Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Valtioneuvoston yleisistunto 20.6.2018

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 20.6.2018 13.28
Tiedote 322/2018

Luettelossa ovat valtioneuvoston julkiset päätökset.

HALLITUKSEN ESITYKSET

Valtioneuvosto antoi 20.6.2018 eduskunnalle seuraavat hallituksen esitykset:

Hallituksen esitys (HE 88/2018 vp) eduskunnalle laiksi lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevaa lakia. Esityksen keskeisin tavoite on parantaa lapsen edun toteutumista lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevissa asioissa. Tavoitteena on myös saattaa lapsen huoltoa ja tapaamisoikeuta koskeva laki ajan tasalle siten, että se vastaa yhteiskunnassa tapahtuneita muutoksia ja oikeuskäytäntöä. Lisäksi ehdotuksella pyritään vahvistamaan lapsen osallisuutta häntä koskevien asioiden käsittelyssä ja tehostamaan lapsen huoltoon ja tapaamisoikeuteen liittyvien asioiden oikeuskäsittelyä. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan aikaisintaan samaan aikaan kuin äitiyslaki, joka tulee voimaan 1.4.2019. Esitys liittyy vuoden 2019 talousarvioesitykseen. (OM lainsäädäntöneuvos Outi Kemppainen 0295 150 260)
Tiedote

Hallituksen esitys (HE 89/2018 vp) eduskunnalle laiksi Maanmittauslaitoksesta. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki Maanmittauslaitoksesta. Samalla voimassa oleva Maanmittauslaitoksesta annettu laki kumottaisiin. Esityksessä ehdotetaan tehtäväksi eräitä tarkistuksia Maanmittauslaitoksen toimialaan, tehtäviin, organisaatioon ja muuhun toimintaan liittyvään lakitasoiseen sääntelyyn. Tavoitteena on Maanmittauslaitosta koskevan sääntelyn yksinkertaistaminen. Muun muassa Maanmittauslaitoksen palvelupisteverkosta ei jatkossa säädettäisi maa- ja metsätalousministeriön asetuksella, vaan asian ratkaiseminen siirrettäisiin Maanmittauslaitoksen toimivan johdon toimivaltaan. Samalla otettaisiin huomioon Ruokaviraston perustamisesta aiheutuvat muutokset Maanmittauslaitoksen toiminnassa. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2019. (MMM hallitussihteeri Timo-Ville Nieminen 0295 162 379)

Hallituksen esitys (HE 90/2018 vp) eduskunnalle laiksi liikenteen palveluista annetun lain II osan 3 luvun 1 §:n muuttamisesta. Esityksessä ehdotetaan liikenteen palveluista annettua lakia muutettavaksi siten, ettei kuljettaja tarvitsisi taksinkuljettajan ajolupaa koti- tai matkailupalveluyritysten osana palvelukokonaisuuttaan tarjoamissa kuljetuksissa. (LVM yksikön johtaja Laura Eiro 0295 342 668)
Tiedote

Hallituksen esitys (HE 91/2018 vp) eduskunnalle laiksi sairausvakuutuslain 6 luvun muuttamisesta. Esityksessä ehdotetaan, että lääkkeiden hintalautakunnan yhteydessä toimivassa asiantuntijaryhmässä ei tarvitsisi olla terveystaloustieteen asiantuntijaa. Lisäksi ehdotetaan, että lääkkeiden hintalautakunta voisi siirtää johtajan ratkaistavaksi biosimilaarivalmisteen korvattavuuden ja kohtuullisen tukkuhinnan vahvistamisen, jos sitä vastaava valmiste on jo hyväksytty korvattavaksi. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.11.2018. (STM hallitussihteeri Anu Kangasjärvi 0295 163 224)

VALTIONEUVOSTON ASETUKSET

Valtioneuvosto antoi 20.6.2018 seuraavat asetukset:

Valtioneuvoston asetus puolustusvoimista annetun valtioneuvoston asetuksen 9 §:n muuttamisesta. Upseerin viran erityisiä kelpoisuusvaatimuksia laajennetaan. Puolustusvoimien virkarakennetta kehitetään siten, että upseerin virkaan on mahdollista nimittää myös henkilö, jolla on sotatieteiden kandidaatin tutkinto ja määräaikaisen nuoremman upseerin virassa hankittu kahdeksan vuoden työkokemus Puolustusvoimissa. Asetus tulee voimaan 1.7.2018. (PLM vanhempi hallitussihteeri Minnamaria Nurminen 0295 140 602)
Tiedote

