, rakennustyönjohtoa, rakennuslupamenettelyä ja rakentamisen viranomaisvalvontaa koskevaa sääntelyä vastaamaan perustuslain 80 §:n säädöstasoa ja asetuksenantovaltuutta koskevia vaatimuksia. Tässä yhteydessä osa maankäyttö- ja rakennusasetukseen (895/1999) sisältyvästä sääntelystä on siirretty lain tasolle ja lain kanssa päällekkäiset säännökset kumotaan. Maankäyttö- ja rakennuslaissa osoitetaan asetuksenantovaltuuksia, joiden perusteella kahta pykälää muutetaan. Asetus tulee voimaan 1.6.2015. (YM hallitussihteeri Erja Werdi 040 173 2831)
Tiedote

Valtioneuvoston asetus eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta annetun valtioneuvoston asetuksen 16 §:n muuttamisesta. Asetuksen siirtymäsäännöstä muutetaan siten, että asetuksen voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä lantaloiden vähimmäistilavuuksista sovelletaan myös lantalaan, jota koskeva ympäristölupahakemus on vireillä ennen asetuksen voimaantuloa 1.4.2015. Asetus tulee voimaan 20.3.2015. (YM ylitarkastaja Markus Tarasti 0400 143 927)

VALTIONEUVOSTON PÄÄTÖKSET

Valtioneuvosto teki 12.3.2015 seuraavat päätökset:

Päätös vahvistaa valtioneuvoston päätöksentekoa tukeva selvitys- ja tutkimussuunnitelma 2015. Selvitys- ja tutkimussuunnitelman tavoitteena on luoda perustaa tutkimustiedon systemaattiselle ja laaja-alaiselle hyödyntämiselle päätöksenteossa, tiedolla johtamisessa ja toimintakäytännöissä. Tutkimussuunnitelma koostuu viidestä painopistealueesta ja niille valituista kärkiteemoista. Painopistealueita ja tutkimushankkeita koordinoimaan asetetaan vastuuministeriön johtamat ohjausryhmät. (VNK alivaltiosihteeri Timo Lankinen 0295 160 300)
Tiedote

Päätös vahvistaa valtioneuvoston jäsenten vuosilomaan rinnastettavat vapaat seuraavasti: ministeri Risikko: 17. ja 19.3., ministeri Ihalainen: 13. ja 20.3., ministeri Viitanen: 16.-18.3 sekä ministeri Orpo: 11. ja 17.3. (VNK lainsäädäntöneuvos Sanna Helopuro 0295 160 170)

Päätös maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalalla käytettävän myöntämisvaltuuden jaosta Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman 2014-2020 toimeenpanoa varten. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksille jaetaan 252 800 000 euroa myöntämisvaltuutta Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahaston ja valtion rahoitusosuutena käytettäväksi vuonna 2015. Myöntämisvaltuudesta 82 800 000 euroa on Leader-ryhmien rahoituskiintiöitä varten. Maaseuturahaston rahoitusosuus on 42 prosenttia julkisesta rahoituksesta, joka sisältää valtion rahoitusosuuden lisäksi muuta kansallista julkista rahoitusta (pääosin kuntien rahoitusta). Lisäksi päätöksellä jaetaan 30 000 000 euroa myöntämisvaltuutta teknistä apua varten, joka on tarkoitettu maa- ja metsätalousministeriön, Maaseutuviraston sekä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten käyttöön. Osa teknisen avun myöntämisvaltuudesta käytetään kansallista maaseutuverkostoa varten. Seuraava erä myöntämisvaltuutta teknistä apua varten jaetaan vuonna 2017. (MMM maaseutuekonomisti Leena Summanen 0295 162 272)

Päätös asettaa valtuuskunta Kansainvälisen työjärjestön 104. työkonferenssiin 1.6.-13.6.2015 Genevessä ja oikeuttaa työ- ja elinkeinoministeriö määräämään valtuuskunnalle tarvittavat asiantuntijat. Valtuuskunnassa ovat hallituksen edustajina hallitusneuvos Liisa Heinonen työ- ja elinkeinoministeriöstä ja ministeri Renne Klinge Suomen pysyvästä edustustosta Genevessä, hallituksen edustajien varajäsenet ovat neuvotteleva virkamies Päivi Kantanen työ- ja elinkeinoministeriöstä ja hallitussihteeri Sami Teräväinen työ- ja elinkeinoministeriöstä, työnantajien valtuutettuna on asiantuntija Minna Etu-Seppälä Elinkeinoelämän keskusliitto EK:sta ja työntekijöiden valtuutettuna kansainvälisten asioiden päällikkö Katja Lehto-Komulainen Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK:sta sekä työnantajien varavaltuutettuna on asiantuntija Mika Kärkkäinen Elinkeinoelämän keskusliitto EK:sta ja työntekijöiden varavaltuutettuna lakimies Paula Ilveskivi Akavasta. (TEM hallitusneuvos Tarja Kröger 0295 048 937)

