Valtioneuvoston yleisistunto 6.8.2015

Valtioneuvoston viestintäosasto 6.8.2015 13.29
Tiedote 398/2015

Valtioneuvosto esitti, että tasavallan presidentti päättäisi Suomen osallistumisesta EU:n sotilaalliseen kriisinhallintaoperaatioon "EUNAVFOR MED" Välimerellä.

Luettelossa ovat valtioneuvoston julkiset päätökset ja ratkaisuehdotukset tasavallan presidentille.

VALTIONEUVOSTON PÄÄTÖKSET

Valtioneuvosto teki 6.8.2015 seuraavat päätökset:

Päätös vahvistaa ministeri Rehnille vuosilomaan rinnastettavan vapaa 12.-16.8.2015. (VNK hallitusneuvos Arno Liukko 0295 160 175)

Päätös nimetä EU:n talous- ja sosiaalikomitean jäsenehdokkaiksi toimikaudelle 21.9.2015–20.9.2020 varatuomari Jukka Ahtela (Elinkeinoelämän keskusliitto EK), johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala (Elinkeinoelämän keskusliitto EK), johtaja Timo Vuori (Keskuskauppakamari), kansainvälisten asioiden päällikkö Markus Penttinen (Akava), johtaja Pekka Ristelä (Suomen ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK), kansainvälisten asioiden asiantuntija Marianne Muona (Toimihenkilökeskusjärjestö STTK), maatalous- ja metsätieteiden maisteri Pirkko Raunemaa (Kotitalous- ja kuluttaja-asiain neuvottelukunta), johtaja Simo Tiainen (Maa- ja metsätaloustuottajien Keskusliitto MTK) ja johtaja Pasi Moisio (Suomen Yrittäjät). (VNK lainsäädäntöneuvos Johannes Leppo 0295 160 335)

Päätös merkitä eduskunnan kirjelmä hallituksen esityksestä vuoden 2015 toiseksi lisätalousarvioksi pöytäkirjaan. Eduskunta on päättänyt, että hyväksyttyä vuoden 2015 toista lisätalousarviota sovelletaan 6.7.2015 alkaen. (VM budjettineuvos Juha Majanen 0295 530 247)

NIMITYSASIAT

Valtioneuvosto päätti 6.8.2015 seuraavat nimitysasiat:

Valtioneuvosto myönsi lainsäädäntöneuvos Päivi Rotola-Pukkilalle virkavapautta lainsäädäntöneuvoksen virasta 15.8.2015-29.2.2016. (UM lähetystöneuvos Mika Koskinen 0295 351 434)

Oikeustieteen kandidaatti, lainsäädäntöneuvos Krista Oinonen ulkoasiainministeriön lainsäädäntöneuvoksen määräaikaiseen virkasuhteeseen ajalle 15.8.2015-29.2.2016, kuitenkin enintään viran vakinaisen haltijan virkavapauden ajaksi. (UM lähetystöneuvos Mika Koskinen 0295 351 434)

Hanoin suurlähetystön päällikkö, ulkoasiainneuvos Kimmo Lähdevirta ulkoasiainministeriön Amerikan ja Aasian osaston osastopäällikön tehtävään 1.9.2015-31.8.2019, Haagin suurlähetystön päällikkö, ulkoasiainneuvos Liisa Talonpoika ulkoasiainministeriön Eurooppa-osaston osastopäällikön tehtävään 15.9.2015-31.8.2019 ja ulkoasiainneuvos Maimo Henriksson ulkoasiainministeriön protokollapäällikön tehtävään 15.8.2015-31.8.2019. (UM lähetystöneuvos Mika Koskinen 0295 351 434)

Valtioneuvosto myönsi lähetystöneuvos Petteri Vuorimäelle palkatonta virkavapautta ajaksi 1.9.2015-31.8.2019. (UM lähetystöneuvos Mika Koskinen 0295 351 434)

VALTIONEUVOSTON RATKAISUEHDOTUKSET TASAVALLAN PRESIDENTILLE

EDUSKUNNAN VASTAUKSET

Valtioneuvosto esitti, että tasavallan presidentti vahvistaisi seuraavat lait:

