Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Valtioneuvoston yleisistunto 28.9.2015

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 28.9.2015 11.44
Tiedote 510/2015

Valtioneuvosto antoi eduskunnalle hallituksen esityksen valtion talousarvioksi vuodelle 2016. Talousarvioesityksessä varsinaisiksi tuloiksi ilman nettolainanottoa arvioidaan 49,1 miljardia euroa, joista verotulojen osuus 40,8 miljardia euroa. Määrärahoiksi ehdotetaan 54,1 miljardia euroa.

Luettelossa ovat valtioneuvoston julkiset päätökset.

HALLITUKSEN ESITYKSET

Valtioneuvosto antoi 28.9.2015 eduskunnalle seuraavat hallituksen esitykset:

Hallituksen esitys (HE 29/2015 vp) eduskunnalle tuomioistuinmaksulaiksi sekä laeiksi hallinto-oikeuslain 12 a §:n ja riita-asioiden sovittelusta ja sovinnon vahvistamisesta yleisissä tuomioistuimissa annetun lain 28 §:n muuttamisesta. Esityksessä ehdotetaan annettavaksi tuomioistuinmaksulaki. Ehdotuksella nostettaisiin oikeudenkäyntimaksujen tasoa kaikissa tuomioistuimissa ja laajennettaisiin maksujen käyttöalaa. Ehdotettavat maksut vastaisivat keskimäärin asiaryhmittäin arvioituna 6-39 prosenttia asioiden käsittelyn omakustannusarvosta. Markkinaoikeuden käsittelemissä julkista hankintaa koskevissa asioissa esitetään otettavaksi käyttöön hankinnan arvon perusteella määräytyvä oikeudenkäyntimaksu, joka olisi enimmillään 6 000 euroa. Maksut esitetään otettavaksi käyttöön nyt ensimmäistä kertaa esimerkiksi lähestymiskieltoasioissa, verotusta ja julkisia maksuja koskevissa valituksissa sekä ulkomaalaislain mukaisissa asioissa, ei kuitenkaan kansainvälistä suojelua koskevissa asioissa. Maksut otettaisiin käyttöön tietyiltä osin myös vakuutusoikeudessa. Lain nojalla annettaisiin oikeusministeriön asetus eräistä tuomioistuinten hakemusmaksuista. Myös hakemusmaksujen tasoa korotettaisiin nykyisestä.  Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2016. (OM hallitussihteeri Satu-Maaria Natunen 0295 150 456)

Hallituksen esitys (HE 30/2015 vp) eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2016. Talousarvioesityksessä varsinaisiksi tuloiksi ilman nettolainanottoa arvioidaan 49,1 miljardia euroa, joista verotulojen osuus 40,8 miljardia euroa. Verotulojen arvioidaan kasvavan 2 % vuodelle 2015 budjetoidusta. Määrärahoiksi ehdotetaan 54,1 miljardia euroa. Hallinnonalojen määrärahat alenevat reaalisesti 0,7 % vuodelle 2015 budjetoidusta. Talousarvioesitys on 5,0 miljardia euroa alijäämäinen, mikä katetaan lainanotolla. Valtionvelan arvioidaan vuoden 2016 lopulla nousevan noin 106 miljardiin euroon eli 50 prosenttiin suhteessa bruttokansantuotteeseen. Kehykseen kuuluviksi määrärahoiksi ehdotetaan 44,6 miljardia euroa. Jakamattomaksi varaukseksi jäisi 206 miljoonaa euroa 300 miljoonan euron lisätalousarviovarauksen ohella. Jakamattomaan varaukseen sisältyy varautuminen nettomääräiseen vajaan 50 miljoonan euron lisäykseen omais- ja perhehoidon kehittämisessä. (VM budjettipäällikkö Hannu Mäkinen 0295 530 330)
Talousarvioesitys vuodelle 2016
Ministeriöiden tiedotteet:
Valtioneuvoston kanslia
Ulkoasiainministeriö
Oikeusministeriö
Sisäministeriö
Puolustusministeriö
Valtiovarainministeriö
Opetus- ja kulttuuriministeriö
Liikenne- ja viestintäministeriö
Työ- ja elinkeinoministeriö
Sosiaali- ja terveysministeriö
Ympäristöministeriö

