Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Valtioneuvoston yleisistunto 20.4.2017

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 20.4.2017 13.30
Tiedote 168/2017

Luettelossa ovat valtioneuvoston julkiset päätökset ja ratkaisuehdotukset tasavallan presidentille.

HALLITUKSEN ESITYKSET

Valtioneuvosto antoi 20.4.2017 eduskunnalle seuraavat hallituksen esitykset:

Hallituksen esitys (HE 37/2017 vp) eduskunnalle laiksi poliisilain 2 luvun muuttamisesta. Poliisilain turvallisuustarkastussääntelyä ehdotetaan muutettavaksi siten, että poliisilla olisi mahdollisuus nykyistä kattavampien turvallisuustarkastusten tekemiseen erityistä suojelua tai erityistä valvontaa edellyttävissä tilaisuuksissa ja tapahtumissa. Poliisimiehellä olisi tilanteen välttämättä edellyttäessä oikeus tarkastaa henkilö paitsi vaaraa aiheuttavien esineiden ja aineiden varalta, myös sen varmistamiseksi, ettei henkilöllä ole hallussaan sellaisia esineitä tai aineita, joiden hallussapito tilaisuudessa on muuten laissa tai lain nojalla kielletty. Lisäksi poliisimiehen oikeutta tarkastuksen tekemiseen tilaisuus- tai tapahtumapaikoilla täydennettäisiin siten, että poliisimies voisi tilanteen edellyttäessä kohdistaa turvallisuustarkastuksen myös tilaisuuden järjestämisalueella olevaan henkilöön. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.11.2017. (SM ylitarkastaja Jarkko Nieminen 0295 488 599)
Tiedote

Hallituksen esitys (HE 38/2017 vp) eduskunnalle laiksi valtion virkamatkoilla sattuneiden vahinkojen korvaamisesta. Ehdotettua lakia sovellettaisiin valtion virkamiesten ja työntekijöiden ulkomaan virkamatkoilla sattuneiden vahinkojen korvaamiseen. Lailla muutettaisiin valtion virkamiesten ja työntekijöiden ulkomaan matkavakuutuskäytäntöä siten, että luovutaan yksityisten vakuutusyhtiöiden vakuutusten käyttämisestä ja siirretään vahingonkorvausvastuu valtion kannettavaksi. Toimivaltainen viranomainen olisi Valtiokonttori. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2018. (VM neuvotteleva virkamies Hannu Koivurinta 0295 530 117)
Tiedote

VALTIONEUVOSTON ASETUKSET

Valtioneuvosto antoi 20.4.2017 seuraavat asetukset:

Valtioneuvoston asetus vuodelta 2017 maksettavasta mehiläistalouden kansallisesta pesäkohtaisesta tuesta. Tukitaso on 17,00 euroa talvehtinutta ja jakautumatonta mehiläisyhteiskuntaa kohti. Mehiläistalouden kansalliseen pesäkohtaiseen tukeen arvioidaan tarvittavan noin 0,5 miljoonaa euroa. Asetus tulee voimaan 26.4.2017. (MMM vanhempi hallitussihteeri Juha Vanhatalo 0295 162 347)
Tiedote 21.4.

Valtioneuvoston asetus vuodelta 2017 maksettavien kansallisten kasvintuotannon tukien ja kotieläintukien valvonnasta. Asetuksella säädetään kansallisten kasvintuotannon tukien ja kotieläintukien tarkastamisesta, valvonnan järjestämisestä sekä valvonnan seuraamuksista vuonna 2017. Asetus tulee voimaan 25.4.2017. (MMM vanhempi hallitussihteeri Suvi Ruuska 0295 162 248)

