Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Valtioneuvoston yleisistunto 26.3.2015

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 26.3.2015 13.35
Tiedote 167/2015

Valtioneuvosto antoi asetuksen talousjätevesien käsittelystä viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla annetun valtioneuvoston asetuksen 10 §:n muuttamisesta. Asetuksen 10 §:n siirtymäsäännöstä muutetaan siten, että 1.1.2004 olemassa olleiden käyttökuntoisten jätevesijärjestelmien siirtymäaikaa jatketaan kahdella vuodella maaliskuuhun 2018 saakka.

Luettelossa ovat valtioneuvoston julkiset päätökset ja ratkaisuehdotukset tasavallan presidentille.

VALTIONEUVOSTON ASETUKSET

Valtioneuvosto antoi 26.3.2015 seuraavat asetukset:

Valtioneuvoston asetus etnisten suhteiden neuvottelukunnasta annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta. Asetukseen tehdään neuvottelukunnan sisäministeriöstä oikeusministeriöön siirtämisen edellyttämät muutokset. Asetus tulee voimaan 1.4.2015. (OM neuvotteleva virkamies Kaisa Tiusanen 0295 150 454)

Valtioneuvoston asetus lapsiasiavaltuutetusta annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta. Sisäministeriössä toimineet yhdenvertaisuusvaltuutettu sekä sosiaali- ja terveysministeriössä toimineet tasa-arvovaltuutettu ja lapsiasiavaltuutettu on siirretty oikeusministeriön yhteyteen. Lapsiasiavaltuutetun siirto oikeusministeriön yhteyteen edellyttää eräiden teknisten tarkistusten tekemistä asetukseen. Voimassa olevan asetuksen 3 §:n mukaan sosiaali- ja terveysministeriö nimittää tai ottaa valtuutetun toimiston muun henkilökunnan. Jatkossa lapsiasiavaltuutettu nimittää tai ottaa valtuutetun toimiston muun henkilökunnan. Tämä vastaa muiden valtuutettujen henkilöstön nimittämistä ja ottamista koskevaa toimivaltaa. Asetuksen 5 §:ää muutetaan siten, että sosiaali- ja terveysministeriön sijasta säännöksessä mainitaan oikeusministeriö. Asetuksen 7 §:ssä oleva maininta komiteatyötä koskevista määräyksistä ja ohjeista korvataan maininnalla oikeusministeriön määräyksistä. Asetus tulee voimaan 1.4.2015. (OM hallitussihteeri Ulla Westermarck 0295 150 460)

Valtioneuvoston asetus ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta, valtioneuvoston asetus ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun asetuksen 7 ja 8 §:n muuttamisesta ja valtioneuvoston asetus ammatillisen perustutkinnon muodostumisesta annetun valtioneuvoston asetuksen 5 §:n muuttamisesta. Ammatillisesta peruskoulutuksesta annettuun valtioneuvoston asetukseen tehdään uusien valmentavien koulutuskokonaisuuksien käyttöönottoon liittyviä muutoksia sekä tarkennetaan erityisopetuksessa laadittavaa henkilökohtaista opetuksen järjestämistä koskevaa suunnitelmaa koskevaa sääntelyä. Lisäksi tarkennetaan osaamisen arviointiasteikkoa koskevaa sääntelyä sekä säännöksiä tutkinnoista ja osaamisaloista, joissa hakija voidaan jättää valitsematta opiskelijaksi tai opiskelijan opiskeluoikeus voidaan peruuttaa terveydentilaan tai toimintakykyyn liittyvien turvallisuusvaatimusten vuoksi. Ammatillisen perustutkinnon muodostumisesta annettuun valtioneuvoston asetukseen tehdään teknisluonteinen korjaus. Asetukset tulevat voimaan 1.8.2015. Ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun valtioneuvoston asetuksen 16 § ja ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun asetuksen 8 § tulevat voimaan 1.1.2016. (OKM johtaja Mika Tammilehto 0295 330 308)

