Valtioneuvoston yleisistunto 24.5.2018

Valtioneuvoston viestintäosasto 24.5.2018 13.24
Tiedote 270/2018

Luettelossa ovat valtioneuvoston julkiset päätökset ja ratkaisuehdotukset tasavallan presidentille.

HALLITUKSEN ESITYKSET

Valtioneuvosto antoi 24.5.2018 eduskunnalle seuraavat hallituksen esitykset:

Hallituksen esitys (HE 67/2018 vp) eduskunnalle Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Australian välillä tehdyn puitesopimuksen hyväksymiseksi ja voimaansaattamiseksi. Esityksessä ehdotetaan, että eduskunta hyväksyisi Manilassa elokuussa 2017 Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Australian välillä tehdyn puitesopimuksen. Australian kanssa tehty sopimus on luonteeltaan sekasopimus, joka sisältää sekä jäsenvaltioiden että Euroopan unionin toimivaltaan kuuluvia määräyksiä. Puitesopimus vastaa keskeiseltä sisällöltään pitkälti EU:n aiemmin tekemiä kumppanuussopimuksia. Sopimus tulee voimaan kolmenkymmenen päivän kuluttua siitä päivästä, jona osapuolet ovat ilmoittaneet toisilleen tätä tarkoitusta varten tarvittavien oikeudellisten menettelyjen saattamisesta päätökseen. Esitykseen sisältyy ehdotus laiksi sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan valtioneuvoston asetuksella. (UM lähetystöneuvos Sami Leino 0295 351 764)

Hallituksen esitys (HE 68/2018 vp) eduskunnalle laiksi kilpailulain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kilpailulain säännöksiä, jotka liittyvät tarkastuksiin, tietojenantovelvollisuuteen, tietojenvaihtoon viranomaisten välillä, priorisointisäännökseen ja väliaikaismääräyksiin. Kilpailulain neutraliteettisäännöksiin ehdotetaan lisättäväksi kirjanpidon eriyttämissäännös. Lisäksi ehdotetaan muutettavaksi harmaan talouden selvitysyksiköstä annettua lakia siten, että yksikkö voisi laatia velvoitteidenhoitoselvityksen tiettyjen kilpailunrajoitusten noudattamisen valvomiseksi ja verotustietojen julkisuudesta ja salassapidosta annettua lakia siten, että verohallinto voisi antaa oma-aloitteisesti Kilpailu- ja kuluttajavirastolle verotustietoja. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian. Kilpailulain kirjanpidon eriyttämisvelvollisuutta koskevat säännökset ja tulevia maakuntia koskevat muutokset on kuitenkin tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2020. (TEM hallitusneuvos Virve Haapajärvi 0295 047 027)
Tiedote

Hallituksen esitys (HE 69/2018 vp) eduskunnalle laiksi terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain 23 b §:n muuttamisesta. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sairaanhoitajan rajattua lääkkeenmääräämistä koskevaa säännöstä. Voimassa olevan terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain 23 b §:n mukaan sairaanhoitajalla, jolla on riittävä käytännön kokemus ja joka on suorittanut valtioneuvoston asetuksella säädettävän lisäkoulutuksen, on säännöksessä mainituin edellytyksin rajattu oikeus määrätä apteekista hoidossa käytettäviä lääkkeitä terveyskeskuksessa hoitamalleen potilaalle. Voimassa olevan lain mukaan rajattu lääkkeenmäärääminen on mahdollista ottaa käyttöön terveyskeskuksen avovastaanotoilla ja sairaanhoitopiirin yhteispäivystyksessä. Säännöstä ehdotetaan muutettavaksi siten, että rajattu lääkkeenmäärääminen olisi mahdollista ottaa käyttöön terveyskeskuksen avovastaanoton yksiköiden ja sairaanhoitopiirin yhteispäivystyksen lisäksi myös muissa perusterveydenhuollon avohoidon ja erikoissairaanhoidon avohoidon palveluissa, jotka kuuluvat kunnan tai kuntayhtymän järjestämisvastuulle. Rajattu lääkkeenmäärääminen tulisi mahdolliseksi esimerkiksi kotisairaanhoidossa ja erikoissairaanhoidon poliklinikoilla. Rajattu lääkkeenmäärääminen olisi mahdollista ottaa käyttöön myös kunnan tai kuntayhtymän järjestämisvastuulle kuuluvissa sopimuksen perusteella tai kunnan tai kuntayhtymän lukuun muulla tavoin hankittavissa terveydenhuollon avohoidon palveluissa. Ehdotuksen tavoitteena on nopeuttaa potilaiden hoitoon pääsyä ja hoidon aloittamista, sujuvoittaa terveydenhuollon toimintayksiköiden toimintaa ja edistää tarkoituksenmukaista työnjakoa terveydenhuollossa. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.10.2018. (STM hallitussihteeri Eila Mustonen 0295 163 460)
Tiedote