Valtioneuvoston asetus Portugalin kanssa tulon ja omaisuuden kaksinkertaisen verotuksen estämiseksi tehdyn sopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä annetun lain kumoamisesta annetun lain voimaantulosta. Laki (446/2018) ja asetus tulevat voimaan 1.1.2019. (VM neuvotteleva virkamies Anders Colliander 0295 530 289)

Valtioneuvoston asetus ammattikorkeakouluista annetun valtioneuvoston asetuksen liitteen muuttamisesta. Asetuksen liitettä muutetaan siten, että tutkintonimike merikapteeni (AMK) on englanniksi Bachelor of Maritime Management, tutkintonimike merikapteeni (ylempi AMK) on englanniksi Master of Maritime Management, tutkintonimike teatteri-ilmaisun ohjaaja (AMK) on ruotsiksi scenkonstpedagog (YH) ja tutkintonimike teatteri-ilmaisun ohjaaja (ylempi AMK) on ruotsiksi scenkonstpedagog (högre YH). Merenkulkualan osalta muutos perustuu merenkulun koulutustoimikunnan esitykseen ja kulttuurialan osalta Yrkeshögskolan Novian esitykseen. Asetus tulee voimaan 1.8.2018. (OKM hallitusneuvos Laura Karppinen 0295 330 294)

Valtioneuvoston asetus Ahvenanmaan maakunnan kunnille maatalouden tukien toimeenpanotehtävien hoitamisesta vuosilta 2016 ja 2017 suoritettavista korvauksista. Asetuksessa osoitetaan Ahvenanmaan maakunnan kunnille korvaukset vuosilta 2016 ja 2017 maatalouden tukien toimeenpanotehtävien hoitamisesta. Korvaukset ovat yhteensä 100 000 euroa. Asetus tulee voimaan 27.6.2018. (MMM vanhempi hallitussihteeri Jukka Mirvo 0295 162 468)

Valtioneuvoston asetus kiinteistönmuodostamisasetuksen muuttamisesta. Asetusta muutetaan siten, että siinä huomioidaan kolmiulotteisia kiinteistöjä (3D-kiinteistö) koskevat lainsäädännön muutokset Asetus tulee 1.8.2018. (MMM hallitussihteeri Timo-Ville Nieminen 0295 162 379)

Valtioneuvoston asetus kiinteistörekisteriasetuksen muuttamisesta. Asetusta muutetaan siten, että siinä huomioidaan kolmiulotteisia kiinteistöjä (3D-kiinteistö) koskevat lainsäädännön muutokset. Asetus tulee voimaan 1.8.2018. (MMM hallitussihteeri Timo-Ville Nieminen 0295 162 379)

Valtioneuvoston asetus taksiliikenteen kuluttajilta perittävistä enimmäishinnoista annetun valtioneuvoston asetuksen kumoamisesta. Asetuksen kumoaminen liittyy liikenteen palveluista annetun lain voimaantuloon. Liikenteen palveluista annetun lain voimaantulon myötä taksiliikennelaki kumoutuu ja sen myötä myös valtuus asettaa enimmäishinnat valtioneuvoston asetuksella poistuu. Enimmäishinta-asetus ei kuitenkaan kumoudu ilman erillistä kumoamista, sillä se on annettu taksiliikennelain lisäksi myös kuluttajansuojalain nojalla. Asetus tulee voimaan 1.7.2018. (LVM yksikön johtaja Laura Eiro 0295 342 668)

Valtioneuvoston asetus uusiutuvilla energialähteillä tuotetun sähkön tuotantotuesta annetun lain muuttamisesta annetun lain eräiden säännösten voimaantulosta. Uusiutuvilla energialähteillä tuotetun sähkön tuotantotuesta annetun lain muuttamisesta annettu laki (441/2018) saatetaan 14 §:n 2 momenttia lukuun ottamatta voimaan 25.6.2018 samanaikaisesti kun asetus tulee voimaan. (TEM hallitusneuvos Anja Liukko 0295 062 078)
Tiedote

