Valtioneuvoston yleisistunto 21.4.2016

Valtioneuvoston viestintäosasto 21.4.2016 13.37
Tiedote 169/2016

Luettelossa ovat valtioneuvoston julkiset päätökset ja ratkaisuehdotukset tasavallan presidentille.

HALLITUKSEN ESITYKSET

Valtioneuvosto antoi 21.4.2016 eduskunnalle seuraavat hallituksen esitykset:

Hallituksen esitys (HE 63/2016 vp) eduskunnalle Euroopan neuvoston erioikeuksista ja vapauksista tehdyn yleissopimuksen kolmannen lisäpöytäkirjan hyväksymisestä ja laiksi lisäpöytäkirjan lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta. Vuonna 1959 tehty lisäpöytäkirja koskee Euroopan neuvoston kehityspankille myönnettäviä erioikeuksia ja vapauksia. Suomi liittyi kehityspankkiin vuonna 1991, jolloin pankin perussäännössä ei ollut velvoitetta liittyä erioikeuksia koskevaan lisäpöytäkirjaan. Myöhemmin perussääntöön on kyseinen velvoite kirjattu, mistä syystä myös Suomen on tarkoituksenmukaista liittyä lisäpöytäkirjaan. Esityksessä ehdotetaan, että Suomi tekisi varauman lisäpöytäkirjan 3 artiklan 2 kohtaan, joka koskee välitystuomioiden vahvistamista. Varauma merkitsisi, että Suomi soveltaisi välitystuomioiden täytäntöönpanoon välimiesmenettelylakia, eikä lisäpöytäkirjaa. Esitykseen sisältyy lakiehdotus lisäpöytäkirjan lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta. Lain voimaantulosta on tarkoitus säätää valtioneuvoston asetuksella. (UM lainsäädäntöneuvos Kaija Suvanto 0295 351 159)

Hallituksen esitys (HE 64/2016 vp) eduskunnalle laeiksi ulkomaalaislain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta. Esityksessä ehdotetaan tiettyjen maahanmuuttohallinnon tehtävien siirtoa poliisilta ja Rajavartiolaitokselta Maahanmuuttovirastolle. Poliisille ja Rajavartiolaitokselle jäisi päätösten tiedoksi antamiseen, maasta poistamiseen ja ulkomaalaisvalvontaan liittyviä tehtäviä. Turvapaikka-asioissa siirto olisi osittainen. Esityksellä ehdotetaan myös pantavaksi täytäntöön kansainvälisen suojelun myöntämistä tai poistamista koskevista yhteisistä menettelyistä uudelleenlaaditun direktiivin tutkintamenettelyä koskevat tietyt säännökset. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2017. Turvapaikkamenettelyä koskevia säännöksiä sovellettaisiin jo mahdollisimman pian, kuitenkin aikaisintaan 1.7.2016 alkaen. Direktiivin täytäntöönpanoa koskeva uusi säännös tulisi voimaan 20.7.2018.  Esitys liittyy turvapaikka-asioiden osalta valtion vuoden 2016 II lisätalousarvioesitykseen sekä lupa-asioiden osalta vuoden 2017 talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi niiden yhteydessä. (SM ylitarkastaja Jarmo Tiukkanen 0295 488 606)
Tiedote