Päätös nimittää Työttömyysvakuutusrahaston hallintoneuvoston jäseneksi Mikko Merivirran tilalle ketjujohtaja Harri Ojanperä 12.3.2015 lukien hallintoneuvoston 31.12.2016 päättyväksi toimikaudeksi. (STM neuvotteleva virkamies Kirsi Päivänsalo 0295 163 195)

Päätös määrätä sosiaali- ja terveysministeriön lakimies Laura Terho valtioneuvoston esittelijäksi. (STM vanhempi hallitussihteeri Arita Kaario 0295 163 522)

NIMITYSASIAT

Valtioneuvosto päätti 12.3.2015 seuraavat nimitysasiat:

Kauppatieteiden lisensiaatti Terhi Järvikare valtiovarainministeriön osastopäällikön virkaan 1.4.2015-31.3.2020. (VM alivaltiosihteeri Timo Viherkenttä 0295 530 780)
Tiedote

Diplomi-insinööri Simo Taito Nurmi Energiaviraston ylijohtajan virkaan 1.4.2015-31.3.2022. (TEM henkilöstö- ja hallintojohtaja Kari Mäkinen 0295 063 523)
Tiedote

Valtioneuvosto myönsi Jukka Mattilalle virkavapautta sosiaali- ja terveysministeriön lääkintöneuvoksen virasta 1.4.2015-31.12.2016. (STM vanhempi hallitussihteeri Arita Kaario 0295 163 522)

Valtioneuvosto myönsi Marko Ruonalalle virkavapautta ympäristöministeriön viestintäjohtajan virasta 1.9.2015-31.7.2016. (YM henkilöstöpäällikkö Heidi Sederholm 0295 250 113)

VALTIONEUVOSTON RATKAISUEHDOTUKSET TASAVALLAN PRESIDENTILLE

Valtioneuvosto esitti, että tasavallan presidentti vahvistaisi seuraavat lait:

Laki laajarunkoisten rakennusten rakenteellisen turvallisuuden arvioinnista sekä laki maankäyttö- ja rakennuslain 117 i ja 166 §:n muuttamisesta (HE 336/2014 vp). Uudessa laissa säädetään laajarunkoisen rakennuksen, jolle on myönnetty rakennuslupa ennen lain voimaantuloa, omistajalle velvollisuus huolehtia, että asiantuntija on arvioinut rakennuksen rakenteellisen turvallisuuden. Arviointi kohdistetaan rakennuksiin, joissa niiden pääasiallisen käyttötarkoituksen mukaisessa käytössä tyypillisesti oleskelee suuria määriä ihmisiä. Arviointivelvollisuus kohdistuu lisäksi maneeseihin ja laajarunkoisiin eläinsuojarakennuksiin. Lakiin sisältyy lisäksi säännökset arvioinnin sisällöstä ja arvioinnista annettavasta todistuksesta. Lisäksi säädetään omistajalle velvollisuus huolehtia, että lain soveltamisalaan kuuluvan laajarunkoisen rakennuksen käyttö- ja huolto-ohje sisältää kantavuuden kannalta keskeisten rakenteiden seurantatoimenpiteet aikatauluineen sekä kunnossapidon kannalta tarpeelliset erityissuunnitelmat kantavien rakenteiden osalta. Laissa säädetään myös velvollisuudesta ilmoittaa välittömästä vaarasta. Maankäyttö- ja rakennuslakia muutetaan samassa yhteydessä siten, että sen käyttö- ja huolto-ohjetta koskevaan pykälään lisätään informatiivinen viittaus erityissääntelyyn. Lisäksi maankäyttö- ja rakennuslain rakennuksen kunnossapitoa koskevaan pykälään lisätään uusi momentti rakennuksen omistajan yleisestä velvollisuudesta seurata rakennuksen kantavuuden kannalta keskeisten rakenteiden kuntoa. Lait tulevat voimaan 1.4.2015. Eduskunnan lausumat; Eduskunta edellyttää, että hallitus selvittää mahdollisuudet tuen myöntämiseen osana maatilatalouden perusparannusavustusjärjestelmää maatilatalouden suunnitelmalliseen kiinteistönpitoon liittyvien laajarunkoisten rakennusten perusparannustoimien arvioimiseksi ja toteuttamiseksi tilanteissa, joissa kustannus muodostuisi yksittäisen maaseutuelinkeinonharjoittajan toimeentulon kannalta kohtuuttomaksi. Eduskunta edellyttää, että hallitus seuraa laista aiheutuvien arviointikustannusten kohtuullisuutta suhteessa maatalouden kannattavuuteen ja ryhtyy tarvittaviin toimenpiteisiin lainsäädännön muuttamiseksi, mikäli kustannukset muodostuvat kohtuuttomiksi. (YM lainsäädäntöneuvos Kirsi Martinkauppi 0295 250 177)

 
Sivun alkuun