Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Valtioneuvoston yleisistunto 2.4.2015

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 2.4.2015 13.32
Tiedote 181/2015

Valtioneuvosto päätti julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2016-2019. Suunnitelma kattaa koko julkisen talouden sisältäen valtiontaloutta, kuntataloutta, lakisääteisiä työeläkelaitoksia ja muita sosiaaliturvarahastoja koskevat osat.

Luettelossa ovat valtioneuvoston julkiset päätökset ja ratkaisuehdotukset tasavallan presidentille.

VALTIONEUVOSTON ASETUKSET

Valtioneuvosto antoi 2.4.2015 seuraavat asetukset:

Valtioneuvoston asetus sisäasioiden rahastoista. Asetuksella täsmennetään sisäasioiden rahastoista annettuun lakiin (903/2014) ja Euroopan unionin lainsäädäntöön sisältyviä sellaisia tuen myöntämisen edellytyksiä ja ehtoja, jotka koskevat sisäasioiden rahastojen kansallisten ohjelmien 2014-2020 mukaisesti myönnettävää rahoitusta. Asetuksella annetaan tarkempia säännöksiä tuen myöntämisen edellytyksistä, hankkeen tai toiminnan tuloista, tuen siirtämisestä, tuen enimmäismäärästä, tukimuodoista, tukikelpoisuuden edellytyksistä, tuen ja maksatuksen hakemisesta, tukipäätöksestä, tuen maksatuksesta, hankkeen tai toiminnan ohjausryhmästä, asiakirjojen säilyttämisestä, seurannasta ja teknisestä avusta. Asetus sisältää myös tarkemmat säännökset kansallisen toimeenpano-ohjelman sisällöstä, vastuuviranomaisen, tarkastusviranomaisen ja seurantakomitean tehtävistä sekä seurantakomitean kokoonpanosta. Asetus tulee voimaan 7.4.2015. (SM neuvotteleva virkamies Maarit Nikander 0295 488 255)

Valtioneuvoston asetus yhteistyöstä ydinenergian rauhanomaisen käytön alalla Venäjän federaation kanssa tehdyn sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta ja sopimuksen soveltamisesta annetun lain voimaantulosta. Sopimuksella saadaan aikaan oikeudelliset puitteet suomalaisten ja venäläisten toimijoiden väliselle yhteistyölle rauhanomaisen ydinenergian käytön alalla. Laki (182/2015) ja asetus tulevat voimaan sopimuksen voimaantulopäivänä 6.4.2015. (TEM neuvotteleva virkamies Liisa Huhtala 0295 047 062)

VALTIONEUVOSTON PÄÄTÖKSET

Valtioneuvosto teki 2.4.2015 seuraavat päätökset:

Päätös asettaa valtuuskunta ydinsulkusopimuksen tarkastelukonferenssiin 27.4.-22.5.2015 New Yorkissa sekä oikeuttaa ulkoasiainministeriö määräämään valtuuskunnalle tarvittavat asiantuntijat. Valtuuskunnan puheenjohtaja on ulkoasiainneuvos Klaus Korhonen ulkoasiainministeriöstä, varapuheenjohtajat ovat suurlähettiläs Kai Sauer Suomen pysyvästä edustustosta YK:ssa ja suurlähettiläs Päivi Kairamo Suomen pysyvästä edustustosta Genevessä ja jäsenet ovat alivaltiosihteeri Jaakko Laajava ulkoasiainministeriöstä, suurlähettiläs Janne Taalas Suomen pysyvästä edustustosta YK:ssa, ulkoasiainneuvos Lars Backström ulkoasiainministeriöstä, ulkoasiainneuvos Hannu Kyröläinen ulkoasiainministeriöstä, yksikön päällikkö Sannamaaria Vanamo ulkoasiainministeriöstä, neuvotteleva virkamies Pia Nordberg työ- ja elinkeinoministeriöstä, neuvotteleva virkamies Tiina Raijas puolustusministeriöstä, lähetystöneuvos Sandra Hatzidakis ulkoasiainministeriöstä, lähetystöneuvos Lauri Hirvonen ulkoasiainministeriöstä, lähetystöneuvos Jyri Järvilehto Suomen pysyvästä edustustosta Genevessä, lähetystöneuvos Anssi Leino ulkoasiainministeriöstä, lähetystöneuvos Kirsti Pohjankukka Suomen suurlähetystöstä Wienissä, lähetystöneuvos Mika Ruotsalainen Suomen pysyvästä edustustosta YK:ssa, erityisasiantuntija Heidi Kauppinen puolustusministeriöstä, neuvonantaja David Calic, yhteiskuntatieteiden tohtori Tytti Erästö sekä dosentti Claus Montonen. (UM apulaisosastopäällikkö Timo Kantola 0295 351 477)