Hallituksen esitys (HE 31/2015 vp) eduskunnalle vuoden 2016 tuloveroasteikkolaiksi sekä laeiksi eräiden muiden lakien muuttamisesta. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi vuoden 2016 tuloveroasteikkolaki. Asteikon tulorajoja korotettaisiin noin 1,2 prosentilla. Lisäksi asteikon ylimmän tuloluokan euromääräistä alarajaa ehdotetaan alennettavaksi 90 000 eurosta 72 300 euroon. Tuloverolakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että työtulovähennyksen enimmäismäärää korotettaisiin 1 025 eurosta 1 260 euroon, vähennyksen kertymäprosenttia korotettaisiin 8,6 prosentista 11,8 prosenttiin ja poistumaprosenttia 1,2 prosentista 1,46 prosenttiin. Kunnallisverotuksen perusvähennyksen enimmäismäärää korotettaisiin 2 970 eurosta 3 020 euroon. Asuntovelan korkovähennyksen määrää alennettaisiin asteittain siten, että vuonna 2016 vähennyskelpoinen määrä olisi 55 prosenttia, 45 prosenttia vuonna 2017, 35 prosenttia vuonna 2018 ja 25 prosenttia vuonna 2019. Omaisuuden luovutuksesta syntynyt tappio olisi jatkossa vähennyskelpoinen myös muista pääomatuloista. Myös luonnollisille henkilöille säädettäisiin oikeus vähentää yliopistolle tai korkeakoululle tehty rahalahjoitus. Finpro ry:n muuttuessa rekisteröidystä yhdistyksestä valtion omistamaksi osakeyhtiöksi tuloverolaissa oleva maininta muutettaisiin Finpro Oy:ksi. Pääomatulon ylempää verokantaa ehdotetaan korotettavaksi 33 prosentista 34 prosenttiin. Muutettavaksi tulisivat tuloverolaki ja rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annettu laki. Perintö- ja lahjaverolakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että maksamatta olevalle verolle suoritettavasta viivekoron vähimmäismäärästä luovuttaisiin. Ulkomailta tulevan palkansaajan lähdeverosta annettua lakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että lain soveltamisaikaa jatkettaisiin vuosina 2016-2019 alkaneeseen työskentelyyn. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2016. Tuloverolain asuntovelan korkovähennysoikeutta koskeva väliaikainen säännös olisi voimassa vuoden 2018 loppuun. (VM ylijohtaja Terhi Järvikare 0295 530 113)
Tiedote

Hallituksen esitys (HE 32/2015 vp) eduskunnalle laiksi verotuksen oikaisemisesta oma-aloitteisesti annettujen tietojen perusteella vuonna 2016. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki verotuksen oikaisemisesta oma-aloitteisesti annettujen tietojen perusteella vuonna 2016. Laki sisältäisi ns. tehokasta katumista verotuksessa koskevat säännökset. Kyseessä olisi määräaikainen laki, jonka mukaan luonnollinen henkilö tai kotimainen kuolinpesä välttyisi veropetosta koskevilta rikosoikeudellisilta seuraamuksilta ilmoittaessaan oma-aloitteisesti verotuksestaan puuttuneita tuloverolain mukaan verotettavia tuloja tai perintö- ja lahjaverolain mukaan verotettavia varoja Verohallinnolle. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2016 ja olemaan voimassa 31.12.2016 saakka. (VM ylijohtaja Terhi Järvikare 0295 530 113)
Tiedote

