Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Valtioneuvoston yleisistunto 5.1.2017

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 5.1.2017 13.27
Tiedote 6/2017

Luettelossa ovat valtioneuvoston julkiset päätökset.

VALTIONEUVOSTON ASETUKSET

Valtioneuvosto antoi 5.1.2017 seuraavat asetukset:

Valtioneuvoston asetus verontilitysasetuksen 2 §:n muuttamisesta. Asetuksen 2 §:ää muutetaan siten, että kustakin yritystoimintaerän laskentaeräryhmästä enintään 50 suurimman kunnassa toimivan yrityksen verontilityslain 13 §:n 5 momentissa tarkoitetut tiedot toimitetaan myös Suomen Kuntaliitto ry:lle. Lisäksi 2 momentissa mainitaan Metsäntutkimuslaitoksen sijasta Luonnonvarakeskus, jonka laskemia bruttokantorahatulotietoja käytetään kuntien yhteisövero-osuuden metsävero-osuuden ja yksittäisten kuntien metsäerän laskentaperusteena. Asetus tulee voimaan 10.1.2017. (VM finanssineuvos Elina Pylkkänen 0295 530 254)

Valtioneuvoston asetus televisio- ja radiotoiminnasta annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta. Asetuksella vahvistetaan ääni- ja tekstityspalvelun toteuttamisesta aiheutuva ohjelmatuntikohtainen kustannus sekä ääni- ja tekstityspalvelun osuuksia koskevat kiintiöt seuraavaksi kahdeksi kalenterivuodeksi. Lisäksi säädetään määräaikaisesta poikkeuksesta, jonka nojalla tekstityspalvelu voidaan julkisen palvelun ohjelmistoon kuuluvien suorien lähetysten osalta toimittaa uusintalähetyksen yhteydessä. Asetus tulee voimaan 9.1.2017. (LVM neuvotteleva virkamies Tanja Müller 0295 342 071)

VALTIONEUVOSTON PÄÄTÖKSET

Valtioneuvosto teki 5.1.2017 seuraavat päätökset:

Päätös myöntää ohjelmistotoimiluvat televisiotoiminnan harjoittamiseen digitaalisessa maanpäällisessä joukkoviestintäverkossa UHF-alueen kanavanipuissa A, B, C, D, E ja F seuraaville hakijoille: AETN UK, Brilliance Communications Oy, Discovery Corporate Services Limited, Discovery Networks Finland Oy, Etelä-Pohjanmaan Viestintä Oy, Eurosport SAS, Fox Networks Group Oy, MTV Sisällöt Oy, NGC Europe Limited, Nickelodeon International Ltd, Oy Viasat Finland Ab, Sanoma Media Finland Oy, The Walt Disney Company Ltd ja Turner Broadcasting System Europe Limited. Toimiluvat myönnetään toimilupakaudelle 17.5.2017-10.1.2027. (LVM neuvotteleva virkamies Mirka Meres-Wuori 0295 342 595)
Tiedote

 
Sivun alkuun