Valtioneuvoston asetus opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta. Asetuksessa otetaan huomioon ammatillisesta peruskoulutuksesta annettuun lakiin tehdyt uusia valmentavia koulutuskokonaisuuksia koskevat muutokset. Asetuksella säädetään ammatilliseen peruskoulutukseen valmentavan koulutuksen sekä työhön ja itsenäiseen elämään valmentavan koulutuksen rahoituksessa käytettävistä porrastuskertoimista. Lisäksi asetukseen tehdään eräitä teknisluonteisia muutoksia. Asetus tulee voimaan 1.8.2015. Asetusta sovelletaan ensimmäisen kerran määrättäessä varainhoitovuoden 2016 yksikköhintoja. (OKM johtaja Mika Tammilehto 0295 330 308)

Valtioneuvoston asetus ammatillisen koulutuksen, lukiokoulutuksen ja perusopetuksen jälkeisen valmistavan koulutuksen hakumenettelystä annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta. Asetusta muutetaan siten, että asetuksessa otetaan huomioon ammatillisesta peruskoulutuksesta annettuun lakiin tehdyt uusia valmentavia koulutuskokonaisuuksia koskevat muutokset, jotka tulevat voimaan 1.8.2015. Lisäksi asetukseen lisätään säännökset erityisopetuksen erityisen koulutustehtävän perusteella järjestettävän tutkintotavoitteisen ja valmentavan koulutuksen uusista yhteisistä hakumenettelyistä. Asetus tulee voimaan 1.8.2015. Asetusta sovelletaan ensimmäisen kerran 1.8.2015 alkavaan koulutukseen. (OKM johtaja Mika Tammilehto 0295 330 308)

Valtioneuvoston asetus vuonna 2014 tapahtuneiden satovahinkojen viljelmäkohtaisesta korvauksesta. Vuoden 2014 kasvukauden aikaisista viljelmäkohtaisista satovahingoista korvataan 90 prosenttia omavastuun ylittävästä määrästä. Vuoden 2014 korvauksiin käytetään noin 1,47 miljoonaa euroa. Asetus tulee voimaan 1.4.2015. (MMM vanhempi hallitussihteeri Juha Vanhatalo 0295 162 347)
Tiedote

Valtioneuvoston asetus maataloustukihakemuksen siirtämisessä vuonna 2015 noudatettavasta menettelystä. Asetuksella annetaan tarkempia säännöksiä hakemuksen siirtämisessä noudatettavasta menettelystä siten, että hakemus voidaan siirtää kokonaan tai osittain maatilan uudelle haltijalle kuten aiemmin asiasta voimassa olleissa säädöksissä on säädetty. Asetus tulee voimaan 1.4.2015. (MMM vanhempi hallitussihteeri Juha Vanhatalo 0295 162 347)

Valtioneuvoston asetus maatalouden tukien tukialueista ja niiden saaristoksi luettavista osa-alueista annetun valtioneuvoston asetuksen liitteen muuttamisesta. Eräistä ohjelmaperusteisista viljelijäkorvauksista annetussa laissa (1360/2014), Euroopan unionin suorista tuista maataloudelle annetussa laissa (193/2013) ja maa- ja puutarhatalouden kansallisista tuista annetussa laissa (1559/2001) säädettyjen tukien myöntämisen perusteena olevista tukialueista sekä niiden saaristoksi luettavista osa-alueista annetun asetuksen liitteen alaviitettä muutetaan. Asetus tulee voimaan 1.4.2015. (MMM vanhempi hallitussihteeri Juha Vanhatalo 0295 162 347)