Valtioneuvoston asetus kuluttajamarkkinoilta kielletyistä psykoaktiivisista aineista annetun valtioneuvoston asetuksen liitteen muuttamisesta. Asetukseen liitetään yhteensä 58 ainetta, jotka on katsottu tärkeäksi ottaa valvontaan kuluttajamarkkinoilta kiellettyinä psykoaktiivisina aineina (KKP-aineet). Näistä aineista 39 on ilmoitetusti havaittu eurooppalaisilla kuluttajamarkkinoilla ja niillä ei pääsääntöisesti ole muuta käyttötarkoitusta kuin tajunnantilan muuttaminen eli päihdekäyttö. Loput 19 ainetta ovat jonkun edellä mainitun aineen paikkaisomeerejä, jotka voivat olla päihtymistarkoituksessa käytettynä terveydelle haitallisia tai vaarallisia. Nämä 58 ainetta eivät ole lääkkeitä eivätkä huumausaineita eikä niillä ole tiedossa olevia teollisia käyttötarkoituksia. Näiden muutosten lisäksi korjataan asetuksen liitteestä sekä suomeksi että ruotsiksi joidenkin aineiden kirjoitusasua. Asetuksen antamisen jälkeen kyseisten aineiden valmistus, maahantuonti, varastointi, myynnissä pitäminen ja luovuttaminen ovat huumausainelain 5 §:n 2 momentin mukaan kielletty. Tutkimus- ja teollinen toiminta sekä maahantuonti näitä käyttötarkoituksia varten, on edelleen sallittua ilmoituksen tekemisen jälkeen. Aineiden hallussapito ja käyttö ei olisi rangaistavaa. Asetus tulee voimaan 15.5.2017. (STM neuvotteleva virkamies Elina Kotovirta 0295 163 713)
Tiedote

VALTIONEUVOSTON PÄÄTÖKSET

Valtioneuvosto teki 20.4.2017 seuraavat päätökset:

Päätös merkitä pöytäkirjaan eduskunnan kirjelmä valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon johdosta ja ryhtyä kirjelmään sisältyvästä kannanotosta aiheutuviin toimenpiteisiin. Eduskunnan kannanotto; Eduskunta edellyttää, että kaikki eduskuntapuolueet kattava parlamentaarinen seuranta järjestetään myös tulevien selontekojen valmistelun yhteydessä. (UM lähetystöneuvos Theresa Zitting 0295 351 330)

Päätös määrätä oikeustieteen maisteri, varatuomari Päivi Leppämäki vakuutusoikeuden työoloja tai yritystoimintaa tuntevaksi asiantuntijajäseneksi käsittelemään ja ratkaisemaan oikeudenkäynnistä vakuutusoikeudessa annetun lain 6 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaisia asioita (työeläkeasiat), lääkärieverstiluutnantti, hallintoylilääkäri Rami Heikkilä sekä majuri Sami Leeve vakuutusoikeuden työoloja tai yritystoimintaa tunteviksi asiantuntijajäseniksi käsittelemään ja ratkaisemaan oikeudenkäynnistä vakuutusoikeudessa annetun lain 6 §:n 1 momentin 8 kohdan mukaisia asioita (sotilastapaturma-asiat) ja kapteeniluutnantti Risto Kettunen ja lääkintäeverstiluutnantti, sotilasylilääkäri Kari Kesseli vakuutusoikeuden työoloja tai yritystoimintaa tuntevien asiantuntijajäsenten varajäseniksi käsittelemään ja ratkaisemaan oikeudenkäynnistä vakuutusoikeudessa annetun lain 6 §:n 1 momentin 8 kohdan mukaisia asioita (sotilastapaturma-asiat) 1.5.2017 lukien vakuutusoikeuden asiantuntijajäsenten 31.12.2019 päätyväksi toimikaudeksi. (OM hallitussihteeri Jennimari Huovinen 0295 150 394)