Hallituksen esitys (HE 65/2016 vp) eduskunnalle laiksi arvopaperimarkkinalain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi. Esityksen tarkoituksena on toteuttaa tarvittavat toimenpiteet markkinoiden väärinkäyttöä koskevan Euroopan unionin asetuksen noudattamiseksi sekä panna täytäntöön markkinoiden väärinkäyttöä koskevan direktiivin säännökset markkinoiden väärinkäytöstä määrättävistä rikosoikeudellisista seuraamuksista. Tietyistä asetuksen säännöksistä on jatkossakin säädettävä kansallisesti. Tällaisia ovat Finanssivalvonnasta annettuun lakiin ehdotetut Finanssivalvonnan valtuudet määrätä asetuksen edellyttämiä hallinnollisia toimenpiteitä ja seuraamuksia. Seuraamusmaksun enimmäismääriä korotettaisiin huomattavasti nykyisestä. Oikeushenkilölle määrättävä seuraamusmaksu saisi olla sisäpiirikauppojen ja markkinoiden manipuloinnin osalta enintään joko 15 prosenttia oikeushenkilön vuotuisesta liikevaihdosta tai 15 miljoonaa euroa, sen mukaan kumpi olisi suurempi. Luonnolliselle henkilölle määrättävä seuraamusmaksu saisi olla enintään 5 miljoonaa euroa. Seuraamusmaksun enimmäismäärä voisi kuitenkin aina olla kolme kertaa niin suuri kuin rikkomuksen johdosta saadut voitot tai vältetyt tappiot. Direktiivin kansallinen voimaan saattaminen edellyttää muutoksia arvopaperimarkkinarikoksia koskevaan rikoslain 51 lukuun. Rikoslaissa ehdotetaan kriminalisoitavan sisäpiirintiedon laiton ilmaiseminen. Laissa kriminalisoitaisiin lisäksi rahoitusvälinettä koskevien toimeksiantojen peruuttamiseen ja muuttamiseen liittyvä sisäpiirintiedon käyttö sekä sisäpiirintietoon perustuvan neuvon käyttö. Rikoslain rangaistussäännösten soveltamisala ehdotetaan myös laajennettavan direktiivin edellyttämällä tavalla. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 3.7.2016. (VM lainsäädäntöneuvos Janne Häyrynen 0295 530 346)
Tiedote

Hallituksen esitys (HE 66/2016 vp) eduskunnalle laeiksi yliopistolain ja ammattikorkeakoululain muuttamisesta. Esityksen mukaan korkeakoulut voisivat päätöksellään järjestää niiden tutkintoihin sisältyvän kielten ja viestinnän opetuksen yhdessä tai hankkia opetuksen toiselta yliopistolta tai ammattikorkeakoululta. Korkeakoululla olisi näin toimiessaan oikeus luopua osittain tai kokonaan itse antamasta tutkintoon kuuluvan kielten ja viestinnän opetusta. Ehdotus ei koske kielitieteiden eikä viestinnän alan tutkintoihin johtavaa opetusta, jonka tulee jatkossakin tapahtua kaikissa niissä korkeakouluissa, joilla on alan koulutusvastuu. Lakimuutoksella ei tavoitella muutoksia korkeakoulujen muuhun yhteistyöhön. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.8.2016. (OKM hallitusneuvos Immo Aakkula 0295 330 354)
Tiedote

Hallituksen esitys (HE 67/2016 vp) eduskunnalle laeiksi tietoyhteiskuntakaaren muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta sekä eräitä tuoteryhmiä koskevista ilmoitetuista laitoksista annetun lain muuttamisesta. Esitys sisältää radiolaitedirektiivin ja verkkoneutraliteettiasetuksen täytäntöönpanon, PRS-sääntelyä koskevat säännökset, radioviestinnän luottamuksellisuutta koskevia säännöksiä ja muutamia muita pienempiä tietoyhteiskuntakaaren voimaantulon jälkeen havaittuja tarkennuksia Viestintäviraston monitori-palveluun, estoluokkasääntelyyn sekä radio- ja tv-toimintaan. Lisäksi esityksessä esitetään muutettavaksi työ- ja elinkeinoministeriön ilmoitettuja laitoksia koskevaa lakia, jotta kyseisen lain soveltamisalaan lisättäisiin myös tietoyhteiskuntakaari. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 13.6.2016. (LVM neuvotteleva virkamies Tomi Lindholm 0295 342 021)

VALTIONEUVOSTON ASETUKSET

Valtioneuvosto antoi 21.4.2016 seuraavat asetukset:

Valtioneuvoston asetus Euroopan unionin palveluksen vuoksi myönnettävästä virkavapaudesta annetun valtioneuvoston päätöksen kumoamisesta. Asetuksella kumotaan valtioneuvoston päätös (857/1995). Virkavapaus perustuu jatkossa valtion virkamieslain (750/1994) 23 §:n pääsäännön mukaisesti virkavapauden myöntävän viranomaisen harkintaan. Asetus tulee voimaan 1.7.2016. (VM neuvotteleva virkamies Riitta Bäck 0295 530 116)

