Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

EU:n komissio ehdottaa jatkoa investointirahastolle

valtiovarainministeriö
Julkaisuajankohta 14.9.2016 15.45
Uutinen

EU:n komissio ehdottaa, että Euroopan strategisten investointien rahasto jatkaisi toimintaansa vuoteen 2020 asti. Uutena tavoitteena olisivat 500 miljardin euron investoinnit Eurooppaan kasvun ja kilpailukyvyn vahvistamiseksi.

Euroopan strategisten investointien rahasto (ESIR) on osa Euroopan investointiohjelma. Rahaston tavoitteena on ollut saada aikaan 315 miljardin euron investoinnit unionissa 2018 mennessä. Ensimmäisenä toimintavuotensa aikana rahaston odotetaan kokoavan 116 miljardin investoinnit noin 300 hankkeeseen 26:ssa EU:n jäsenmaassa.

Rahasto tukee etenkin strategisia investointeja muun muassa liikenne-, energia- sekä tutkimus-, kehitys- ja innovaatiosektoreilla. Lisäksi tukea saavat etenkin alle 3000 työntekijän yritykset. ESIR rahoitetaan Euroopan investointipankin ja EU:n talousarvion kautta.

Rahasto aloitti toimintansa syksyllä 2015, ja toiminnan piti alun perin päättyä vuonna 2018.

Komissio esitteli keskiviikkona 14. syyskuuta myös jatkotoimensa pääomamarkkinaunionin viimeistelemiseksi. Pääomamarkkinaunioni liittyy Euroopan investointiohjelmaan.

Tiedote investointirahastosta (komission sivut)
Tiedote pääomamarkkinaunionista (komission sivut)

Lisätietoja:

Neuvotteleva virkamies Joanna Tikkanen, puh. 02955 30099, joanna.tikkanen(at)vm.fi

Finanssineuvos Jyrki Knuutinen (pääomamarkkinaunioni), puh. 02955 30103, jyrki.knuutinen(at)vm.fi

 
Sivun alkuun