Päätös hyväksyä esitys Euroopan unionin turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahaston ja sisäisen turvallisuuden rahaston ohjelmakauden 2014-2020 Suomen kansallisten ohjelmien muuttamisesta. Esitys koskee Euroopan unionin sisäasioiden rahastoille myönnettyä lisärahoitusta ja rahastoja koskevien Suomen kansallisten ohjelmien muuttamista siten, että se mahdollistaa myönnetyn lisärahoituksen käytön. Euroopan komissio on osoittanut sisäasioiden rahastoille lisärahoitusta yhteensä 1,366 miljardia euroa. Lisärahoituksesta 1,13 miljardia euroa on kohdistettu turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahastoon (AMIF) ja 236 miljoonaa euroa sisäisen turvallisuuden rahastoon (ISF). Lisärahoitus on jaettu jäsenvaltioille rahastojen perustamisasetuksiin sisältyvien rahanjakokriteerien mukaisesti. Suomelle kohdentuva osuus AMIF-rahaston lisärahoituksesta on 2 553 128 euroa ja ISF-rahaston lisärahoituksesta 2 179 420 euroa. AMIF-rahaston lisärahoitus on korvamerkitty kotouttamiseen ja lailliseen maahanmuuttoon sekä paluuseen. ISF-rahaston lisärahoitus on korvamerkitty matkustajatietojärjestelmän (PNR) kehittämiseen ja tietojenvaihdon ja tietojärjestelmien yhteiskäyttöisyyden kehittämiseen. Komissio on laatinut valmiit tekstiehdotukset, jotka ohjelmiin sisällyttämällä jäsenvaltio saa lisärahoituksen käyttöönsä. Suomi on sisällyttänyt tekstiehdotukset ohjelmiin komission ehdottamassa muodossa. Muutetut ohjelmat tulee toimittaa komissiolle 21.4.2017 mennessä. Komissio pyrkii hyväksymään muutetut ohjelmat kesäkuun loppuun mennessä, jolloin lisärahoitus olisi käytettävissä kansallisesti jo syksyn 2017 hauissa. Lisärahoituksen käyttöä täsmennetään rahastojen toimeenpano-ohjelmilla. Lisäksi ohjelmiin sisällytettäisiin aiemmin päätettyjä vähäisiä muutoksia. (SM neuvotteleva virkamies Pauliina Eskola 0295 488 263)
Tiedote

Päätös myöntää vastavakuuksia vaatimatta valtiontakaus Finnvera Oyj:n Euro Medium Term Note -lainaohjelmalle, jonka puitteissa otettujen lainojen pääoma on enintään 11 miljardia euroa. Valtiontakaus kattaa lainaohjelman puitteissa 31.12.2022 mennessä otetut, juoksuajaltaan enintään 25 vuoden lainat sekä näihin lainoihin liittyvät koron- ja valuutanvaihtosopimukset sekä muut vastaavat suojausjärjestelyt ja sopimuksissa sovitut korot ja muut ehdot. Valtiontakauspäätöksessä määrätään lisäksi valtiovarainministeriön ja Valtiokonttorin tehtävistä, jotka liittyvät takauksen hallintaan ja Finnvera Oyj:n raportointivelvollisuudesta valtiovarainministeriölle, työ- ja elinkeinoministeriölle sekä Valtiokonttorille. Finnvera Oyj:lle myönnettävästä valtiontakauksesta ei peritä takausmaksua, koska takauksen kohteena oleva varainhankinta on yhtiölle lainsäädännössä osoitetun erityistehtävän toteuttamista. Takauksen kohteena olevan varainhankinnan perusteella toteutettava antolainaus on hinnoiteltava siten, ettei se ole ristiriidassa EU:n valtiontukisäännösten kanssa. (VM finanssineuvos Pauli Kariniemi 0295 530 210)
Uutinen