Valtioneuvoston asetus vuodelta 2016 maksettavien kansallisten kasvintuotannon tukien ja kotieläintukien valvonnasta. Asetuksella säädetään kansallisten kasvintuotannon tukien ja kotieläintukien tarkastamisesta, valvonnan järjestämisestä sekä valvonnan seuraamuksista vuonna 2016. Asetus tulee voimaan 26.4.2016. (MMM vanhempi hallitussihteeri Suvi Ruuska 0295 162 248)

VALTIONEUVOSTON PÄÄTÖKSET

Valtioneuvosto teki 21.4.2016 seuraavat päätökset:

Päätös antaa eduskunnalle vuotta 2015 koskeva hallituksen vuosikertomus hallituksen toiminnasta, valtiontalouden hoidosta ja talousarvion noudattamisesta sekä niistä toimista, joihin hallitus on eduskunnan päätösten johdosta ryhtynyt. Vuosikertomus koostuu varsinaisesta kertomuksesta ja sitä täydentävästä kolmesta liitteestä: ministeriöiden tuloksellisuuden kuvaukset, tilinpäätöslaskelmat ja toimenpiteet eduskunnan lausumien ja kannanottojen johdosta. (VNK alivaltiosihteeri Timo Lankinen 0295 160 300)
Tiedote

Päätös nimittää tutkimus- ja innovaationeuvoston jäseniksi 22.4.2016 alkaen sosiaali- ja terveysministeri Hanna Mäntylä toimikautensa ajaksi sekä jäsenet akatemiaprofessori Sirpa Jalkanen Turun yliopistosta, partner Ilkka Kivimäki Inventure Oy:stä, rehtori Liisa Laakso Tampereen yliopistosta, teknologiajohtaja Jyrki Ovaska UPM Oyj:stä ja toimitusjohtaja Antti Vasara VTT Oy:stä eduskunnan vaalikautta vastaavaksi ajaksi. (OKM ylitarkastaja Riina Vuorento 0295 330 363)
Tiedote

Päätös asettaa sairausvakuutusasiain neuvottelukunta toimikaudeksi 1.5.2016-30.4.2019. Kokoonpano (varajäsenet suluissa): puheenjohtaja: johtaja Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma Kansaneläkelaitos; varapuheenjohtaja: etuusjohtaja Anne Neimala Kansaneläkelaitos; jäsenet: johtaja Liisa-Maria Voipio-Pulkki (lääkintöneuvos Taina Mäntyranta) sosiaali- ja terveysministeriö, osastopäällikkö Outi Antila (johtaja Liisa Siika-aho) sosiaali- ja terveysministeriö, terveyspolitiikan asiantuntija Lauri Vuorenkoski (toiminnanjohtaja Matti Pöyry) lääkäreitä ja hammaslääkäreitä edustavan järjestön edustajat, asiantuntijalääkäri Jan Schugk (asiantuntija Miia Kannisto) työnantajien edustajat, ekonomisti Ilkka Kaukoranta (ekonomisti Joonas Rahkola) vakuutettujen olosuhteiden tuntemusta edustavat, sosiaali- ja terveyspoliittinen asiantuntija Riitta Työläjärvi (lakimies Paula Ilveskivi) vakuutettujen olosuhteiden tuntemusta edustavat ja kansanedustaja Martti Talja (kansanedustaja Ritva Elomaa) vakuutettujen olosuhteiden tuntemusta edustavat. (STM hallitussihteeri Anu Kangasjärvi 0295 163 224)

Valtioneuvosto lähetti eduskunnalle 21.4.2016 seuraavat Euroopan unionin säädösehdotuksia koskevat valtioneuvoston kirjelmät:

Valtioneuvoston kirjelmä (U 17/2016 vp) eduskunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston päätökseksi energia-alalla tehtyjä jäsenvaltioiden ja kolmansien maiden välisiä hallitustenvälisiä sopimuksia ja ei-sitovia välineitä koskevan tietojenvaihtomekanismin perustamisesta sekä päätöksen N:o 994/2012/EU kumoamisesta. Euroopan komissio antoi 16.2.2016 ehdotuksensa päätökseksi energian alalla tehtyjen jäsenvaltioiden ja kolmansien valtioiden hallitustenvälisiä sopimuksia koskevan tiedonvaihtomekanismin (ns. IGA-päätös) uudelleentarkastelusta COM(2016) 53. Päätöksen päivittämisen tavoitteena on jäsenvaltioiden sopimusten yhteensopivuuden parantaminen EU-lainsäädännön kanssa, jotta varmistetaan, etteivät jäsenvaltioiden ja kolmansien maiden sopimukset vaaranna EU:n energian sisämarkkinoiden toimintaa. (TEM neuvotteleva virkamies Maria Kekki 0295 064 794)

Valtioneuvoston kirjelmä (U 18/2016 vp) eduskunnalle komission ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi toimista kaasunsaannin turvaamiseksi ja asetuksen (EU) 994/2010 kumoamisesta. Euroopan komissio antoi 16.2.2016 ehdotuksensa asetukseksi toimista kaasunsaannin turvaamiseksi ja asetuksen (EU) 994/2010 kumoamisesta COM(2016) 52. Asetusehdotuksen tavoitteena on varmistaa, että kaikki jäsenvaltiot ottavat käyttöön asianmukaisia välineitä, joilla varaudutaan toimitushäiriöistä tai poikkeuksellisen suuresta kysynnästä johtuvaan kaasupulaan Asetusehdotuksessa komission uudet ehdotukset koskevat erityisesti alueellisuutta ja solidaarisuutta. Lisäksi tiedonvaihtoa yritysten kaasusopimuksista laajennetaan ja yhteistyötä EU:n kandidaatti- ja rajanaapureihin lisätään. (TEM neuvotteleva virkamies Maria Kekki 0295 064 794)

NIMITYSASIAT

Valtioneuvosto päätti 21.4.2016 seuraavat nimitysasiat:

Valtioneuvosto antaa erivapauden ulkoasiainhallinnon ulkoasiainneuvoksen viran kelpoisuusvaatimuksista kehityspolitiikan neuvonantaja, kauppatieteiden kandidaatti Laura Torviselle. (UM henkilöstöjohtaja Vesa Lehtonen 0295 351 439)

Kehityspolitiikan neuvonantaja Laura Torvinen ulkoasiainneuvoksen virkaan sekä lähetystöneuvos Teemu Turunen ulkoasiainneuvoksen virkaan 1.9.2016 lukien. (UM henkilöstöjohtaja Vesa Lehtonen 0295 351 439)

Oikeustieteen maisteri Teija Pellikainen puolustusministeriön hallitussihteerin virkaan 1.5.2016 lukien. (PLM neuvotteleva virkamies Antti Korkala 0295 140 435)

VALTIONEUVOSTON RATKAISUEHDOTUKSET TASAVALLAN PRESIDENTILLE

EDUSKUNNAN VASTAUKSET

Valtioneuvosto esitti, että tasavallan presidentti vahvistaisi seuraavat lait:

Laki opiskelijavalintarekisteristä, korkeakoulujen valtakunnallisesta tietovarannosta ja ylioppilastutkintorekisteristä annetun lain 8 ja 9 §:n muuttamisesta ja laki ylioppilastutkinnon järjestämisestä annetun lain 1 §:n muuttamisesta (HE 12/2016 vp). Ylioppilastutkintoa ja ylioppilastutkintorekisteriä koskeviin säännöksiin tehdään vuosina 2016-2019 vaiheittain tapahtuvan ylioppilastutkinnon sähköistämisen edellyttämät muutokset. Koesuoritukset ja arvostelumerkinnät säädetään ylioppilastutkintorekisteriin talletettaviksi, minkä lisäksi tehdään teknisluonteisia muutoksia. Lait tulevat voimaan 1.8.2016. (OKM hallitussihteeri Matti Sillanmäki 0295 330 193)