Päätös julkisen talouden suunnitelmaksi vuosille 2016-2019. Suunnitelma kattaa koko julkisen talouden sisältäen valtiontaloutta, kuntataloutta, lakisääteisiä työeläkelaitoksia ja muita sosiaaliturvarahastoja koskevat osat. Vaalikauden viimeinen julkisen talouden suunnitelma (ns. tekninen julkisen talouden suunnitelma) ei sisällä sektorikohtaisia rahoitusasematavoitteita eikä se lähtökohtaisesti sisällä uusia poliittisia linjauksia, vaan se pohjautuu nykylainsäädäntöön ja siinä on otettu huomioon nykyisen hallituksen tekemien päätösten vaikutukset tulevien vuosien meno- ja tulotasoon. Julkisen talouden suunnitelma muodostaa pohjan seuraavan vaalikauden päätösperäisille toimille, joista on tarkoitus päättää vaalien jälkeen tehtävässä vaalikauden julkisen talouden suunnitelmassa. Julkisen talouden suunnitelma muodostaa samalla Suomen vakausohjelman. (VM osastopäällikkö Hannu Mäkinen 0295 530 330)
Julkisen talouden suunnitelma 2016-2019
Tiedote 24.3.

Päätös hyväksyä Eurooppa 2020- strategian kevään 2015 kansallisen ohjelma. Euroopan unionille kuvataan hallituksen toimenpiteitä ja suunnitelmia, joilla vuoden 2011 syksyllä vahvistetut Eurooppa 2020- strategian kansalliset tavoitteet voidaan saavuttaa. Ohjelmassa huomioidaan myös Euroopan unionin neuvoston Suomelle vuonna 2014 antamat suositukset. Ohjelma noudattaa rakenteeltaan kevään 2014 ohjelmaa. Painopiste on tänä vuonna työmarkkinoiden toimivuudessa. Ohjelma perustuu Eurooppa-neuvoston kesäkuussa 2010 hyväksymään Eurooppa 2020-strategiaan. (VM finanssineuvos Tuulia Hakola-Uusitalo 0295 530 382)
Tiedote

Päätös valtuuttaa ylijohtaja Tapio Kosunen allekirjoittamaan Suomen hallituksen puolesta Euroopan komissiolle osoitettu hakemus, jolla Suomi hakee eurooppalaisen tutkimusinfrastruktuurikonsortion oikeushenkilöasemaa integroidulle kasvihuonekaasujen eurooppalaiselle seurantajärjestelmälle. (OKM opetusneuvos Petteri Kauppinen 0295 330 147)

Päätös asettaa Suomen valtuuskunta Yhdistyneiden Kansakuntien metsäfoorumin 11. istuntoon 4.-15.5.2015 New Yorkissa ja oikeuttaa maa- ja metsätalousministeriö määräämään valtuuskunnalle tarvittavat asiantuntijat. Valtuuskunnan puheenjohtaja on osastopäällikkö Juha Ojala maa- ja metsätalousministeriöstä, varapuheenjohtajat ovat suurlähettiläs Kai Sauer Suomen YK-edustustosta sekä metsäneuvos Heikki Granholm maa- ja metsätalousministeriöstä ja jäsenet ovat yksikönpäällikkö Juha Pyykkö ulkoasiainministeriöstä, ulkoasiainsihteeri Emilia van Veen ulkoasiainministeriöstä, avustaja Hanna Gehör ulkoasiainministeriö, ylitarkastaja Anna Laitinen maa- ja metsätalousministeriöstä, neuvotteleva virkamies Reima Sutinen työ- ja elinkeinoministeriöstä ja neuvotteleva virkamies Maarit Loiskekoski ympäristöministeriöstä. (MMM lainsäädäntöneuvos Pekka Kemppainen 0295 162 456)

