Valtioneuvoston yleisistunto 24.11.2015

Valtioneuvoston viestintäosasto 24.11.2015 10.08
Tiedote 628/2015

Luettelossa ovat valtioneuvoston julkiset päätökset.

HALLITUKSEN ESITYKSET

Valtioneuvosto antoi 24.11.2015 eduskunnalle seuraavat hallituksen esitykset:

Hallituksen esitys (HE 127/2015 vp) eduskunnalle laeiksi yleisestä asumistuesta annetun lain 16 ja 51 §:n muuttamisesta ja eläkkeensaajan asumistuesta annetun lain 54 §:n väliaikaisesta muuttamisesta. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi yleisestä asumistuesta annettua lakia siten, että enimmäisasumismenoja tarkistettaisiin ensimmäisen kerran asumismenojen muutosta vastaavasti vuoden 2017 alusta. Lisäksi yleisen asumistuen perusomavastuun tulosidonnaisuutta ehdotetaan kiristettäväksi. Eläkkeensaajan asumistuesta annettua lakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että vuonna 2016 sovellettaisiin samoja lämmitys-, vesi- ja kunnossapitokustannuksia, keskimääräisiä asumismenoja sekä asumismenojen enimmäismääriä kuin vuonna 2015. Esitys liittyy valtion vuoden 2016 talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2016. (STM neuvotteleva virkamies Sanna Pekkarinen 0295 163 434)
Tiedote

Hallituksen esitys (HE 128/2015 vp) eduskunnalle laeiksi sairausvakuutuslain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta, sairausvakuutuslain muuttamisesta annetun lain muuttamisesta sekä apteekkimaksusta annetun lain 2 §:n väliaikaisesta muuttamisesta annetun hallituksen esityksen (HE 106/2015 vp) täydentämisestä. Esityksessä ehdotetaan täydennettäväksi hallituksen esitystä laeiksi sairausvakuutuslain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta, sairausvakuutuslain muuttamisesta annetun lain muuttamisesta sekä apteekkimaksusta annetun lain 2 §:n väliaikaisesta muuttamisesta. Hallitus on päättänyt pienentää lääkekorvauksiin vuonna 2016 kohdistuvan 50 miljoonan euron säästötavoitteen puoleen. Esityksessä ehdotetaan, että 25 miljoonan euron lääkekorvaussäästö toteutetaan siten, että toimenpiteiden vaikutukset kohdistuvat sekä vakuutettuihin että lääkealan toimijoihin. Hallituksen päätöksen toteuttamiseksi esityksessä ehdotetaan edellä mainittuja lakeja muutettavaksi siten, että vakuutetun alkuomavastuu muutetaan 50 euroon, ylemmän erityiskorvausluokan lääkekohtainen omavastuu muutetaan 4,50 euroon ja vuosiomavastuun ylityksen jälkeinen lääkekohtainen omavastuu muutetaan 2,5 euroon. Lääkealan toimijoille säästöstä ehdotetaan kohdennettavaksi yhteensä 12,5 miljoonaa euroa ja säästö toteutettaisiin vuonna 2016 kertaluontoisella palautusmaksulla ja apteekkimaksun väliaikaisella korotuksella. Esitys liittyy valtion vuoden 2016 täydentävään talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2016. (STM neuvotteleva virkamies Kirsi Päivänsalo 0295 163 195)
Tiedote