Laki henkilötietojen käsittelystä Rikosseuraamuslaitoksessa, laki vankeuslain muuttamisesta, laki tutkintavankeuslain muuttamisesta, Laki henkilötietojen käsittelystä rajavartiolaitoksessa annetun lain 22 §:n muuttamisesta sekä laki henkilötietojen käsittelystä poliisitoimessa annetun lain muuttamisesta (HE 292/2014 vp). Lailla toteutetaan rikosseuraamusalan organisaatiouudistusten edellyttämät muutokset viranomaisnimissä ja eräissä käsitteissä. Lisäksi tehdään rekistereiden sisältöä ja käsittelyä koskevat muutokset, jotka on havaittu aiheellisiksi alan toiminnallisten muutosten vuoksi. Tällaisia ovat esimerkiksi mahdollisuus rekisteröidä tuomitun valokuva yksilöintitietoihin sekä tarkkarajaiset tietojen luovuttamisen ja saamisen mahdollisuudet esimerkiksi tilanteissa, joissa Rikosseuraamuslaitoksen tulee laatia pitkäaikaisvankien vapauttamismenettelystä annetun lain nojalla arvio henkilön väkivaltaisuuden riskistä tai suunnitella ja toteuttaa tällaisen riskin vähentämiseen tähtäävää toimintaa. Lait tulevat voimaan 1.11.2015. (OM hallitusneuvos Anne Hartoneva 0295 150 344)