Päätös myöntää Työttömyysvakuutusrahastolle (TVR) valtiontakaus pääomaltaan enintään 400 miljoonan euron valmiusluottolimiitille pankkien kanssa. Takaus kattaa lisäksi näihin lainoihin liittyvät korot, kuitenkin siten, että takauksen kohteena olevan pääoman ja korkojen enimmäismäärä on enintään 440 miljoonaa euroa. Valtiontakaus on voimassa enintään 24 kuukautta valtiontakauksen myöntämispäivästä lukien. Työttömyysvakuutusrahaston on määrä allekirjoittaa lainajärjestelyyn liittyvät sopimukset 20.4.2017 siten, että lainasopimus olisi voimassa 20.4.2019 saakka. Valtiontakauspäätöksessä määrätään lisäksi valtiovarainministeriön ja Valtiokonttorin tehtävistä, jotka liittyvät takauksen hallintaan sekä TVR:n raportointivelvollisuudesta edellä mainituille. TVR:lle myönnettävästä valtiontakauksesta ei peritä takausmaksua. (VM finanssineuvos Pauli Kariniemi 0295 530 210)
Uutinen

Päätös myöntää EPV Tuulivoima Oy:lle lunastuslupa ja ennakkohaltuunottolupa omaisuuden lunastamiseksi Närpiön kaupungissa sijaitsevien kiinteistöjen alueille rakennettavaa 110 kV sähkönsiirtojohtoa varten (Norrskogen 110 kV). (TEM ylitarkastaja Johanna Juvonen 0295 064 220)

Päätös määrätä sosiaali- ja terveysministeriön ylilääkäri Teppo Heikkilä valtioneuvoston esittelijäksi. (STM hallitusneuvos Liisa Perttula 0295 163 521)

Päätös myöntää sosiaaliasioiden päällikkö Sinikka Näätsaarelle ero työttömyysturvan muutoksenhakulautakunnan työntekijä- ja toimihenkilöjärjestöjä edustavan varajäsenen tehtävästä ja nimittää hänen tilalleen ekonomisti Tytti Naukkarinen 20.4.2017 lukien lautakunnan 31.12.2020 päättyväksi toimikaudeksi. (STM ylitarkastaja Jukka Lavaste 0295 163 173)

NIMITYSASIAT

Valtioneuvosto päätti 20.4.2017 seuraavat nimitysasiat:

Valtioneuvosto antoi erivapauden ulkoasiainhallinnon ulkoasiainneuvoksen viran kelpoisuusvaatimuksista lähetystöneuvos, oikeustieteen kandidaatti Jarmo Kuuttilalle. (UM henkilöstöjohtaja Pirjo Tulokas 0295 351 413)

Lähetystöneuvos Jarmo Kuuttila ulkoasiainneuvoksen virkaan 1.9.2017 lukien. (UM henkilöstöjohtaja Pirjo Tulokas 0295 351 413)

Valtioneuvosto myönsi neuvotteleva virkamies Jari Kallelalle virkavapautta valtiovarainministeriön neuvottelevan virkamiehen virasta 1.6.2017-30.4.2022. (VM lainsäädäntöneuvos Salla Kalsi 0295 530 422)

Ylijohtaja, farmasian lisensiaatti Sinikka Rajaniemi Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksen ylijohtajan virkaan 1.5.2017-30.9.2018. (STM kansliapäällikkö Päivi Sillanaukee 0295 163 356)
Uutinen

Kasvatustieteen maisteri Henna Huttu sosiaali- ja terveysministeriön neuvottelevan virkamiehen määräaikaiseen virkasuhteeseen 1.5.2017-31.12.2018, kuitenkin enintään viran vakinaisen haltijan virkavapauden ajaksi. (STM vanhempi hallitussihteeri Arita Kaario 0295 163 522)

VALTIONEUVOSTON RATKAISUEHDOTUKSET TASAVALLAN PRESIDENTILLE

EDUSKUNNAN VASTAUKSET

Valtioneuvosto esitti, että tasavallan presidentti vahvistaisi seuraavat lait:

Laki Finanssivalvonnasta annetun lain muuttamisesta ja laki vaihtoehtorahastojen hoitajista annetun lain muuttamisesta (HE 79/2016 vp). Laeilla pannaan täytäntöön vähittäismarkkinoille tarkoitettuja paketoituja ja vakuutusmuotoisia sijoitustuotteita koskevista avaintietoasiakirjoista annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus. Finanssivalvonnasta annettuun lakiin lisätään säännös Finanssivalvonnan toimimisesta asetuksessa tarkoitettuna toimivaltaisena viranomaisena. Finanssivalvonta valvoo Suomessa tai Suomesta käsin markkinoitavien, tarjottavien tai myytävien vakuutusmuotoisten sijoitustuotteiden markkinoita. Finanssivalvonnalle annetaan valtuus käyttää asetuksessa määriteltyjä väliintulotoimia, jotka koskevat kyseisten toimintojen harjoittamista. Lakiin lisätään myös säännökset hallinnollisen seuraamusmaksun soveltamisalasta ja enimmäismäärä sekä toimijoita koskeva velvollisuus toimittaa avaintietoasiakirja tiedoksi viranomaiselle viimeistään kun tarjoaminen aloitetaan Suomessa. Vaihtoehtorahastojen hoitajista annetusta laista kumotaan avaintietoesitteen laatimista koskeva poikkeusmahdollisuus. Lait tulevat voimaan 1.1.2018. (VM lainsäädäntöneuvos Paula Kirppu 0295 530 552)

Laki kilpailulain 25 §:n muuttamisesta (HE 256/2016 vp). Kilpailulakia muutetaan siten, että yrityskauppavalvontaa koskevista säännöksistä poistetaan sähkömarkkinoilla tapahtuvien yrityskauppojen kieltämistä koskeva erityissäännös. Laki tulee voimaan 1.5.2017. (TEM hallitusneuvos Tuomo Knuuti 0295 063 537)

Laki maankäyttö- ja rakennuslain muuttamisesta (HE 251/2016 vp). Yleiskaavan käyttöä rakennusluvan perusteena lisätään, rakennusluvan erityisiä edellytyksiä suunnittelutarvealueella koskevia säännöksiä täsmennetään ja maa- ja metsätalouteen liittyvää rakentamista joustavoitetaan sekä mahdollistetaan suunnittelutarveratkaisujen tekeminen myös alueellisena. Asemakaavoitusta helpotetaan ja joustavoitetaan mahdollistamalla asemakaavamuutoksen laatiminen myös vaiheittain sekä mahdollistamalla asemakaavan laatiminen tai muuttaminen perustellusta syystä ilman yleiskaavan ohjausvaikutusta alueilla, joilla yleiskaava on ilmeisen vanhentunut. Kunnan mahdollisuuksia päättää rakennusjärjestyksessä vapaa-ajanasuntojen käyttötarkoitusten muutosmahdollisuuksista lisätään. Maisematyöluvan soveltamisalaa rajataan. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten kuntien alueidenkäytön suunnittelua ja rakennustoimen järjestämistä koskeva ohjaustehtävä poistetaan ja valitusoikeus rajataan vaikutuksiltaan valtakunnallisesti ja maakunnallisesti merkittäviin asioihin. Lisäksi vähittäiskaupan sääntelyä kevennetään. Laki tulee voimaan 1.5.2017. (YM hallitussihteeri Mirkka Saarela 0295 250 365)

KANSAINVÄLISET ASIAT

Valtioneuvosto esitti, että tasavallan presidentti päättäisi seuraavat kansainväliset asiat:

Abu Dhabissa olevan suurlähetystön päällikön, suurlähettiläs Riitta Swanin valtuuttaminen toimimaan Suomen edustajana International Renewable Energy Agency (IRENA) -järjestössä. (UM henkilöstöjohtaja Pirjo Tulokas 0295 351 413)