Valtioneuvoston asetus poikkeavan lääkekohtaisen omavastuun perimisestä. Lailla sairausvakuutuslain muuttamisesta sairausvakuutuslain 5 lukuun on lisätty uusi 9 a §, jossa säädetään poikkeavasta lääkekohtaisesta omavastuusta ja sen perimisestä. Valtioneuvoston asetuksella annetaan tarkempia säännöksiä poikkeavan lääkekohtaisen omavastuun perimisen edellytyksistä. Asetus tulee voimaan 1.4.2015. (STM neuvotteleva virkamies Kirsi Päivänsalo 0295 163 195)

Valtioneuvoston asetus lääketaksasta annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta. Sairausvakuutuslain muutoksella otetaan käyttöön lääkekorvauksissa 45 euron vuotuinen alkuomavastuu, joka ei kuitenkaan koske alle 18-vuotiaita. Lääkekohtainen omavastuu voidaan periä poikkeuksellisesti jokaiselta alkavalta hoitoviikolta, jos sairauden hoidossa käytettävän lääkkeen enintään kolmen kuukauden hoitoaikaa vastaava lääkemäärä on lääketieteellisistä tai hoidollisista syistä tai lääkevalmisteen farmaseuttisten ominaisuuksien johdosta ostettava useana toimituseränä taikka kyse on annosjaellusta lääkkeestä. Annosjaellun lääkkeen toimitusmaksu tulee apteekissa perittäväksi jokaiselta kahdelta viikolta, kun se tällä hetkellä peritään kerran kolmen kuukauden (12 viikon) jaksolta. Asetusta muutetaan siten, että asetuksessa säädetään annosjaellun lääkkeen toimituseräkohtaisesta toimitusmaksusta, joka on 0,18 euroa jokaiselta alkavalta hoitoviikolta. Tämä vastaa 1/12 osaa tämän hetkisestä annosjakeluasiakkaan kolmen kuukauden lääke-erän toimitusmaksusta (2,17 euroa). Asetuksessa määritellään lisäksi annosjaellun lääkkeen käsite. Asetus tulee voimaan 1.4.2015. (STM neuvotteleva virkamies Kirsi Ruuhonen 0295 163 239)

Valtioneuvoston asetus maatalousyrittäjän eläkelain täytäntöönpanosta annetun valtioneuvoston asetuksen 2 a §:n muuttamisesta. Asetuksella muutetaan 2 a §:ää apurahansaajan työeläkevakuutusmaksun ja ryhmähenkivakuutusmaksun eräpäivien määräytymisestä, kun apurahansaajan MYEL-vakuutus keskeytetään tai uudella apurahalla työskentely yhdistetään apurahansaajalle vahvistettuun MYEL-vakuutukseen. Muutos liittyy maatalousyrittäjän eläkelakiin vahvistettuihin apurahansaajien eläkevakuutusta koskeviin muutoksiin. Asetus tulee voimaan 1.6.2015. (STM hallitussihteeri Hanna Tossavainen 0295 163 181)

Valtioneuvoston asetus talousjätevesien käsittelystä viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla annetun valtioneuvoston asetuksen 10 §:n muuttamisesta. Asetuksen 10 §:n siirtymäsäännöstä muutetaan siten, että 1.1.2004 olemassa olleiden käyttökuntoisten jätevesijärjestelmien siirtymäaikaa jatketaan kahdella vuodella maaliskuuhun 2018 saakka. Kahden vuoden lisäaika koskee arviolta noin 120 000 vakituisesti asuttua kiinteistöä. Asetus tulee voimaan 1.4.2015. (YM lainsäädäntöneuvos Tuire Taina 0295 250 242)
Tiedote

VALTIONEUVOSTON PÄÄTÖKSET

Valtioneuvosto teki 26.3.2015 seuraavat päätökset:

Päätös vahvistaa ministereiden vuosilomaan rinnastettavat vapaat seuraavasti: pääministeri Stubb: 17.4., ministeri Rinne: 30.3. ja 10.4., ministeri Risikko: 30.3.-2.4., 7.-10.4., 13.-14.4. ja 16.-17.4., ministeri Räsänen: 8.4. ja 17.4., ministeri Henriksson: 30.3.-2.4. ja 17.4., ministeri Kiuru: 30.3., 7.-14.4. ja 17.4., ministeri Ihalainen: 30.-31.3., 2.4., 9.-10.4., 13.-15.4. ja 24.4., ministeri Huovinen: 30.-31.3., 8.4., 10.4. ja 13.-14.4., ministeri Haglund: 8.4., 14.4. ja 16.-17.4., ministeri Viitanen: 30.-31.3., 7.4., 10.4., 14.-15.4. ja 17.4., ministeri Orpo: 14.4. ja 16.-17.4., ministeri Toivakka: 30.3.-17.4., ministeri Räty: 8.4., 13.4. ja 17.4., ministeri Paatero: 30.3., 8.4., 10.4., 13.4. ja 17.4. ja ministeri Grahn-Laasonen: 1.-2.4., 7.-10.4., 14.4. ja 16.-17.4. (VNK hallitusneuvos Arno Liukko 0295 160 175)

Päätös merkitä eduskunnan kirjelmä valtioneuvoston ihmisoikeusselonteon 2014 johdosta pöytäkirjaan ja ryhtyä kirjelmään sisältyvistä kannanotoista aiheutuviin toimenpiteisiin. Eduskunnan kannanotot; 1. Valtioneuvosto toiminnallaan ja taloudellisten voimavarojen kohdentamisella toteuttaa aktiivisesti selonteon linjauksia. 2. Valtioneuvosto laatii seuraavan vaalikauden alussa kansallisen toimintaohjelman perus- ja ihmisoikeuksien edistämiseksi Suomessa. (UM lähetystöneuvos Nina Nordström 0295 350 104)

Päätös peruuttaa eräitä sopimuspalkkoja 1.8.2015 koskeva tarkistus. (VM osastopäällikkö Juha Sarkio 0295 530 031)

Päätös merkitä eduskunnan kirjelmä hallituksen esityksestä vuoden 2015 lisätalousarvioksi sekä esityksestä vuoden 2015 lisätalousarvion täydentämisestä pöytäkirjaan (HE 362/2014 vp ja HE 367/2014 vp). Vuoden 2015 lisätalousarviota sovelletaan 23.3.2015 alkaen. Eduskunnan lausuma; Eduskunta edellyttää, että hallitus käyttää osan momentille 32.01.22 myönnettävästä määrärahasta Talvivaara Sotkamo Oy:n nykyisten vesiongelmien määrätietoiseen ratkaisemiseen ja poistamiseen ympäristön kannalta kestävällä tavalla kustannustehokkaasti. (VM budjettineuvos Juha Majanen 0295 530 247)

Päätös Hollolan ja Hämeenkosken kuntien yhdistymisestä. Hämeenkosken kunta lakkaa ja yhdistyy Hollolan kuntaan. Päätös perustuu Hollolan ja Hämeenkosken kunnanvaltuustojen 26.1.2015 hyväksymään yhdistymissopimukseen. Koska Hämeenkosken kunta yhdistyy Hollolan kuntaan, kuuluu uusi Hollolan kunta valtion alue- ja paikallishallinnon sekä Euroopan unionin toiminnassa noudatettavien aluejakojen osalta samoihin alueisiin kuin nykyinen Hollolan kunta. Päätös tulee voimaan 1.1.2016. (VM neuvotteleva virkamies Anu Hernesmaa 0295 530 027)
Tiedote