Hallituksen esitys (HE 33/2015 vp) eduskunnalle autoverolain ja ajoneuvoverolain muuttamisesta. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi autoverolakia ja ajoneuvoverolakia. Autoverolakia muutettaisiin siten, että pieni- ja keskipäästöisten autojen autoveroa alennettaisiin vaiheittain. Autovero alenisi auton ominaishiilidioksidipäästöstä riippuen vuoteen 2019 mennessä enimmillään 5,4 prosenttiyksikköä. Ajoneuvoverolakia muutettaisiin korottamalla ajoneuvoveron perusveroa kaikilta henkilö- ja pakettiautoilta 36,50 euroa vuodessa. Lisäksi esityksessä ehdotetaan autoverolakiin tehtäväksi Euroopan unionin tuomioistuimen ratkaisun edellyttämät muutokset käytettyinä maahan tuotavien ajoneuvojen veron määräämisessä. Käytettyinä maahan tuotavien ajoneuvojen verotuksessa sovellettaisiin vertailuveroa, jolla varmistettaisiin, että tuontiautosta ei kanneta veroa enemmän kuin vastaavan Suomessa jo aikaisemmin rekisteröidyn ajoneuvon arvossa on jäljellä autoveroa. Laki autoverolain muuttamisesta on tarkoitettu tulemaan voimaan vuoden 2016 alusta. Veronalennukset toteutettaisiin asteittain neljässä vaiheessa vuosien 2016-2019 alusta. Käytettyinä maahantuotujen ajoneuvojen, joista on kannettu liikaa veroa, autoverotusta voitaisiin oikaista 1.1.2012 ehdotetun lain mukaiseksi. Myös laki ajoneuvoverolain muuttamisesta on tarkoitettu tulemaan voimaan vuoden 2016 alusta. Korotettua ajoneuvoveron perusveroa sovellettaisiin kuitenkin vasta 1.1.2017 ja sen jälkeisiltä päiviltä kannettavaan veroon. (VM ylijohtaja Terhi Järvikare 0295 530 113)
Tiedote

Hallituksen esitys (HE 34/2015 vp) eduskunnalle energiaverotusta koskevan lainsäädännön muuttamiseksi. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi nestemäisten polttoaineiden valmisteverosta annettua lakia, sähkön ja eräiden polttoaineiden valmisteverosta annettua lakia, nestemäisten polttoaineiden valmisteverosta annetun lain muuttamisesta annettua lakia sekä sähkön ja eräiden polttoaineiden valmisteverosta annetun lain liitteen muuttamisesta annettua lakia. Lämmitys-, voimalaitos- ja työkonepolttoaineiden hiilidioksidiveroa korotettaisiin siten, että kevyen ja raskaan polttoöljyn sekä kivihiilen ja maakaasun hiilidioksidiveron laskentaperusteena oleva hiilidioksiditonnin arvo nostettaisiin nykyisestä 44 eurosta 54 euroon, mikä merkitsisi keskimäärin 14 prosentin suuruista korotusta kokonaisverotasoihin. Aikaisemmin säädettyä, vuoden 2016 alusta voimaantulevaa nestekaasun veroa korotettaisiin vastaavasti. Bioperäisten nestemäisten lämmityspolttoaineiden verotuksen rakenne säilyisi ennallaan. Turpeen verotukseen ei ehdoteta muutoksia. Mäntyöljyn veroa korotettaisiin saman verran kuin raskaan polttoöljyn. Biokaasu ja kiinteät biomassat säilyisivät edelleen verottomina. Sähkön ja eräiden polttoaineiden valmisteverosta annettua lakia muutettaisiin myös siten, että kaivostoiminnassa ja louhinnassa kulutettu sähkö siirrettäisiin korkeammin verotetusta sähköveroluokasta I takaisin alennettuun teollisuuden sähköveroluokkaan II. Kaivostoiminta palautettaisiin myös energiaintensiivisen teollisuuden veronpalautukseen piiriin. Lisäksi lakiin tehtäisiin eräitä lakiteknisiä muutoksia. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2016. Kaivostoiminnan osalta lakimuutos on kuitenkin tarkoitettu tulemaan voimaan vuoden 2017 alusta. (VM ylijohtaja Terhi Järvikare 0295 530 113)
Tiedote