Laki hallintolainkäyttölain muuttamisesta, laki korkeimmasta hallinto-oikeudesta annetun lain 2 ja 6 §:n muuttamisesta, laki hallintolain muuttamisesta, laki uhkasakkolain 24 §:n muuttamisesta, laki kaksikäyttötuotteiden vientivalvonnasta annetun lain 7 b §:n muuttamisesta, laki konsulipalvelulain 43 §:n muuttamisesta, laki Suomen talousvyöhykkeestä annetun lain 22 §:n muuttamisesta, laki ulkomaanedustuksen korvauksista annetun lain 28 §:n muuttamisesta, laki verojen ja maksujen täytäntöönpanosta annetun lain 10 §:n muuttamisesta, laki maistraattien eräistä henkilörekistereistä annetun lain 12 §:n muuttamisesta, laki henkilötietolain 45 §:n muuttamisesta, laki kokoontumislain 28 §:n muuttamisesta, laki eräiden luotonantajien rekisteröinnistä annetun lain 14 §:n muuttamisesta, laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta annetun lain 15 §:n muuttamisesta, laki oikeudenkäynnin julkisuudesta hallintotuomioistuimissa annetun lain 20 §:n muuttamisesta, laki sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annetun lain 17 §:n muuttamisesta, laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 33 §:n muuttamisesta, laki luottotietolain 41 §:n muuttamisesta, laki edunvalvontavaltuutuksesta annetun lain 43 §:n muuttamisesta, laki holhoustoimesta annetun lain 87 §:n muuttamisesta, laki nimilain 22 §:n muuttamisesta, laki perintökaaren 5 luvun 2 a §:n muuttamisesta, laki pakkokeinolain 10 luvun 64 §:n muuttamisesta, laki luvan saaneista oikeudenkäyntiavustajista annetun lain 26 §:n muuttamisesta, laki ylikuormamaksusta annetun lain muuttamisesta, laki Saamelaisalueen koulutuskeskuksesta annetun lain 16 §:n muuttamisesta, laki valtion oikeusaputoimistoista annetun lain 12 §:n muuttamisesta, laki oikeusapulain 26 §:n muuttamisesta, laki kansainvälisestä yhteistoiminnasta eräiden rikosoikeudellisten seuraamusten täytäntöönpanossa annetun lain 24 §:n muuttamisesta, laki rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisestä ja selvittämisestä annetun lain 44 §:n muuttamisesta, laki palosuojelurahastolain 7 §:n muuttamisesta, laki passilain 37 §:n muuttamisesta, laki henkilökorttilain 15 §:n muuttamisesta, laki rahankeräyslain 30 §:n muuttamisesta, laki arpajaislain 66 §:n muuttamisesta, laki viihdelaitelain 16 §:n muuttamisesta, laki kansalaisuuslain 42 §:n muuttamisesta, laki pelastuslain 104 §:n muuttamisesta, laki pelastustoimen laitteista annetun lain 21 §:n muuttamisesta, laki Pelastusopistosta annetun lain 37 ja 38 §:n muuttamisesta, laki poliisilain 5 luvun 62 §:n muuttamisesta, laki puolustusvoimista annetun lain muuttamisesta, laki aluevalvontalain 22 §:n muuttamisesta, laki Maanpuolustuskorkeakoulusta annetun lain 33 §:n muuttamisesta, laki vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta annetun lain 30 §:n muuttamisesta, laki tullilain muuttamisesta, laki ajoneuvoverolain muuttamisesta, laki rataverolain muuttamisesta, laki valmisteverotuslain muuttamisesta, laki polttoainemaksusta annetun lain muuttamisesta, laki arvonlisäverolain 197 §:n muuttamisesta, laki verotusmenettelystä annetun lain muuttamisesta, laki autoverolain muuttamisesta, laki yksityisestä huvialuksesta suoritettavasta polttoainemaksusta annetun lain 21 ja 22 §:n muuttamisesta, laki arvo-osuusjärjestelmästä ja selvitystoiminnasta annetun lain 8 luvun 5 §:n muuttamisesta, laki kaupankäynnistä rahoitusvälineillä annetun lain 9 luvun 1 §:n muuttamisesta, laki Suomen Pankista annetun lain 28 §:n muuttamisesta, laki panttilainauslaitoksista annetun lain 40 c §:n muuttamisesta, laki aluehallintovirastoista annetun lain 23 §:n muuttamisesta, Laki tilastolain 27 §:n muuttamisesta, laki valtion maksuperustelain 11 b §:n muuttamisesta, laki valtionavustuslain 34 §:n muuttamisesta, laki julkishallinnon ja -talouden tilintarkastajista annetun lain 22 §:n muuttamisesta, laki valtiontalouden tarkastusvirastosta annetun lain 15 ja 18 §:n muuttamisesta, laki ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain muuttamisesta, laki ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain 16 §:n muuttamisesta, laki taiteen perusopetuksesta annetun lain 10 §:n muuttamisesta, laki lukiolain muuttamisesta, laki perusopetuslain muuttamisesta, laki yliopistolain muuttamisesta, laki auktorisoiduista kääntäjistä annetun lain 21 ja 22 §:n muuttamisesta, laki hautaustoimilain 27 §:n muuttamisesta, laki kulttuuriaineistojen tallettamisesta ja säilyttämisestä annetun lain 28 §:n muuttamisesta, laki kulttuuriesineiden maastaviennin rajoittamisesta annetun lain 13 §:n muuttamisesta, laki kuvaohjelmalain muuttamisesta, laki eräistä kuvataiteen tekijöille suoritettavista apurahoista annetun lain 5 ja 5 a §:n muuttamisesta, laki eräistä kirjailijoille ja kääntäjille suoritettavista apurahoista ja avustuksista annetun lain 1 a ja 2 c §:n muuttamisesta, laki arkistolain 21 §:n muuttamisesta, laki ortodoksisesta kirkosta annetun lain 104 §:n muuttamisesta, laki elintarvikelain muuttamisesta, laki kiinteistönmuodostamislain 285 §:n muuttamisesta, laki eläinlääkärinammatin harjoittamisesta annetun lain 39 §:n muuttamisesta, laki eläinten kuljetuksesta annetun lain 45 ja 46 §:n muuttamisesta, laki eläintunnistusjärjestelmästä annetun lain 38 §:n muuttamisesta, laki kasvinsuojeluaineista annetun lain 48 §:n muuttamisesta, laki merellä toimivien kalastus- ja vesiviljelyalusten rekisteröinnistä annetun lain 33 §:n muuttamisesta, laki totopelien tuottojen käyttämisestä hevoskasvatuksen ja hevosurheilun edistämiseen annetun lain 30 §:n muuttamisesta, laki rehulain 51 §:n muuttamisesta, laki vesihuoltolain 32 §:n muuttamisesta, laki eräiden maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan lainojen ja saamisten siirtämisestä Valtiokonttorin hoidettavaksi annetun lain 25 §:n muuttamisesta, laki alusliikennepalvelulain 31 §:n muuttamisesta, laki joukkoliikennelain 1 ja 53 §:n muuttamisesta, laki konttilain 18 §:n muuttamisesta, laki ajopiirturikorttien myöntämisen järjestämisestä annetun lain 13 §:n muuttamisesta, Laki alusten jääluokista ja jäänmurtaja-avustuksesta annetun lain 12 §:n muuttamisesta, laki eräiden alusten ja niitä palvelevien satamien turvatoimista ja turvatoimien valvonnasta annetun lain 25 §:n muuttamisesta, laki eräiden irtolastialusten turvallisesta lastaamisesta ja lastin purkamisesta annetun lain muuttamisesta, laki kaupallisista tavarankuljetuksista tiellä annetun lain 31 §:n muuttamisesta, laki kuljettajantutkintotoiminnan