Päätös asettaa kuvaohjelmalautakunta toimikaudelle 1.4.2015-31.3.2018. Kokoonpano (varajäsenet suluissa): puheenjohtaja: oikeustieteen kandidaatti Erkki Norbäck; varapuheenjohtaja: oikeustieteen kandidaatti, neuvotteleva virkamies Tuula Lybeck; jäsenet: yhteiskuntatieteen tohtori Kirsi Pohjola (kasvatustieteen tohtori Ritva-Sini Merilampi), ylilääkäri Jari Sinkkonen (terveydenhoitaja, sosiaalipsykologi, valtiotieteiden maisteri Nina Vaaranen-Valkonen), viestintäpäällikkö, psykologian tohtori Anu Mustonen (filosofian maisteri, äidinkielen opettaja Minna Hautaniemi) ja filosofian tohtori, tutkija Jaakko Seppälä (filosofian tohtori, tohtoritutkija Outi Hupaniittu). (OKM kulttuuriasiainneuvos Laura Mäkelä 0295 330 222)

Päätös asettaa Metsähallituksen hallitus toimikaudeksi 1.4.2015-31.3.2018. Kokoonpano: puheenjohtaja: toimitusjohtaja Arto Tiitinen Isku Oy; varapuheenjohtaja: vesihallintojohtaja Kai Kaatra maa- ja metsätalousministeriö; jäsenet: ylijohtaja Helena Säteri ympäristöministeriö; metsänhoitaja Pertti Itkonen Metsähallituksen henkilöstön edustaja (Metsähallituksen Akavalaiset ry), elinkeinojohtaja Janne Seurujärvi Lapin liiton edustaja, hallituksen jäsen Tuija Soanjärvi Affecto ja toimialajohtaja Anne Ilola Sito. (MMM metsäneuvos Marja Kokkonen 0295 162 444)
Tiedote

Päätös myöntää Miia Kannistolle ero työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnan työelämän ja työmarkkinoiden olosuhteita tuntevan jäsenen tehtävästä ja määrätä hänen tilalleen työmarkkinalakimies Anna Gau, määrätä Anna Gaun henkilökohtaiseksi varajäseneksi työmarkkina-asiantuntija Kati Orkola, myöntää Johan Åströmille ero työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnan työelämän ja työmarkkinoiden olosuhteita tuntevan jäsenen tehtävästä ja määrätä hänen tilalleen asiantuntija Miia Kannisto ja myöntää Katarina Murrolle ero työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnan työelämän ja työmarkkinoiden olosuhteita tuntevan jäsenen henkilökohtaisen varajäsenen tehtävästä ja määrätä hänen tilalleen tilasto- ja työllisyysasiantuntija Tytti Jäppinen 1.4.2015 lukien lautakunnan 31.12.2016 päätyväksi toimikaudeksi. (STM hallitussihteeri Inka Hassinen 0295 163 187)

NIMITYSASIAT

Valtioneuvosto päätti 26.3.2015 seuraavat nimitysasiat:

Kihlakunnansyyttäjä Piia Helmi Elisabet Vottonen Valtakunnansyyttäjänviraston valtionsyyttäjän määräaikaiseen virkasuhteeseen 1.8.2015-31.7.2019. (OM hallitusneuvos Leena Kuusama 0295 150 508)

Kauppatieteiden maisteri Mikael Luukanen Lounais-Suomen aluehallintoviraston ylijohtajan virkaan 1.4.2015-31.12.2017. (VM lainsäädäntöneuvos Salla Kalsi 0295 530 422)
Tiedote

Hallintotieteiden maisteri Päivi Marttila maa- ja metsätalousministeriön neuvottelevan virkamiehen määräaikaiseen virkasuhteeseen 1.5.2015-31.12.2015. (MMM neuvotteleva virkamies Risto Hiltunen 0295 162 306)

Hovioikeudenneuvos Juha Laaksonen ja varatuomari Jukka Ahtela sovittelijoiksi seuraavaksi kolmivuotiskaudeksi 1.4.2015-31.3.2018. (TEM ylitarkastaja Johanna Ylitepsa 0295 064 207)