Hallituksen esitys (HE 35/2015 vp) eduskunnalle jäteverolain 5 ja 6 §:n muuttamisesta. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi jäteverolakia. Jäteveron tasoa korotettaisiin 55 eurosta 70 euroon tonnilta jätettä, joka toimitetaan kaatopaikalle. Verotuoton arvioidaan kasvavan vuositasolla noin viisi miljoonaa euroa. Esityksessä ehdotetaan lisäksi, että kaatopaikalle toimitettavan keräyspaperin siistauslietteen verottomuutta koskeva säännös kumottaisiin. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2016. (VM ylijohtaja Terhi Järvikare 0295 530 113)
Tiedote

Hallituksen esitys (HE 36/2015 vp) eduskunnalle laiksi tupakkaverosta annetun lain liitteen muuttamisesta. Savukkeiden, sikarien ja pikkusikarien, piippu- ja savuketupakan sekä savukkeiksi käärittävän hienoksi leikatun tupakan veroa korotettaisiin keskimäärin 24 prosenttia. Korotukset kohdistuisivat pääosin tupakkatuotteiden yksikköveroon. Korotukset toteutettaisiin kahden vuoden aikana neljässä vaiheessa siten, että ensimmäinen korotus tehtäisiin vuoden 2016 alusta, toinen heinäkuun 2016 alusta, kolmas vuoden 2017 alusta ja neljäs korotus heinäkuun 2017 alusta. Korotukset olisivat senttimääräisesti yhtä suuria kaikissa vaiheissa. Korotuksen seurauksena arvioidaan savukkeiden hintojen nousevan keskimäärin 19,2 prosenttia (9,6 prosenttia vuonna 2016) ja savukkeiksi käärittävän hienoksi leikatun tupakan hintojen keskimäärin 20,6 prosenttia (10,3 prosenttia vuonna 2016). Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2016. Sovellettava verotaulukko muuttuisi puolen vuoden välein. (VM ylijohtaja Terhi Järvikare 0295 530 113)
Tiedote

Hallituksen esitys (HE 37/2015 vp) eduskunnalle laiksi kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain muuttamisesta. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annettua lakia. Kunnan peruspalvelujen valtionosuusprosenttia ehdotetaan korotettavaksi siten, että kuntien valtionosuusprosentti olisi 25,52 vuonna 2016 ja kuntien omarahoitusosuus olisi 74,48 prosenttia. Veroperustemuutoksista johtuvaa kunnallisverojen 262 miljoonan euron nettomääräistä vähennystä vastaavasti ehdotetaan lisättäväksi kunnan peruspalvelujen valtionosuutta 48,14 eurolla asukasta kohden. Vuosina 2016-2019 toteutetaan kunnan peruspalvelujen valtionosuuden indeksikorotusten jäädytys. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2016. (VM lainsäädäntöneuvos Marja Isomäki 0295 530 414)
Tiedote

Hallituksen esitys (HE 38/2015 vp) eduskunnalle laeiksi yliopistolain 49 §:n ja ammattikorkeakoululain 43 §:n väliaikaisesta muuttamisesta. Esityksessä ehdotetaan yliopistolakia ja ammattikorkeakoululakia muutettaviksi väliaikaisesti siten, että vuosina 2016-2019 yliopistoille ja ammattikorkeakouluille osoitettavaa talousarvion määrärahaa ei korotettaisi yliopistoindeksin ja ammattikorkeakouluindeksin mukaista vuotuista kustannustason nousua vastaavasti. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2016 ja ne olisivat voimassa 31.12.2019 saakka. (OKM hallitussihteeri Laura Hansén 0295 330 098)