järjestämisestä annetun lain 14 §:n muuttamisesta, laki kuorma- ja linja-auton kuljettajien ammattipätevyydestä annetun lain 26 §:n muuttamisesta, laki lentoliikenteen valvontamaksusta annetun lain 15 §:n muuttamisesta, laki maantieliikenteen liikenneyrittäjäkoulutuksesta annetun lain 8 §:n muuttamisesta, laki matkustaja-aluksen henkilöluetteloista annetun lain 24 §:n muuttamisesta, laki meriliikenteessä käytettävien alusten kilpailukyvyn parantamisesta annetun lain 27 §:n muuttamisesta, laki rautatiejärjestelmän liikenneturvallisuustehtävistä annetun lain 57 §:n muuttamisesta, laki taksinkuljettajien ammattipätevyydestä annetun lain 38 §:n muuttamisesta, laki vahvasta sähköisestä tunnistamisesta ja sähköisistä allekirjoituksista annetun lain 49 §:n muuttamisesta, laki luotsauslain muuttamisesta, laki maantielain muuttamisesta, laki postilain 80 §:n muuttamisesta, laki ratalain 92 §:n muuttamisesta, laki taksiliikennelain 8 ja 27 §:n muuttamisesta, laki vesiliikennelain 22 §:n muuttamisesta, laki kansainvälistä taksiliikennettä tiellä koskevan Ruotsin kanssa tehdyn sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta ja sopimuksen soveltamisesta annetun lain 8 §:n muuttamisesta, laki kaivoslain 162 ja 164 §:n muuttamisesta, laki kauppakamarilain 10 §:n muuttamisesta, laki merimiespalvelulain 27 §:n muuttamisesta, laki perintätoiminnan luvanvaraisuudesta annetun lain 14 §:n muuttamisesta, laki valmismatkaliikkeistä annetun lain 21 §:n muuttamisesta, laki kiinteistönvälitysliikkeistä ja vuokrahuoneiston välitysliikkeistä annetun lain 15 ja 21 §:n muuttamisesta, laki sähkön alkuperän varmentamisesta ja ilmoittamisesta annetun lain muuttamisesta, laki tuotteiden ekologiselle suunnittelulle ja energiamerkinnälle asetettavista vaatimuksista annetun lain 39 ja 40 §:n muuttamisesta, laki työajasta kotimaanliikenteen aluksissa annetun lain muuttamisesta, laki päästökauppalain 75 ja 76 §:n muuttamisesta, laki kotoutumisen edistämisestä annetun lain 82 §:n muuttamisesta, laki eräiden valtion tukea koskevien Euroopan yhteisöjen säännösten soveltamisesta annetun lain muuttamisesta, laki elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksista annetun lain 26 §:n muuttamisesta, laki Kilpailu- ja kuluttajavirastosta annetun lain 16 §:n muuttamisesta, laki ydinenergialain 75 §:n muuttamisesta, laki ihmisen elimien, kudoksien ja solujen lääketieteellisestä käytöstä annetun lain 26 §:n muuttamisesta, laki raha-automaattiavustuksista annetun lain 40 §:n muuttamisesta, laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain 15 §:n muuttamisesta, laki sosiaali- ja terveydenhuollon palvelusetelistä annetun lain 13 §:n muuttamisesta, laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain 39 §:n muuttamisesta, laki terveydenhuollon laitteista ja tarvikkeista annetun lain 58 §:n muuttamisesta, Laki geenitekniikkalain muuttamisesta, laki huumausainelain 49 §:n muuttamisesta, laki apteekkimaksusta annetun lain 12 §:n muuttamisesta, laki sairausvakuutuslain 16 luvun 6 §:n muuttamisesta, laki Kansaneläkelaitoksesta annetun lain 24 §:n muuttamisesta, laki sotilasvammalain 29 §:n muuttamisesta, laki vakuutusedustuksesta annetun lain 18 §:n muuttamisesta, laki vakuutusyhtiölain 31 luvun 8 §:n muuttamisesta, laki transseksuaalin sukupuolen vahvistamisesta annetun lain 4 §:n muuttamisesta, laki turkistuottajien lomituspalveluista annetun lain muuttamisesta, laki maatalousyrittäjien lomituspalvelulain muuttamisesta, laki työsuojelun valvonnasta ja työpaikan työsuojeluyhteistoiminnasta annetun lain 44 §:n muuttamisesta, laki työsuojeluun liittyvien arviointielimien hyväksymisestä annetun lain 6 §:n muuttamisesta, laki lääkelain muuttamisesta, laki steriloimislain 5 §:n muuttamisesta, laki säteilylain 65 §:n muuttamisesta, laki terveydensuojelulain 56 §:n muuttamisesta, laki tupakkalain 21 ja 35 §:n muuttamisesta, laki veripalvelulain muuttamisesta, laki aravalain 39 §:n muuttamisesta, laki aravalainojen lainaehtojen muuttamisesta eräissä tapauksissa annetun lain 11 ja 12 §:n muuttamisesta, laki asumisoikeusasunnoista annetun lain muuttamisesta, laki avustuksista erityisryhmien asunto-olojen parantamiseksi annetun lain 13 §:n muuttamisesta, laki eräiden vuokratalolainojen lainaehtojen ilmoitusperusteisesta muuttamisesta annetun lain 6 §:n muuttamisesta, laki oman asunnon hankintaan myönnettävien lainojen korkotuesta annetun lain 11 a §:n muuttamisesta, laki omistusasuntolainojen korkotuesta annetun lain 14 §:n muuttamisesta, laki omistusasuntolainojen valtiontakauksesta annetun lain 16 §:n muuttamisesta, laki valtiontakauksesta aravalainojen takaisinmaksamiseksi annetun lain 16 §:n muuttamisesta, laki vuokra- ja asumisoikeustaloyhteisöjen talouden tervehdyttämisavustuksista annetun lain 8 §:n muuttamisesta, laki vuokra-asuntojen korkotukilainalla rahoitettujen asuntojen vapautumisesta käyttörajoituksista annetun lain 6 §:n muuttamisesta, laki vuokra-asuntojen rakentamislainojen valtiontakauksesta annetun lain 17 §:n muuttamisesta, laki vuokratalolainojen lainaehtojen muuttamisesta annetun lain 9 §:n muuttamisesta, laki öljysuojarahastosta annetun lain 27 §:n muuttamisesta, laki luonnonsuojelulain 61 ja 62 §:n muuttamisesta, Laki maastoliikennelain 31 §:n muuttamisesta, laki öljyvahinkojen torjuntalain 29 §:n muuttamisesta, laki jätelain 137 §:n muuttamisesta, laki Etelämantereen ympäristönsuojelusta annetun lain 37 §:n muuttamisesta, laki vapaaehtoisesta osallistumisesta ympäristöasioiden hallinta- ja auditointijärjestelmään annetun lain 5 ja 13 §:n muuttamisesta, laki kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta annetun lain 18 §:n muuttamisesta, laki rakennuksen energiatodistuksesta annetun lain muuttamisesta, laki etuostolain 22 §:n muuttamisesta sekä laki eräiden rakennustuotteiden tuotehyväksynnästä annetun lain 37 §:n kumoamisesta (HE 230/2014 vp). Hallintolainkäyttölakiin, korkeimmasta hallinto-oikeudesta annettuun lakiin, hallintolakiin ja uhkasakkolakiin sekä 174 muuhun lakiin tehdään muutoksia. Oikaisuvaatimus on nykyistä laajemmin käytössä muutoksenhaun ensi vaiheena, jolloin hallintotuomioistuimeen saa valittaa vasta oikaisuvaatimukseen annetusta päätöksestä. Valituslupasääntelyn soveltamisalaa laajennetaan uusiin asiaryhmiin muutoksenhaussa hallinto-oikeuden päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Lait tulevat voimaan 1.1.2016. (OM lainsäädäntöneuvos Arja Manner 0295 150 450)