Viestintäjohtaja, valtiotieteiden maisteri Jussi Salmi ympäristöministeriön viestintäjohtajan määräaikaiseen virkasuhteeseen 1.9.2015-31.7.2016, kuitenkin enintään viran vakinaisen haltijan Marko Ruonalan virkavapauden ajaksi. (YM henkilöstöpäällikkö Heidi Sederholm 0295 250 113)

Valtioneuvosto myönsi Jussi Salmelle virkavapautta ympäristöministeriön viestintäpäällikön virasta 1.9.2015-31.7.2016. (YM henkilöstöpäällikkö Heidi Sederholm 0295 250 113)

VALTIONEUVOSTON RATKAISUEHDOTUKSET TASAVALLAN PRESIDENTILLE

EDUSKUNNAN VASTAUKSET

Valtioneuvosto esitti, että tasavallan presidentti vahvistaisi seuraavat lait:

Kuntalaki ja laki kuntarakennelain muuttamisesta, laki kielilain muuttamisesta, laki alueiden kehittämisestä ja rakennerahastotoiminnan hallinnoinnista annetun lain muuttamisesta, laki kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain 63 a §:n kumoamisesta, laki pelastuslain 24 §:n muuttamisesta, laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista annetun lain 11 §:n muuttamisesta, laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain 13 §:n muuttamisesta, laki työsopimuslain 2 luvun 18 §:n muuttamisesta, laki kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain muuttamisesta, laki valtion virkamieslain 66 a §:n muuttamisesta ja laki merityösopimuslain 2 luvun 23 §:n muuttamisesta (HE 268/2014 vp) eduskunnalle kuntalaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi. Kuntalaki on kunnan hallintoa, päätöksentekomenettelyä ja taloutta koskeva yleislaki. Kuntalain tarkoituksena on edistää kunnan asukkaiden itsehallinnon sekä osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien toteutumista sekä kunnan toiminnan suunnitelmallisuutta ja taloudellista kestävyyttä. Lisäksi tehdään muutoksia kielilakiin ja kuntarakennelakiin sekä useisiin muihin lakeihin. Lait tulevat voimaan 1.5.2015, kuitenkin siten, että laki kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain 63 a §:n kumoamisesta tulee voimaan 1.1.2017. Eduskunnan lausuma; Eduskunta edellyttää, että jatkossa suuria ja kauaskantoisia kuntiin kohdistuvia uudistushankkeita valmistellaan aidossa yhteistyössä parlamentaarisesti. (VM lainsäädäntöneuvos Minna-Marja Jokinen 0295 530 820)

Laki ympäristönsuojelulain muuttamisesta, laki maa-aineslain muuttamisesta ja laki Euroopan unionin yhteistä etua koskevien energiahankkeiden lupamenettelystä annetun lain 1 §:n muuttamisesta (HE 257/2014 vp). Ympäristönsuojelulain ja maa-aineslain samaa hanketta koskevat erilliset lupamenettelyt yhdistetään siten, että yhteiskäsittelyssä noudatetaan ympäristönsuojelulain menettelysäännöksiä. Ympäristölupamääräysten tarkistamismenettely kumotaan ja korvataan valvontaviranomaisen velvollisuudella tarkastella luvan muuttamisen perusteiden olemassaoloa. Samalla tehdään myös muutoksia ympäristöluvanvaraisen toiminnan olennaisen muutoksen käsittelyssä käytettävään lupamenettelyyn. Eläinsuojien ja turkistarhojen ympäristöluvanvaraisuuden kynnysarvoihin tehdään muutoksia. Laki ympäristönsuojelulain muuttamisesta ja laki Euroopan unionin yhteistä etua koskevien energiahankkeiden lupamenettelystä annetun lain 1 §:n muuttamisesta tulevat voimaan 1.5.2015. Laki maa-aineslain muuttamisesta tulee voimaan 1.7.2016. (YM hallitusneuvos Oili Rahnasto 0295 250 244)

 
Sivun alkuun