Hallituksen esitys (HE 39/2015 vp) eduskunnalle laiksi oikeustulkkirekisteristä. Oikeustulkkirekisteristä annettavalla lailla pantaisiin täytäntöön oikeutta tulkkaukseen ja käännöksiin rikosoikeudellisissa menettelyissä koskeva Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi siltä osin kuin se koskee direktiivissä tarkoitettujen tarvittavan pätevyyden omaavien itsenäisten tulkkien rekisterin perustamista. Oikeustulkkirekisterin tarkoituksena olisi edistää sellaisten oikeustulkkien saatavuutta, joilla on riittävän laadukas tulkkaustaito. Oikeustulkkirekisteriin merkitsemiseksi tulkilta edellytettäisiin joko oikeustulkin erikoisammattitutkinnon suorittamista taikka soveltuvan korkeakoulututkinnon suorittamista ja riittävän määrän oikeustulkkausopintojen suorittamista. Oikeustulkkirekisteriin merkitsemisen edellytyksenä olisi lisäksi, että tulkki antaa kirjallisen vakuutuksen, jossa hän sitoutuu tulkin työtä koskevien lakien ja ammattieettisten säännösten noudattamiseen. Oikeustulkkirekisteriin merkitsemisestä ja rekisterimerkinnän poistamisesta päättäisi Opetushallituksen yhteydessä toimiva oikeustulkkirekisterilautakunta, jonka Opetushallitus nimittäisi enintään viideksi vuodeksi kerrallaan.  Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.4.2016. (OKM hallitussihteeri Aino Still 0295 330 396)

Hallituksen esitys (HE 40/2015 vp) eduskunnalle laiksi opintotukilain muuttamisesta. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opintotukilakia. Opintotuen myöntämisen edellytyksiä ulkomailla harjoitettaviin opintoihin muutettaisiin siten, että opiskelijalla olisi oikeus opintotukeen myös, jos hänellä olisi elinolosuhteisiin liittyvä kiinteä yhteys Suomeen. Hallitusohjelman mukaisesti esitetään, että opintorahan määriä ei enää tarkistettaisi kansaneläkeindeksin perusteella. Muualla kuin vanhempiensa luona asuvien toisen asteen 18 ja 19-vuotiaiden opiskelijoiden vanhempien tulorajoja korotettaisiin noin 13 prosentilla tuen riittävyyden parantamiseksi sekä eri koulutusasteilla opiskelevien yhdenvertaisuuden edistämiseksi. Lisäksi ehdotetaan selkeytettäväksi eräitä opintotukilain säännöksiä opintotuen toimeenpanon sujuvoittamiseksi. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan pääosin 1.8.2016. (OKM hallitussihteeri Aino Still 0295 330 396)

Hallituksen esitys (HE 41/2015 vp) eduskunnalle laeiksi maatalouden tukien toimeenpanosta annetun lain, maa- ja puutarhatalouden kansallisista tuista annetun lain ja Euroopan unionin suorista tuista maataloudelle annetun lain 3 §:n muuttamisesta. Maatalouden tukien toimeenpanosta annettua lakia muutettaisiin siten, että kasvinsuojeluaineiden täydentävien ehtojen noudattamisen valvontaan liittyvät ohjaus- ja valvontatehtävät siirrettäisiin Elintarviketurvallisuusvirastolta Turvallisuus- ja kemikaaliviraston hoidettaviksi vuoden 2016 alusta. Lakia ehdotetaan muutettavaksi lisäksi siten, että elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen myöntämiin tukiin liittyviä tehtäviä voitaisiin keskittää jonkin keskuksen tai joidenkin keskusten tehtäväksi. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi säännökset maitorekisteristä, jotka ovat tarpeen maidontuotannon perusteella myönnettävän tuen suunnittelua, hallinnointia, myöntämistä ja valvontaa varten. Lisäksi lakiin ehdotetaan tehtäväksi joitain tarpeelliseksi katsottuja vähäisiä muutoksia. Maa- ja puutarhatalouden kansallisista tuista annettua lakia ehdotetaan täsmennettäväksi nuorille viljelijöille myönnettävän tuen osalta siten, että sitä voitaisiin myöntää enintään viiden vuoden ajan Euroopan unionin suorien tukien järjestelmässä myönnettävää nuoren viljelijän tukea vastaavasti. Lisäksi ehdotetaan luovuttavaksi mahdollisuudesta poiketa kotieläintalouden tukien myöntämisen edellytyksenä olevasta vähimmäispinta-alasta. Euroopan unionin suorista tuista maataloudelle annettua lakia ehdotetaan täsmennettäväksi siten, että suorina tukina maksettavassa tukimäärässä otettaisiin huomioon Euroopan unionin lainsäädännön rahoituskuria koskevat säännökset. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2016. (MMM lainsäädäntöneuvos Katri Valjakka 0295 162 235)