Ulkoasiainneuvos Anu Laamasen tai hänen estyneenä ollessaan lakimies Johanna Erkkilän valtuuttaminen allekirjoittamaan sopimus turvallisuusluokitellun tiedon vastavuoroisesta suojaamisesta Suomen tasavallan hallituksen ja Unkarin hallituksen välillä. Sopimuksen tarkoituksena on varmistaa sellaisen turvallisuusluokitellun tiedon suojaaminen, jota vaihdetaan tai tuotetaan osapuolten välisessä yhteistyössä erityisesti ulko-, puolustus-, turvallisuus-, poliisi- tai tiede-, elinkeino- ja teknologia-asioissa. (UM lähetystöneuvos Jyri Järviaho 0295 351 449)

MUUTA

Valtioneuvosto esitti, että tasavallan presidentti päättäisi seuraavat asiat:

Ahvenanmaan valtuuskunnan vuoden 2015 verohyvitystä koskevan päätöksen vahvistaminen. Ahvenanmaan valtuuskunnan päätöksen mukaan Ahvenanmaan maakunnalle kuuluva vuoden 2015 verohyvitys on 23 945 287 euroa. (VM valtiosihteeri Martti Hetemäki 0295 530 292)

NIMITYSASIAT

Valtioneuvosto esitti, että tasavallan presidentti päättäisi seuraavat nimitysasiat:

Ulkoasiainneuvos Jarmo Kuuttila Bogotassa olevan suurlähetystön päällikön tehtävään 1.9.2017 lukien, suurlähettiläs Mika Koskisen sivuakkreditoinnin Kolumbiaan peruminen sekä ulkoasiainsihteeri Tommi Vuorinen São Paulossa olevan konsulaatin päällikön tehtävään 1.9.2017 lukien. (UM henkilöstöjohtaja Pirjo Tulokas 0295 351 413)

Käräjätuomari Elise Johanna Salpaoja Varsinais-Suomen käräjäoikeuden käräjätuomarin virkaan, käräjätuomari Mika Tapani Moisio Satakunnan käräjäoikeuden käräjätuomarin virkaan sekä käräjätuomari Sanna Johanna Sallinen Pohjois-Karjalan käräjäoikeuden käräjätuomarin virkaan 1.5.2017 lukien, ympäristöneuvos Kirsti Eliina Poikonen Vaasan hallinto-oikeuden tekniikan tai luonnontieteiden alan hallinto-oikeustuomarin virkaan 1.8.2017 lukien, määräaikainen käräjätuomari Ville Ilmari Aaltonen Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeuden käräjätuomarin virkaan 1.5.2017 lukien ja määräaikainen oikeussihteeri, hovioikeuden esittelijä Paula Johanna Jutila Etelä-Karjalan käräjäoikeuden käräjätuomarin virkaan 1.6.2017 lukien. (OM apulaisosastopäällikkö Heikki Liljeroos 0295 150 428)

Hovioikeudenneuvos Ari Juhani Siltama Helsingin hovioikeuden hovioikeudenneuvoksen ensiksi täytettävään virkaan, hovioikeudenneuvos Terhi Outi Onerva Mattila Helsingin hovioikeuden toiseksi täytettävään virkaan sekä hovioikeudenneuvos Jukka Ilmari Lindstedt Helsingin hovioikeuden kolmanneksi täytettävään virkaan 1.5.2017 lukien ja hovioikeudenneuvos Arja Anita Mäki Helsingin hovioikeuden neljänneksi täytettävään virkaan 1.7.2017 lukien sekä hovioikeudenneuvos Soile Eeva Hannele Satopää Turun hovioikeuden ensiksi täytettävään hovioikeudenneuvoksen virkaan ja käräjätuomari Matti Olavi Kolehmainen Turun hovioikeuden toiseksi täytettävään virkaan 1.6.2017 lukien. (OM hallitusneuvos Anne Hallavainio 0295 150 458)

Prikaatikenraali Mauri Koskela apulaiskomentajaksi (Deputy Force Commander) UNDOF-operaatiossa (UNDOF/HQ) 5.6.2017 lukien. (PLM neuvotteleva virkamies Aila Helenius 0295 140 432)
Tiedote

 
Sivun alkuun