Maatalousyrittäjän työtapaturma- ja ammattitautilaki, laki työntekijän eläkelain muuttamisesta, laki yrittäjän eläkelain muuttamisesta, laki maatalousyrittäjän eläkelain muuttamisesta, laki merimieseläkelain muuttamisesta, laki kunnallisen eläkelain muuttamisesta, laki valtion eläkelain muuttamisesta, laki sairausvakuutuslain muuttamisesta, laki kansaneläkelain muuttamisesta, laki sairausvakuutuslain mukaisen omavastuuajan korvaamisesta maatalousyrittäjille annetun lain muuttamisesta, laki työttömyysturvalain muuttamisesta, laki eläkkeensaajan asumistuesta annetun lain 8 ja 14 §:n muuttamisesta, laki aikuiskoulutustuesta annetun lain 7 ja 11 §:n muuttamisesta, laki opintotukilain 6 §:n muuttamisesta, laki Kansaneläkelaitoksen kuntoutusetuuksista ja kuntoutusrahaetuuksista annetun lain 13 §:n muuttamisesta, laki vammaisetuuksista annetun lain 9 ja 12 §:n muuttamisesta, laki takuueläkkeestä annetun lain 9 §:n muuttamisesta sekä laki työterveyslaitoksen toiminnasta ja rahoituksesta annetun lain 2 a §:n muuttamisesta (HE 278/2014 vp). Uusi maatalousyrittäjän työtapaturma- ja ammattitautilaki vastaa sisällöltään ja rakenteeltaan pitkälti työtapaturma- ja ammattitautilakia. Uudistaminen liittyy työntekijöitä ja muita yrittäjiä koskevan tapaturmavakuutus- ja ammattitautilainsäädännön uudistamiseen. Maatalousyrittäjien ja apurahansaajien työtapaturma- ja ammattitautijärjestelmän perusrakenteisiin, kuten järjestelmän rahoitukseen tai toimeenpanon järjestämiseen, ei tehdä muutoksia. Etuudet ja niiden tasot pysyvät pääosin nykyisellään. Lait tulevat voimaan 1.1.2016. (STM hallitussihteeri Tiina Muinonen 0295 163 185)