VALTIONEUVOSTON ASETUKSET

Valtioneuvosto antoi 24.5.2018 seuraavat asetukset:

Valtioneuvoston asetus Pietarissa sijaitsevien tilojen myynnistä Suomen tasavallan hallitukselle Venäjän kanssa tehdystä sopimuksesta. Suomi ja Venäjä allekirjoittivat Moskovassa 4.7.2017 sopimuksen Pietarissa sijaitsevien tilojen myynnistä Suomen tasavallan hallitukselle. Sopimuksen mukaan venäläinen osapuoli myy suomalaiselle osapuolelle Pietarin Suomi-talon tilat. Kaupan kokonaishinta on 508 100 000 ruplaa arvonlisäveroineen, mikä on arvioitu markkina-arvon mukaiseksi hinnaksi. Suomalainen osapuoli on sitoutunut noudattamaan Venäjän lainsäädännön mukaisia velvoitteita kulttuuriperintökohteiden säilyttämisestä, käytöstä ja suojelusta. Suomalainen osapuoli tekee lisäksi Pietarin kaupungin kanssa vuokrasopimuksen Pietarin suomalaisen koulun pihan ja puistopihan tonteista 49 vuodeksi. Sopimus on tullut voimaan 12.4.2018. Asetus tulee voimaan 30.5.2018. (VNK lainsäädäntöneuvos Heidi Kaila 0295 160 313)

Valtioneuvoston asetus alle 18-vuotiaana vahinkoa kärsineen ansiotulon määrän vahvistamisesta. Asetuksessa vahvistetaan tulonsaajien keskimääräisiin ansiotuloihin perustuva euromäärä, jota voidaan käyttää vahinkoa kärsineen oletettuna ansiotulona määrättäessä ansionmenetyskorvausta vahingonkorvauslain (412/1974) 5 luvun 2 b §:n nojalla. Asetuksen mukaista ansiotuloa voidaan käyttää ansionmenetyskorvauksen perustana, kun henkilövahingon johdosta pysyvästi ja täydellisesti työkykynsä menettänyt ei ollut vahingon tapahtuessa täyttänyt 18 vuotta. Asetus tulee voimaan 1.6.2018. (OM lainsäädäntöneuvos Laura Määttänen 0295 150 332)

Valtioneuvoston asetus metsänhoitoyhdistyksistä annetun asetuksen 4 §:n muuttamisesta. Asetuksen 4 §:ssä on säännökset metsänhoitoyhdistyksen valtuuston valitsemisesta. Pykälän 2 momentissa säädettyä ehdokkaiden asettamismenettelyä muutetaan. Voimassa olevan säännöksen mukaan ehdokkaaksi asettuja tarvitsee kaksi niin sanottua suosittelijaa. Jatkossa metsänhoitoyhdistyksen äänioikeutetulla jäsenellä on oikeus itse asettua ehdokkaaksi valtuuston vaaleissa valittavaksi valtuutetuksi tai asettaa enintään kaksi äänioikeutettua jäsentä ehdokkaiksi. Yksityishenkilöiden omistamien metsien omistuksen rakenteessa tapahtuneet muutokset puoltavat muutosta. Asetus tulee voimaan 1.6.2018. (MMM metsäneuvos Marja Kokkonen 0295 162 444)

Valtioneuvoston asetus vuodelta 2017 maksettavista lypsylehmä-, nauta-, lammas- ja vuohipalkkioista sekä peltokasvipalkkiosta annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta. Asetusmuutoksella tarkennetaan vuodelta 2017 maksettavien lypsylehmä-, nauta- ja peltokasvipalkkioiden yksikkökohtaisia määriä toisessa maksuerässä sekä lammas- ja vuohipalkkioiden yksikkökohtaisia määriä vuoden 2017 tukihaun ja valvonnan tulosten perusteella palkkioihin käytettävissä oleva määräraha huomioon ottaen. Palkkiot on tarkoitus maksaa kesäkuussa 2018. Asetus tulee voimaan 30.5.2018. (MMM vanhempi hallitussihteeri Suvi Ruuska 0295 162 248)
Tiedote