Päätös asettaa valtuuskunta Maailman vesifoorumiin 12.-17.4.2015 Etelä-Koreassa ja oikeuttaa maa- ja metsätalousministeriö määräämään valtuuskunnalle tarvittavat asiantuntijat ja sihteeri. Valtuuskunnan puheenjohtaja on vesihallintojohtaja Kai Kaatra maa- ja metsätalousministeriöstä ja jäsenet ovat ulkoasiainsihteeri Maria Halava-Napoles ulkoasiainministeriöstä, johtaja Seppo Rekolainen Suomen ympäristökeskuksesta, johtava asiantuntija Antton Keto Suomen ympäristökeskuksesta, projektipäällikkö Saija Vuola Suomen ympäristökeskuksesta ja varatoimitusjohtaja Markus Tuukkanen Suomen vesifoorumista. (MMM lainsäädäntöneuvos Eriika Melkas 0295 162 125)

Päätös alentaa Metsähallituksen peruspääomaa 16 033 046,85 eurolla, johon sisältyy Metsähallituksen 15 000 000,00 euron pääoman palautus valtion talousarviotalouteen momentille 12.30.99 (Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan muut tulot). Vuoden 2015 talousarviossa on päätetty, että Metsähallituksen peruspääomaa voidaan alentaa 14,21 miljoonalla eurolla ja vuoden 2015 lisätalousarviossa on päätetty, että peruspääomaan voidaan alentaa 1,85 miljoonalla eurolla. Maankäytön muutosten nettovaikutuksena siirtyy liiketoiminnan taseesta julkisten hallintotehtävien taseeseen muuksi omaksi pääomaksi kiinteistövarallisuutta yhteensä 1 033 046,85 euron arvosta. (MMM neuvotteleva virkamies Ville Schildt 0295 162 190)
Tiedote

Päätös asettaa Euroopan meri- ja kalatalousrahaston Suomen toimintaohjelman 2014-2020 seurantakomitea ohjelman sulkemiseen saakka. Kokoonpano (varajäsenet suluissa): puheenjohtaja: ylijohtaja Juha Ojala maa- ja metsätalousministeriö/luonnonvaraosasto; varapuheenjohtaja: kalatalousneuvos Risto Lampinen maa- ja metsätalousministeriö/luonnonvaraosasto; jäsenet: toimistopäällikkö Jenny Eklund-Melander (kalataloustarkastaja Ulf Lindvik) Ahvenanmaan maakunnan hallitus, EU-erityisasiantuntija Toivo Hurme (EU-erityisasiantuntija Hannele Timonen) valtioneuvoston kanslia, neuvotteleva virkamies Sirpa Karjalainen (ylitarkastaja Juuso Kalliokoski) maa- ja metsätalousministeriö/ruokaosasto, apulaisosastopäällikkö Marko Tuominen (ylitarkastaja Virpi Karjalainen) sisäministeriö/Rajavartiolaitos, neuvotteleva virkamies Jaana Valkokallio (ylitarkastaja Harri Ahlgren) työ- ja elinkeinoministeriö, lainsäädäntöneuvos Jyri Inha (budjettineuvos Kirsti Vallinheimo) valtiovarainministeriö, neuvotteleva virkamies Penina Blankett (ylitarkastaja Rainer Lahti) ympäristöministeriö, johtava asiantuntija Anita Mäkinen (osastonjohtaja Ove Hagerlund) Liikenteen turvallisuusvirasto, kalatalouspäällikkö Pentti Pasanen (kalastusbiologi Jari Leskinen) Lapin ELY-keskus, kalatalouspäällikkö Timo Takkunen (kalastusbiologi Jorma Kirjavainen) Pohjois-Savon ELY-keskus, kalatalouspäällikkö Minna Uusimäki (yritysasiantuntija Ville Turta) Varsinais-Suomen ELY-keskus, aluekehitysasiantuntija Krista Tupala Satakunnan liitto (kehittämissuunnittelija Kimmo Riusala Pohjanmaan liitto), toiminnanjohtaja Markku Myllylä (elinkeinojohtaja Vesa Karttunen) Kalatalouden Keskusliitto, asiamies Anna Vainikainen Elintarviketeollisuusliitto (toimistopäällikkö Anja Dernjatin Oy Helsingin Kalansavustamo - Helsingfors Fiskrökeri Ab), toimitusjohtaja Kim Jordas (puheenjohtaja Olavi Sahlstén) Suomen Ammattikalastajaliitto, toiminnanjohtaja Leena Jääskeläinen (puheenjohtaja Calle Spring) Suomen Kalakauppiasliitto, toimitusjohtaja Anu-Maria Sandelin (hallituksen varapuheenjohtaja Johan Åberg) Suomen Kalankasvattajaliitto, erityisasiantuntija Tapani Veistola Suomen Luonnonsuojeluliitto (toiminnanjohtaja Bernt Nordman Natur och Miljö), puheenjohtaja Veli Heinonen (varapuheenjohtaja Markku Törrönen) Suomen sisävesiammattikalastajat, suojeluasiantuntija Matti Ovaska (ohjelmapäällikkö Sampsa Vilhunen) WWF Suomi ja kalatalouskonsulentti Olli Saari (kalatalouskonsulentti Janne Rautanen) Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö. (MMM neuvotteleva virkamies Harri Kukka 0295 162 377)