Valtioneuvoston asetus tuulivoiman kompensaatioalueista annetun lain 6 §:n muuttamisesta annetun lain voimaantulosta. Tuulivoiman kompensaatioalueista annetun lain 6 §:n muuttamisesta annettu laki (442/2018) saatetaan voimaan 25.6.2018 samanaikaisesti kuin asetus tulee voimaan. (TEM hallitusneuvos Anja Liukko 0295 062 078)

Valtioneuvoston asetus sairaankuljetuksen kustannusten korvaustaksasta. Asetuksessa säädetään sairaankuljetuksen kustannusten korvaustaksasta, joka muodostuu lähtömaksun, kilometrimaksun, toisen sairaankuljettajan lisämaksun ja odotusajan maksun korvausperusteesta. Sairaankuljetuksen kustannusten nousun johdosta sairaankuljetuksen kustannusten korvaustaksaa korotetaan 3,4 prosentilla. Asetus tulee voimaan 1.8.2018. (STM hallitussihteeri Anu Kangasjärvi 0295 163 224)

Valtioneuvoston asetus vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta. Asetuksella parannetaan kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeusasuntojen tuotannon edistämiseen tarkoitettujen korkotukilainojen laina- ja tukiehtoja tukijärjestelmän houkuttelevuuden lisäämiseksi. Uusien korkotukilainojen lyhennysohjelmasta tehdään merkittävästi nykyistä etupainotteisempi, lainansaajan maksettavaksi jäävää omavastuuosuutta korkotukilainan korosta alennetaan, korkotuen maksuaikaa pidennetään ja lainansaajan omarahoitusosuudelle perittävän enimmäiskoron määrää nostetaan. Asetus tulee voimaan 1.7.2018. (YM lainsäädäntöneuvos Ville Koponen 0295 250 132)
Tiedote

VALTIONEUVOSTON PÄÄTÖKSET

Valtioneuvosto teki 20.6.2018 seuraavat päätökset:

Päätös myöntää kontra-amiraali Timo Junttilalle vapautus kutsunta-asiain keskuslautakunnan jäsenen tehtävästä 1.7.2018 lukien ja määrätä hänen tilalleen kutsunta-asiain keskuslautakunnan jäseneksi kenraalimajuri Ilkka Korkiamäki 1.7.2018-31.1.2022. (PLM hallitussihteeri Perttu Wasenius 0295 140 603)

Päätös ratkaista Tuula Esteri Karoliina Hämäläisen jäämistöstä tehdyt hakemukset. (VM neuvotteleva virkamies Anna Hyvärinen 0295 530 405)

Päätös nimittää Suomen Akatemian hallituksen puheenjohtaja ja jäsenet toimikaudeksi 1.1.2019-31.12.2021 seuraavasti: puheenjohtaja: professori Johanna Myllyharju Oulun yliopisto; jäsenet: professori Martti Kauranen Tampereen teknillinen yliopisto, professori Heikki Kröger Itä-Suomen yliopisto, professori Erika Löfström Helsingin yliopisto, tutkimusjohtaja, professori Per Mickwitz Suomen ympäristökeskus ja teknologiajohtaja, dosentti Marita Niemelä Neste Jacobs. (OKM opetusneuvos Eeva Kaunismaa 0295 330 226)
Tiedote

Päätös nimittää Suomen Akatemian tieteellisten toimikuntien puheenjohtajat ja jäsenet toimikaudeksi 1.1.2019-31.12.2021. Akatemiassa on 1) biotieteiden, terveyden ja ympäristön tutkimuksen toimikunta, 2) kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunta sekä 3) luonnontieteiden ja tekniikan tutkimuksen toimikunta. (OKM opetusneuvos Eeva Kaunismaa 0295 330 226)
Tiedote

Päätös antaa ehdollinen suostumus Suomen talousvyöhykkeen taloudelliseen hyödyntämiseen tähtäävään tutkimustoimintaan. Suostumuksen perusteella Elisa Oyj valtuutettunaan Relacom Finland Oy saa suorittaa merenpohjan tutkimuksia Suomen talousvyöhykkeellä hakemuksessa ja sen täydennyksessä kuvatulla tavalla. Suostumus on voimassa päätöksen antamispäivästä lukien 12 kuukautta. Päätös on täytäntöön pantavissa mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta, ellei valitusviranomainen toisin määrää. (TEM hallitusneuvos Kari Klemm 0295 063 523)

Valtioneuvosto lähetti eduskunnalle 20.6.2018 seuraavat Euroopan unionin säädösehdotuksia koskevat valtioneuvoston kirjelmät:

Valtioneuvoston kirjelmä (U 37/2018 vp) eduskunnalle komission ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi unionin oikeuden rikkomisesta ilmoittavien henkilöiden suojelusta. Direktiiviehdotuksella pyritään parantamaan unionin oikeuden täytäntöönpanon tehokkuutta parantamalla väärinkäytösten ilmoittajien suojelua EU:ssa. Direktiivillä halutaan varmistaa, että ilmoittaja, joka työnsä yhteydessä havaitsee tai epäilee yleisen edun vastaista toimintaa, väärinkäytöksiä tai laittomuutta, erikseen määritellyillä EU:n oikeuden aloilla, voi ilmoittaa asiasta turvallisesti. Näin voitaisiin ennaltaehkäistä ja paljastaa yleiseen etuun kohdistuvia uhkia ja vakavia haittoja, jotka muuten voisivat jäädä ilmoittamatta. Väärinkäytöksistä ilmoittajien suojan parantamiseksi yksityisellä ja julkisella sektorilla tulisi ottaa käyttöön ilmoittajan henkilöllisyyden luottamuksellisuuden takaavat ilmoituskanavat ja –menettelyt ja näistä tulisi olla tietoa kattavasti ja helposti saatavilla. (OM lainsäädäntöneuvos Tia Möller 0295 150 105)
Tiedote

Valtioneuvoston kirjelmä (U 38/2018 vp) eduskunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi säännöistä, joilla helpotetaan rahoitus- ja muiden tietojen käyttöä tiettyjen rikosten ennalta estämistä, paljastamista, tutkimista tai niihin liittyviä syytetoimia varten, ja neuvoston päätöksen 2000/642/YOS kumoamisesta. Ehdotuksen tavoitteena ovat nopeammat ja tehokkaammat tavat viranomaisille päästä käsiksi tietoon ja vaihtaa tietoa pankkitileistä, taloudellisesta informaatiosta ja taloudellisista analyyseistä niin rahanpesun selvittelykeskusten välillä kuin rahanpesun selvittelykeskusten ja muiden toimivaltaisten viranomaisten välillä. Ehdotus koskee myös pankkitilijärjestelmää ja sitä koskevaa tiedonluovutusta. (SM erityisasiantuntija Elina Rantakokko 0295 488 611)

Valtioneuvoston kirjelmä (U 39/2018 vp) eduskunnalle Euroopan unionin vuoden 2019 talousarvioesityksen valmisteluun liittyvästä komission ennakkoarviosta vuodelle 2019 (budjetti; Euroopan unioni). Komission 23.5.2018 julkaisema Euroopan unionin talousarvioesityksen valmisteluun liittyvä ennakkoarvio vuodelle 2019 muodostaa komission ehdotuksen Euroopan unionin vuoden 2019 yleiseksi talousarvioksi. (VM erityisasiantuntija Mikko Hirvi 0295 530 472)

NIMITYSASIAT

Valtioneuvosto päätti 20.6.2018 seuraavat nimitysasiat:

Valtioneuvosto myönsi virkavapautta ulkoasiainneuvos Heidi Schroderus-Foxille 3.7.2018-2.7.2020 sekä ulkoasiainneuvos Timo Olkkoselle 1.9.2018-31.8.2022. (UM henkilöstöjohtaja Pirjo Tulokas 0295 351 413)

Filosofian maisteri Kaisa Ainasoja Lapin aluehallintoviraston ylijohtajan määräaikaiseen virkasuhteeseen 1.9.2018-31.12.2019. (VM hallitussihteeri Kaisa-Juulia Raita 0295 530 379)

Valtiotieteiden maisteri Vesa Lipponen valtiovarainministeriön neuvottelevan virkamiehen virkaan 1.8.2018 lukien. (VM hallitussihteeri Kaisa-Juulia Raita 0295 530 379)

Valtioneuvosto myönsi erityisasiantuntija Pasi-Pekka Mustoselle virkavapautta sosiaali- ja terveysministeriön neuvottelevan virkamiehen virasta 1.10.2019-31.7.2020. (STM hallitusneuvos Liisa Perttula 0295 163 521)

Lääketieteen tohtori Markus Henriksson Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston ylijohtajan virkaan 1.1.2019-31.12.2019. (STM hallitusneuvos Liisa Perttula 0295 163 521)

 
Sivun alkuun