Valtioneuvoston asetus pinta-alojen ja pinta-alaperusteisten Euroopan unionin rahoittamien tukien valvonnasta annetun valtioneuvoston asetuksen 5 §:n muuttamisesta. Asetuksen 5 §:ää muutetaan siten, että valvonnassa käytettävien mittalaitteiden mittapoikkeamat yhtenäistetään EU-lainsäädännön edellyttämällä tavalla. Sekä karttaohjelmalla digitaalisesta kartta-aineistosta mitattaessa että GPS-laitteella mitattaessa käytetään samaa mittapoikkeamaa. Asetuksen 5 §:n 2 momenttia muutetaan siten, että mittapoikkeama on aina enintään 0,75 metriä kerrottuna lohkon ympärysmitalla. Muutoksella voidaan vähentää pinta-alapoikkeamista johtuvia valvontaseuraamuksia ja takaisinperintää. Asetus tulee voimaan 30.5.2018. (MMM vanhempi hallitussihteeri Suvi Ruuska 0295 162 248)

Valtioneuvoston asetus metsästysasetuksen muuttamisesta. Asetuksen 5 a §:ää muutetaan siten, että taantuneet vesilinnut lisätään pakollisen saalisilmoitusvelvollisuuden piiriin. Saalisilmoituksen sisältöä koskevaa sääntelyä täsmennetään. Hirvieläinten pyyntilupamenettelyä koskevaa sääntelyä muutetaan siten, että pyyntilupahakemukseen tulee liittää luettelo niistä kiinteistörekisterin yksiköistä tai niiden osista, joiden alueella hirvieläimen metsästys tapahtuu. Lisäksi Suomen riistakeskukselle annetaan toimivalta määrätä pyyntilupien alueellisesta kohdentumisesta pyyntilupa-alueen sisällä. Asetuksen 20 a §:ää muutetaan siten, että ilma-aseen käyttäminen on sallittua rakennuksen sisällä olevan variksen, harakan, kesykyyhkyn, oravan, näädän, kärpän ja minkin tappamiseen. Asetuksessa säädetään myös metsästyksen johtajan läsnäolovelvollisuudesta seuruemetsästyksessä sekä metsästyksen johtajan tehtävistä karhun, suden, ahman ja ilveksen metsästyksessä. Lisäksi asetuksella muutetaan oravan, kärpän, näädän, itämerennorpan, hirven, valkohäntäpeuran, metsäkauriin, teeren, metson, pyyn, peltopyyn sekä kanadan- ja merihanhen rauhoitusaikoja. Asetus tulee voimaan 1.6.2018. Asetuksen 5 a § tulee kuitenkin voimaan 1.8.2020 sekä 6 ja 7 § 1.2.2019. (MMM vanhempi hallitussihteeri Teemu Nikula 0295 162 055)
Tiedote

VALTIONEUVOSTON PÄÄTÖKSET

Valtioneuvosto teki 24.5.2018 seuraavat päätökset:

Päätös asettaa valtuuskunta Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestön (OECD) ministerikokoukseen ja oikeuttaa ulkoministeriö määräämään valtuuskunnalle tarvittavat asiantuntijat. Valtuuskunnan puheenjohtaja on ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Anne-Mari Virolainen, varapuheenjohtaja elinkeinoministeri Mika Lintilä ja jäsenet ovat suurlähettiläs Pekka Puustinen, johtaja Janne Känkänen, apulaisosastopäällikkö Ilkka Saarinen, yksikön päällikkö Pasi-Heikki Vaaranmaa, finanssineuvos Markku Stenborg, neuvotteleva virkamies Tiina Heiskanen, erityisavustaja Jukka Ihanus, virkamiessihteeri Tuuli-Maaria Aalto ja kaupallinen neuvos Johanna Ala-Nikkola. (UM lähetystöneuvos Pasi-Heikki Vaaranmaa 0295 351 700)