Hallituksen esitys (HE 42/2015 vp) eduskunnalle laiksi riistanhoitomaksusta ja pyyntilupamaksusta annetun lain 6 §:n muuttamisesta. Esityksessä ehdotetaan täydennettäväksi riistanhoitomaksusta ja pyyntilupamaksusta annetun lain varojen käyttötarkoitusta koskevia säännöksiä siten, että pyyntilupamaksuina kertyviä varoja voitaisiin käyttää myös riistavahinkorekisteristä, muista hirvieläinten metsästyksen hallinnointiin liittyvistä tietojärjestelmistä ja hirvieläinkantojen hoidosta aiheutuviin menoihin sekä muihin vastaaviin menoihin. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2016. (MMM neuvotteleva virkamies Sami Niemi 0295 162 391)

Hallituksen esitys (HE 43/2015 vp) eduskunnalle laiksi kaupunkiraideliikenteestä. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi kaupunkiraideliikennettä koskeva laki. Kaupunkiraideliikenteellä tarkoitettaisiin esityksessä metro- ja raitioliikennettä. Kaupunkiraideliikenteestä ei ole toistaiseksi erillistä laintasoista sääntelyä. Kaupunkiraideliikenne on niin sanottuna kevytraideliikenteenä jätetty myös Euroopan unionin lainsäädännön soveltamisalan ulkopuolelle. Esityksen tavoitteena on säätää kaupunkiraideliikenne viranomaisvalvonnan piiriin kuuluvaksi liikennemuodoksi. Metro- ja raitioliikenteen harjoittamisesta ja liikenteen harjoittamiseen käytettävän rataverkon hallinnasta olisi tehtävä ilmoitus Liikenteen turvallisuusvirastolle, joka vastaisi kaupunkiraideliikenteen turvallisuuden valvonnasta. Vastuu kaupunkiraideliikenteen turvallisuudesta olisi jatkossakin toiminnanharjoittajalla, jolta edellytettäisiin toiminnan turvallisen harjoittamisen varmistamiseksi turvallisuusjohtamisjärjestelmää. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.3.2016. (LVM hallitusneuvos Hannu Pennanen 0295 342 470)
Tiedote

Hallituksen esitys (HE 44/2015 vp) eduskunnalle laiksi valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain 3 §:n väliaikaisesta muuttamisesta. Esityksessä ehdotetaan valtion televisio- ja radiorahastosta annettua lakia muutettavaksi siten, että valtion talousarviosta valtion televisio- ja radiorahastolle Yleisradio Oy:n julkisen palvelun kustannusten kattamiseen suoritettavaan määrärahaan ei vuodelle 2016 tehtäisi indeksin mukaista vuotuista korotusta. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2016 ja olemaan voimassa 31.12.2016 saakka. (LVM neuvotteleva virkamies Elina Thorström 0295 342 393)

Hallituksen esitys (HE 45/2015 vp) eduskunnalle yhdistetystä patenttituomioistuimesta tehdyn sopimuksen hyväksymisestä ja laeiksi sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta ja sopimuksen soveltamisesta sekä patenttilain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta. Esityksessä ehdotetaan, että eduskunta hyväksyisi yhdistetystä patenttituomioistuimesta tehdyn sopimuksen. Sopimukseen sitoutumisella päätetään Suomen mukanaolosta uudessa eurooppalaisessa patenttijärjestelmässä sekä siitä, että yhtenäisestä patenttisuojasta annettu asetus ja yhtenäisen patenttisuojan käännösjärjestelystä annettu asetus tulevat sovellettavaksi Suomessa. Esitykseen sisältyy ehdotus laiksi sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta ja sopimuksen soveltamisesta. Lisäksi esitykseen sisältyy ehdotukset patenttilain, oikeudenkäymiskaaren, todistelun turvaamisesta teollis- ja tekijänoikeuksia koskevissa riita-asioissa annetun lain, ulosottokaaren ja rikoslain muuttamisesta.  Sopimus allekirjoitettiin 19.2.2013. Sopimuksen ja eurooppalaisen patenttijärjestelmäuudistuksen voimaantulo edellyttää, että kolmetoista sopimusjäsenvaltiota tallettaa ratifioimis- tai liittymiskirjansa. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan valtioneuvoston asetuksella säädettävänä ajankohtana samaan aikaan kun sopimus tulee voimaan. Valtioneuvoston asetuksella voitaisiin säätää sopimuksen tiettyjen määräysten väliaikaisesta soveltamisesta ennen sopimuksen kansainvälistä voimaantuloa. (TEM neuvotteleva virkamies Liisa Huhtala 0295 047 062)
Tiedote