Valtioneuvosto esitti, että tasavallan presidentti hyväksyisi merioikeudellisia vaateita koskevan vastuun rajoittamisesta tehdyn yleissopimuksen muuttamisesta tehdyn pöytäkirjan muutokset ja vahvistaisi lain merilain 9 luvun 5 §:n muuttamisesta (HE 7/2015 vp). Merioikeudellisia vaateita koskevan vastuun rajoittamisesta tehdyn vuoden 1976 yleissopimuksen muuttamisesta tehdyn vuoden 1996 pöytäkirjan muutokset koskevat laivanisännän vastuunrajoitusoikeuteen liittyvien vastuumäärien korottamista. Muutoksilla vastuunrajoja korotetaan 51 prosentilla. Muutosten voimaansaattamiseksi vastuumääriä koskevaa merilain säännöstä muutetaan. Laki tulee voimaan 20.8.2015. (LVM neuvotteleva virkamies Susan Hindström 0295 342 279)

KANSAINVÄLISET ASIAT

Valtioneuvosto esitti, että tasavallan presidentti päättäisi seuraavat kansainväliset asiat:

Suomen osallistuminen EU:n sotilaalliseen kriisinhallintaoperaatioon "EUNAVFOR MED" Välimerellä. Suomi osallistuisi EU:n sotilaalliseen kriisinhallintaoperaatioon "EUNAVFOR MED" ihmissalakuljetuksen torjumiseksi enintään kymmenellä sotilaalla enintään 12 kuukauden määräajaksi alkaen 7.8.2015. (UM apulaisosastopäällikkö Timo Kantola 0295 351 477)

NIMITYSASIAT

Valtioneuvosto esitti, että tasavallan presidentti päättäisi seuraavat nimitysasiat:

Liman suurlähetystön päälliköksi 1.9.2015 lukien määrätyn, suurlähettiläs Mika Koskisen sivuakkreditointi Kolumbiaan sekä Rooman suurlähetystön päälliköksi 1.9.2015 lukien määrätyn, suurlähettiläs Janne Taalaksen sivuakkreditointi Maltalle. (UM ulkoasiainneuvos Riitta Korpivaara 0295 350 714)

Komentaja Jyrki Jaakko Litmasen määrääminen puolustusasiamieheksi Egyptiin 8.8.2015 lukien asemapaikkana Ankara, komentajakapteeni Jukka-Pekka Antero Mustosen määrääminen puolustusasiamieheksi Tadzhikistaniin ja apulaispuolustusasiamieheksi Valko-Venäjälle 8.8.2015 lukien asemapaikkana Moskova sekä everstiluutnantti Jussi Uolevi Anttilan määrääminen puolustusasiamieheksi Puolaan 8.8.2015 lukien asemapaikkana Varsova. (PLM hallintojohtaja Hannu Antikainen 0295 140 500)

Everstiluutnantti Harri Juhana Sunille Suomen erityisedustustoon Pohjois-Atlantin liitossa (NATO) apulaissotilasedustajaksi Brysselissä annetun määräyksen peruuttaminen 1.1.2016 lukien ja everstiluutnantti Esko Tapani Liimatan määrääminen tähän tehtävään 1.1.2016 lukien asemapaikkana Bryssel. (PLM hallintojohtaja Hannu Antikainen 0295 140 500)