Laki verkkoinfrastruktuurin yhteisrakentamisesta ja -käytöstä ja laki tietoyhteiskuntakaaren muuttamisesta (HE 116/2015 vp). Lait koskevat yhteiskunnan toiminnan kannalta keskeisiä verkkoja. Viestintä-, energia-, vesihuolto- ja liikenneverkkojen omistajat ja haltijat eli verkkotoimijat velvoitetaan suostumaan tietyin edellytyksin toisen verkkotoimijan yhteiskäyttöpyyntöön, joka koskee verkkoihin kuuluvia rakenteita ja rakennelmia. Yhteiskäytöstä maksetaan kohtuullinen korvaus. Lisäksi verkkotoimijan on tietyin edellytyksin suostuttava rakentamaan verkko yhdessä toisen verkkotoimijan kanssa. Yhteisrakentamisen edellytyksenä on, että yhdenkään osapuolen kustannukset eivät lisäänny erillisrakentamiseen verrattuna. Lakeja sovelletaan yhteistoimintaan, jonka vähintään yhtenä osapuolena on viestintäverkko. Viestintävirasto vastaa yhteistoimintaa koskevasta riidanratkaisusta. Yhteistoimintaa koskevilla säädöksillä ei ole vaikutusta verkkojen rakentamiseen tai käyttöön liittyviin rakentamis-, lupa- tai työturvallisuusmääräyksiin. Verkkotoimijoiden ja viranomaisten tulee toimittaa hallussaan olevat verkkotiedot sekä kaikkia suunniteltuja verkkohankkeita koskevat tiedot tietoja tarvitsevien saataville erityisen keskitetyn tietopisteen kautta. Keskitettynä tietopisteenä toimii Viestintävirasto, joka voi laissa säädetyin perustein rajoittaa tietojen luovutusta esimerkiksi kansallisen turvallisuuden varmistamiseksi. Kiinteistön tai rakennuksen sisäinen viestintäverkko tulee rakentaa uudisrakentamisen tai merkittävämpien peruskorjausten yhteydessä. Lait tulevat voimaan 1.7.2016. (LVM hallitussihteeri Janne Mänttäri 0295 342 569)

Laki eräitä tuoteryhmiä koskevista ilmoitetuista laitoksista (HE 21/2016 vp). Lailla pannaan osittain täytäntöön kuusi Euroopan parlamentin ja neuvoston tuotedirektiiviä, joissa on yhdenmukaiset säännökset tuotteiden vaatimustenmukaisuuden arviointilaitosten yleisistä vaatimuksista ja hyväksymisestä niin sanotuiksi ilmoitetuiksi laitoksiksi. Direktiivit koskevat seuraavia tuoteryhmiä: sähkölaitteet ja sähkölaitteistot, räjähdysvaarallisissa tiloissa käytettäviksi tarkoitetut laitteet, vaa’at, mittauslaitteet, siviilikäyttöön tarkoitetut räjähteet, hissit, hissien turvakomponentit, pyrotekniset tuotteet, yksinkertaiset painesäiliöt ja painelaitteet. Laki korvaa näiden tuoteryhmien osalta erilliset menettelysäännökset vaatimustenmukaisuuden arviointilaitoksen hyväksymisestä ja nimeämisestä ilmoitetuksi laitokseksi ja niiden ilmoittamisesta Euroopan komissiolle ja muille jäsenmaille. Laki tulee voimaan 27.4.2016. (TEM neuvotteleva virkamies Päivi Kantanen 0295 048 938