Päätös valtuuttaa työ- ja elinkeinoministeriö merkitsemään valtion puolesta Suomen Teollisuussijoitus Oy:n osakkeita ja korottamaan Suomen Teollisuussijoitus Oy:n osakepääomaa 105 000 000 eurolla. Osakeanti liittyy kasvuyritysten rahoitukseen sijoituksella Kasvurahastojen rahasto II:een (30 000 000 euroa) sekä teollisten yritysten uudistamiseen, monipuolistamiseen ja kasvuun sekä biotalous-, cleantech- ja terveysalan kasvua edistävään pääomasijoitustoimintaan (50 000 000 euroa). Lisäksi osakeanti liittyy Suomen Teollisuussijoitus Oy:n hallinnoiman uuden kansainvälisten pääomasijoitusten hankkimiseen liittyvän sijoitusohjelman käynnistämiseen ja toteutukseen (25 000 000 euroa). (TEM hallitusneuvos Matti Hietanen 0295 060 100)

Päätös myöntää Caruna Oy:lle lunastuslupa ja ennakkohaltuunottolupa omaisuuden lunastamiseksi Nokian kaupungissa ja Hämeenkyrön kunnassa sijaitsevien kiinteistöjen alueille rakennettavaa 110 kV sähkönsiirtojohtoa varten (Melo-Elovaara). (TEM ylitarkastaja Johanna Juvonen 0295 064 220)

NIMITYSASIAT

Valtioneuvosto päätti 2.4.2015 seuraavat nimitysasiat:

Yleisesikuntaupseeri Jari Ylitalo valtioneuvoston kanslian neuvottelevan virkamiehen virkaan 1.5.2015 lukien. (VNK alivaltiosihteeri Timo Lankinen 0295 160 300)
Tiedote

Tradenomi (YAMK) Tommi Kangasaho valtioneuvoston kanslian neuvottelevan virkamiehen virkaan 1.5.2015 lukien. (VNK alivaltiosihteeri Timo Lankinen 0295 160 300)

Filosofian kandidaatti Laila Vihersaari-Johnston valtioneuvoston kanslian neuvottelevan virkamiehen virkaan 1.5.2015 lukien. (VNK alivaltiosihteeri Timo Lankinen 0295 160 300)

Valtioneuvosto myönsi hallintojohtaja Janne Kerkelälle virkavapautta sisäministeriön hallintojohtajan virasta 1.5.2015-29.2.2020. (SM neuvotteleva virkamies Marja-Riitta Salokannel 0295 488 304)

Johtava tiedeasiantuntija, tekniikan tohtori Paavo-Petri Ahonen opetus- ja kulttuuriministeriön opetusneuvoksen virkaan 15.5.2015 lukien. (OKM hallitussihteeri Leo Liukkonen 0295 330 196)

Varatuomari Marja-Leena Härkönen maa- ja metsätalousministeriön vanhemman hallitussihteerin virkaan 1.5.2015 lukien. (MMM hallitusneuvos Riitta Itkonen 0295 162 383)

Hallintotieteiden maisteri Liisa Siika-aho sosiaali- ja terveysministeriön johtajan virkaan 1.5.2015 lukien. (STM hallitusneuvos Liisa Perttula 0295 163 521)