Päätös vapauttaa veroasiantuntija Veli-Pekka Hyttinen keskusverolautakunnan varajäsenen tehtävistä ja määrätä hänen tilalleen veroasiantuntija Tiina Ruoholan 24.5.2018 lukien lautakunnan 31.12.2019 päättyväksi toimikaudeksi. (VM hallitusneuvos Panu Pykönen 0295 530 225)

Päätös määrätä finanssineuvos Kristina Sarjo ehdokkaaksi edustamaan Suomen valtiota Euroopan investointipankin hallintoneuvoston jäsenenä seuraavaksi viisivuotiskaudeksi 22.6.2018 lukien. (VM finanssineuvos Pekka Morén 0295 530 290)

Päätös määrätä finanssineuvos Anne af Ursin ehdokkaaksi edustamaan Suomen valtiota Euroopan investointipankin hallintoneuvoston varajäsenenä 22.6.2018 lukien vuoden 2018 lopussa päättyvälle toimikaudelle. (VM finanssineuvos Pekka Morén 0295 530 290)

Päätös myöntää varatuomari Jaakko Hannulalle ero tapaturma-asioiden muutoksenhakulautakunnan päätoimisen puheenjohtajan tehtävästä ja nimittää hänen tilalleen oikeustieteen kandidaatti Mika Mänttäri 1.7.2018 lukien toistaiseksi. (STM hallitussihteeri Hanna Tossavainen 0295 163 005)

Valtioneuvosto lähetti eduskunnalle 24.5.2018 seuraavat Euroopan unionin säädösehdotuksia koskevat valtioneuvoston kirjelmät:

Valtioneuvoston kirjelmä (U 26/2018 vp) eduskunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi (EU:n kuluttajansuojasäännösten tehokkaampi täytäntöönpano ja nykyaikaistaminen). Direktiiviehdotuksella muutettaisiin EU:n kuluttajansuojadirektiivejä EU:n kuluttajansuojasäännösten täytäntöönpanon tehostamiseksi ja nykyaikaistamiseksi. Muutettavaksi ehdotettavat direktiivit ovat: 1) neuvoston direktiivi kuluttajasopimusten kohtuuttomista ehdoista; 2) Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi kuluttajansuojasta kuluttajille tarjottavien tuotteiden hintojen ilmoittamisessa; 3) Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi sopimattomista elinkeinonharjoittajien ja kuluttajien välisistä kaupallisista menettelyistä sisämarkkinoilla; 4) Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi kuluttajan oikeuksista. Ehdotuksen tavoitteena on muun muassa parantaa EU:n kuluttajansuojasäännösten noudattamista tiukentamalla niiden rikkomuksia koskevia seuraamuksia sekä parantamalla kuluttajan mahdollisuutta saada hyvitys rikottaessa sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin säännöksiä. Erityisesti tavoitteena on luoda aiempaa tehokkaammat, oikeussuhteisemmat ja varoittavammat seuraamukset laajamittaisiin rajat ylittäviin rikkomuksiin. Sanktiovalikoimassa olisi tällaisissa rikkomuksissa oltava sakko, joka on määrältään vähintään 4 % yrityksen liikevaihdosta. (OM osastopäällikkö Antti Leinonen 0295 150 264)
Tiedote

Valtioneuvoston kirjelmä (U 27/2018 vp) eduskunnalle komission ehdotuksista vakavaraisuusasetuksen muuttamisesta järjestämättömiin vastuisiin liittyvien tappioiden kattamiseksi sekä direktiiviksi luotonhallinnoijista, luotonostajista ja vakuuksien realisoimisesta (järjestämättömien vastuiden kattaminen ja jälkimarkkinat). Ehdotukset ovat osa komission toimenpidepakettia järjestämättömistä lainoista aiheutuvan ongelman ratkaisemiseksi sekä tulevien kertymien estämiseksi. Asetusehdotuksessa esitetään vakavaraisuutta turvaavaa varautumisjärjestelyä, jossa velvoittamalla luottolaitoksia kirjaamaan riittäviä luottotappiovarauksia pyritään estämään se, että järjestämättömiä lainoja ja niitä vastaavia muita järjestämättömiä vastuita kertyy tulevaisuudessa liikaa. Direktiiviehdotuksessa pyritään edistämään tulevien järjestämättömien luottojen jälkimarkkinoita säätämällä toimilupavelvollisuudesta ja julkisesta valvonnasta luotonhallinnoijille sekä luotonostajien velvollisuuksista. Lisäksi säännökset vakuuden tuomioistuinten ulkopuolisesta täytäntöönpanosta oikeuttaisivat velkojan tarkempien ehtojen täyttyessä aloittamaan vakuuden täytäntöönpanon suoraan osapuolten välisen sopimuksen nojalla ilman tuomioistuimen ratkaisua. Oikeus tämänkaltaiseen vakuuden täytäntöönpanoon on Suomen oikeusjärjestelmälle vieras. (VM erityisasiantuntija Markus Kari 0295 530 042)
Uutinen