Laki sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun lain kumoamisesta, laki sosiaalihuoltolain 10 §:n kumoamisesta, laki sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain 11 §:n muuttamisesta, laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista annetun lain muuttamisesta, laki ulkomaalaislain 122 §:n muuttamisesta, laki sosiaalihuoltolain muuttamisesta, laki lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain 17 c §:n muuttamisesta, laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista annetun lain 15 ja 17 §:n muuttamisesta, laki adoptiolain 22 §:n muuttamisesta, laki yksityisistä sosiaalipalveluista annetun lain 4 §:n muuttamisesta, laki lastensuojelulain muuttamisesta, laki toimeentulotuesta annetun lain 14 a §:n väliaikaisesta muuttamisesta, laki toimeentulotuesta annetun lain muuttamisesta annetun lain 14 e §:n muuttamisesta ja laki sosiaalihuollon asiakasasiakirjoista annetun lain 4 §:n muuttamisesta (HE 14/2016 vp). Sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annettuun lakiin sisältyy säännökset sosiaalihuollon keskeisten ammattiryhmien ammatinharjoittamisoikeuden myöntämisestä, ammatinharjoittamisoikeuden rekisteröinnistä, ammattihenkilöiden ohjauksesta ja valvonnasta sekä valvontaviranomaisten tehtävistä ja työnjaosta. Lisäksi tehdään muihin lakeihin kelpoisuuslain kumoamisesta ja sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain voimaan tulosta johtuvia muutoksia. Muutokset ovat pääasiassa teknisluonteisia muutoksia viittauksissa mainittuihin lakeihin ja säännöksiin. Sosiaalihuollon ammattihenkilölain 11 §:ää tarkennetaan ulkomailla koulutuksensa suorittaneiden osalta ammatinharjoittamisoikeuden myöntämiseen liittyen. Lait tulevat voimaan 1.5.2016. Laki toimeentulotuesta annetun lain muuttamisesta annetun lain 14 e §:n muuttamisesta tulee kuitenkin voimaan 1.1.2017. (STM neuvotteleva virkamies Eila Mustonen 0295 163 460)
Tiedote

Valtioneuvosto esitti, että tasavallan presidentti hyväksyisi tuloveroja koskevan kaksinkertaisen verotuksen välttämiseksi ja veron kiertämisen estämiseksi Saksan kanssa tehdyn sopimuksen ja vahvistaisi lain tuloveroja koskevan kaksinkertaisen verotuksen välttämiseksi ja veron kiertämisen estämiseksi Saksan kanssa tehdyn sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta (HE 17/2016 vp). Verosopimus Saksan kanssa tehtiin Helsingissä 19.2.2016. Sopimuksella kumotaan Saksan kanssa vuonna 1979 tehty verosopimus ja vuonna 1935 tehty veroasioissa annettavaa oikeussuojaa ja oikeusapua koskeva sopimus. Sopimuksen tarkoituksena on maiden välisen kansainvälisen kaksinkertaisen tuloverotuksen poistaminen. Sopimus laajentaa kummankin sopimusvaltion verotusoikeutta toiseen sopimusvaltioon maksettavien eläkkeiden osalta ja tarkentaa tietojenvaihdon edellytyksiä. Lain voimaantulosta säädetään valtioneuvoston asetuksella. (VM neuvotteleva virkamies Anders Colliander 0295 530 289)

NIMITYSASIAT

Valtioneuvosto esitti, että tasavallan presidentti päättäisi seuraavat nimitysasiat:

Maputon suurlähetystön päällikön, ulkoasiainneuvos Seija Toron edustuston päällikön tehtävän päättyminen 31.8.2016. (UM henkilöstöjohtaja Vesa Lehtonen 0295 351 439)

Ulkoasiainneuvos Laura Torvinen Maputossa olevan suurlähetystön päällikön tehtävään 1.9.2016 lukien, Buenos Airesin suurlähetystön päällikkö, ulkoasiainneuvos Jukka Siukosaari Tokiossa olevan suurlähetystön päällikön tehtävään 1.9.2016 lukien ja ulkoasiainneuvos Teemu Turunen Buenos Airesissa olevan suurlähetystön päällikön tehtävään 1.9.2016 lukien. (UM henkilöstöjohtaja Vesa Lehtonen 0295 351 439)

Kuala Lumpurin suurlähetystön päälliköksi 1.5.2016 lukien määrätyn, suurlähettiläs Petri Puhakan sivuakkreditointi Bruneihin. (UM henkilöstöjohtaja Vesa Lehtonen 0295 351 439)