Hallituksen esitys (HE 46/2015 vp) eduskunnalle laeiksi kuluttajaturvallisuuslain sekä terveydenhuoltolain 21 §:n muuttamisesta. Esityksessä ehdotetaan kuluttajaturvallisuuslain muuttamista siten, että nykyinen kuntien kuluttajaturvallisuusvalvonta valtiollistettaisiin Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes). Myös aluehallintovirastojen kuluttajaturvallisuusvalvontaa koskeva ohjaustehtävä poistettaisiin. Muutoksen myötä kuluttajaturvallisuusvalvonta ja sitä koskeva lainsäädäntö irrotettaisiin ympäristöterveydenhuollon kokonaisuudesta. Tämän vuoksi myös terveydenhuoltolakia olisi tarpeen vähäiseltä osin tarkistaa. Lisäksi ehdotetaan poistettavaksi eräitä kuluttajapalveluita tarjoavien uusien toiminnanharjoittajien velvollisuus tehdä toiminnastaan ilmoitus valvontaviranomaiselle ennen toiminnan aloittamista. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.5.2016. (TEM vanhempi hallitussihteeri Laura Holkko 0295 060 092)

Hallituksen esitys (HE 47/2015 vp) eduskunnalle laeiksi tilintarkastajan vuosimaksusta ja laadunvalvonnan maksuista sekä tilintarkastuslain 11 luvun 2 §:n muuttamisesta. Esityksessä ehdotetaan, että eduskunta säätäisi lain tilintarkastajan vuosimaksusta ja laadunvalvonnan maksuista, jossa säädetään tilintarkastajana toimivien luonnollisten henkilöiden, tilintarkastusyhteisöjen, JHTT-tilintarkastajien sekä JHTT-yhteisöjen vuosimaksuista sekä laadunvalvonnan perusmaksusta. Kyseisessä laissa säädettäisiin myös yleisen edun kannalta merkittäviä yhteisöjä tarkastavilta tilintarkastajilta tai tilintarkastusyhteisöiltä perittävästä laadunvarmistuksen valvontamaksusta. Muista tilintarkastajamaksuista ehdotetaan säädettäväksi tilintarkastuslain 11 luvun 2 §:ssä. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2016. (TEM hallitussihteeri Paula Laine-Nordström 0295 047 110)

Hallituksen esitys (HE 48/2015 vp) eduskunnalle laeiksi terveydenhuollon järjestämisestä puolustusvoimissa annetun lain, Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastosta annetun lain sekä potilaan asemasta ja oikeuksista annetun lain muuttamisesta. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi lakia terveydenhuollon järjestämisestä puolustusvoimissa siten, että Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto ja aluehallintovirasto valvoisivat puolustusvoimien järjestämää ja tuottamaa terveydenhuoltoa. Esityksellä yhdenmukaistettaisiin puolustusvoimien terveydenhuollon valvonta ja siihen liittyvä ohjaus vastaamaan muuta julkista terveydenhuoltoa. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2016. (STM hallitusneuvos Anne Koskela 0295 163 384)

Hallituksen esitys (HE 49/2015 vp) eduskunnalle laiksi Vankiterveydenhuollon yksiköstä ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi. Esityksellä siirretään vankien terveydenhuollon järjestämisvastuu oikeusministeriön hallinnonalalta Rikosseuraamuslaitokselta sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalalle. Esityksen mukaan vankiterveydenhuollosta vastaisi perustettava Vankiterveydenhuollon yksikkö, joka toimisi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen alaisuudessa. Vankiterveydenhuollon organisaatiovalvonta ehdotetaan säädettäväksi Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston ja aluehallintoviraston tehtäväksi samalla tavoin kuin muussa julkisessa terveydenhuollossa. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2016. (STM hallitusneuvos Anne Koskela 0295 163 384)
Tiedote