Valtioneuvoston kirjelmä (U 28/2018 vp) eduskunnalle komission ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi Euroopan työviranomaisen perustamisesta. Euroopan työviranomaisen (ELA) tavoitteena on edistää työvoiman oikeudenmukaista liikkuvuutta sisämarkkinoilla. Se avustaisi jäsenvaltioita ja komissiota asioissa, jotka liittyvät työvoiman rajat ylittävään liikkuvuuteen ja sosiaaliturvajärjestelmien yhteensovittamiseen unionissa. (TEM hallitusneuvos Lippe Koivuneva 0295 049 236)

NIMITYSASIAT

Valtioneuvosto päätti 24.5.2018 seuraavat nimitysasiat:

Yleisesikuntaupseeri Timo Nuutinen valtiovarainministeriön tietohallintoneuvoksen virkaan 1.7.2018 lukien. (VM neuvotteleva virkamies Karri Safo 0295 530 223)

Valtioneuvosto myönsi Pekka Veikko Juhani Timoselle virkavapautta työ- ja elinkeinoministeriön osastopäällikön virasta 1.6.2018 - 31.5.2023. (TEM henkilöstöpäällikkö Mari Anttikoski 0295 064 916)

Diplomi-insinööri Sampsa Nissinen työ- ja elinkeinoministeriön teollisuusneuvoksen määräaikaiseen virkasuhteeseen 25.6.2018-31.7.2021. (TEM henkilöstöpäällikkö Mari Anttikoski 0295 064 916)

Hammaslääketieteen lisensiaatti Merja Auero sosiaali- ja terveysministeriön lääkintöneuvoksen virkaan 1.8.2018 lukien. (STM vanhempi hallitussihteeri Arita Kaario 0295 163 522)

VALTIONEUVOSTON RATKAISUEHDOTUKSET TASAVALLAN PRESIDENTILLE

EDUSKUNNAN VASTAUKSET

Valtioneuvosto esitti, että tasavallan presidentti vahvistaisi seuraavat lait:

Laki oikeudenkäymiskaaren muuttamisesta, laki oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain muuttamisesta, laki esitutkintalain 10 luvun muuttamisesta ja laki sakon täytäntöönpanosta annetun lain muuttamisesta (HE 200/2017 vp). Muutoksilla kevennetään oikeusprosesseja yleisissä tuomioistuimissa. Käräjäoikeuden yhden tuomarin kokoonpanon päätösvaltaa rikosasioissa laajennetaan. Korkeimman oikeuden kokoonpanoja kevennetään eräissä asiaryhmissä. Syytetyn velvollisuutta olla henkilökohtaisesti läsnä pääkäsittelyssä lievennetään. Videoyhteyden käyttöä oikeudenkäynnissä laajennetaan. Sakon täytäntöönpanosta annettua lakia muutetaan siten, että sakon maksamiseen voi saada maksuaikaa vielä muuntorangaistuksen tuomitsemisen jälkeenkin. Lait tulevat voimaan 1.1.2019. Eduskunnan lausuma; Eduskunta edellyttää, että oikeusministeriö seuraa oikeusprosessien keventämistä yleisissä tuomioistuimissa koskevan uudistuksen toimivuutta ja vaikutuksia erityisesti tuomioistuimien kokoonpanoa ja syytetyn henkilökohtaista läsnäoloa oikeudenkäynnissä koskevien säännösten osalta sekä antaa lakivaliokunnalle edellä mainituista asioista selvityksen vuoden 2023 loppuun mennessä. (OM lainsäädäntöneuvos Kirsi Pulkkinen 0295 150 438)
Tiedote