VALTIONEUVOSTON RATKAISUEHDOTUKSET TASAVALLAN PRESIDENTILLE

EDUSKUNNAN VASTAUKSET

Valtioneuvosto esitti, että tasavallan presidentti vahvistaisi seuraavat lait:

Liikuntalaki (HE 190/2014 vp). Liikuntalain keskeisinä tavoitteina on edistää eri väestöryhmien mahdollisuuksia liikkua ja harrastaa liikuntaa, väestön hyvinvointia ja terveyttä sekä fyysistä toimintakykyä, lasten ja nuorten kasvua ja kehitystä, liikunnan kansalais- ja seuratoimintaa sekä huippu-urheilua samoin kuin liikunnan ja huippu-urheilun rehellisyyttä ja eettisiä periaatteita sekä eriarvoisuuden vähentämistä liikunnassa. Opetus- ja kulttuuriministeriön tehtävänä on vastata maan liikuntapolitiikan yleisestä johdosta, yhteensovittamisesta ja kehittämisestä sekä liikunnan yleisten edellytysten luomisesta valtionhallinnossa. Kunnan tehtävänä on luoda edellytyksiä paikallistasolla kunnan asukkaiden liikunnalle järjestämällä liikuntapalveluja sekä terveyttä ja hyvinvointia edistävää liikuntaa eri kohderyhmät huomioon ottaen, tukemalla kansalaistoimintaa mukaan lukien seuratoimintaa, rakentamalla ja ylläpitämällä liikuntapaikkoja sekä kehittämällä kuntien välistä ja alueellista yhteistyötä. Valtion liikuntaneuvoston keskeisenä tehtävänä on ministeriön asiantuntijaelimenä käsitellä liikunnan kannalta laajakantoisia ja periaatteellisesti tärkeitä asioita sekä erityisesti arvioida valtionhallinnon toimenpiteiden vaikutuksia liikunnan alueella. Liikuntaa edistävien järjestöjen valtionavustuksen piiriin hyväksymisen ja valtionavustuksen saamisen perusteita uudistetaan. Järjestön valtionapukelpoisuus voidaan tarvittaessa peruuttaa, jos se ei täytä säädettyjä valtionavustuksen saamisen edellytyksiä. Laki tulee voimaan 1.5.2015. (OKM ylitarkastaja Heidi Sulander 0295 330 298)

Kalastuslaki, laki luonnonsuojelulain muuttamisesta, laki rikoslain 2 a luvun 9 §:n muuttamisesta ja laki oikeudesta yleisiin vesialueisiin annetun lain 4 §:n muuttamisesta (HE 192/2014 vp). Kalastuslaki antaa puitteet kalavarojen ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävän käytön järjestämiseen. Lain avulla luodaan mahdollisimman hyvät edellytykset kaupalliselle ja vapaa-ajankalastukselle ottaen huomioon kalakantojen tila. Lisäksi kalastuslain mukaisten toimijoiden roolia selkeytetään. Kalastusoikeudet säilyvät pääpiirteissään nykyisenlaisina ja kalastuslain soveltamisalassa ei tapahdu merkittäviä muutoksia. Yleiskalastusoikeuksia ja valtion kalastusmaksuja yksinkertaistetaan ja laajennetaan yhdistämällä kalastuksenhoitomaksu ja viehekalastuslupa yhdeksi kalastonhoitomaksuksi, joka oikeuttaa kalastukseen yhdellä vieheellä koko maassa erityiskohteita lukuun ottamatta. Lait tulevat voimaan 1.1.2016. Eduskunnan lausumat; 1) Eduskunta edellyttää osakaskuntia koskevan yhteisaluelain (758/1989) muutostarpeiden arvioimista osakkaiden keskinäisen yhdenvertaisuuden edistämiseksi ja osakaskuntatoiminnan kehittämiseksi. 2) Eduskunta edellyttää, että kalastuslain 13 §:n mukaisen lupajärjestelmän käytännön toimivuutta kaupallisten kalastajien kalavesien saantiin sekä kotimaisen pyydetyn kalan tarjontaan seurataan ja vaikutusten arvioinnista toimitetaan selvitys maa- ja metsätalousvaliokunnalle kolmen vuoden kuluttua lain voimaantulon jälkeen. (MMM lainsäädäntöneuvos Heidi Aliranta 0295 162 410)

 
Sivun alkuun