Hallituksen esitys (HE 50/2015 vp) eduskunnalle laeiksi takuueläkkeestä annetun lain 8 §:n, vammaisetuuksista annetun lain ja kansaneläkelain 103 §:n muuttamisesta. Takuueläkkeen lainmukaista määrää ehdotetaan korotettavaksi 23 eurolla. Vammaisetuuksista annettua lakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että ruokavaliokorvaus poistettaisiin vammaisetuuslain mukaisista etuuksista. Lisäksi esityksessä ehdotetaan täsmennettäväksi sääntelyä, joka koskee Kansaneläkelaitoksen maksamien etuuksien rahoitukseen liittyvää valtion osuuden maksamista Kansaneläkelaitokselle. Tältä osin on kyse menettelyä koskevasta täsmennyksestä, jolla ei ole taloudellisia vaikutuksia. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2016. (STM neuvotteleva virkamies Pasi Pajula 0295 163 479)

Hallituksen esitys (HE 51/2015 vp) eduskunnalle laiksi vuorotteluvapaalain muuttamisesta. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi vuorotteluvapaalakia siten, että vuorotteluvapaan työhistoriaedellytys korotettaisiin 20 vuoteen, vapaan enimmäiskesto lyhennettäisiin 180 kalenteripäivään ja pitkän työuran tehneiden korkeampi vuorottelukorvaus poistettaisiin siten, että vuorottelukorvauksen taso olisi 70 prosenttia työttömyyspäivärahasta kaikilla vuorottelijoilla. Esityksen tavoitteena on toteuttaa hallitusohjelman edellyttämä 50 miljoonan euron vuosittainen säästö vuorotteluvapaajärjestelmän aiheuttamista menoista. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2016. (STM hallitussihteeri Pekka Paaermaa 0295 163 180)

Hallituksen esitys (HE 52/2015 vp) eduskunnalle laiksi sotilasvammalain 6 e §:n muuttamisesta. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sotilasvammalakia siten, että kunnan järjestämistä kotipalveluista ja muista kotona asumista helpottavista sosiaalipalveluista aiheutuvat kustannukset voitaisiin korvata niille Ruotsissa vakituisesti asuville Suomen sotien 1939-1945 johdosta vahingoittuneille ja sairastuneille, joiden sotilasvammalain mukainen työkyvyttömyysaste on nykyisen vähintään 20 prosentin sijasta vähintään 15 prosenttia. Lisäksi edellä mainituille henkilöille voitaisiin korvata yhdestä päivittäisestä ateriasta aiheutuvat kohtuulliset kustannukset. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2016. (STM lakimies Erkki Papunen 0295 163 603)

VALTIONEUVOSTON PÄÄTÖKSET

Valtioneuvosto teki 28.9.2015 seuraavat päätökset:

Päätös julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2016-2019. Julkisen talouden suunnitelmassa hallitus asettaa hallituskautta koskevat nimelliset rahoitusasematavoitteet julkisen talouden alasektoreille. Suunnitelma sisältää valtiontalouden kehyspäätöksen, joka luo sitovan nelivuotisen kehyksen hallituskaudelle. Vaalikauden kehys on asetettu siten että kehysmenojen taso alenee vuoden 2019 tasolla noin 1,3 miljardilla eurolla verrattuna huhtikuun 2015 julkisen talouden suunnitelmaan. Julkisen talouden suunnitelma muodostaa samalla Suomen vakausohjelman sekä vastaa EU:n vaatimukseen keskipitkän aikavälin budjettisuunnitelmasta. (VM budjettipäällikkö Hannu Mäkinen 0295 530 330)
Julkisen talouden suunnitelma vuosille 2016-2019

Päätös antaa eduskunnalle selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2016-2019. (VM budjettipäällikkö Hannu Mäkinen 0295 530 330)

 
Sivun alkuun