Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Harmaan talouden torjumiseen entistä paremmat edellytykset

valtiovarainministeriö
Julkaisuajankohta 12.4.2018 14.00
Tiedote

Hallitus esittää, että Finanssivalvonnan ja Verohallinnon yhteistyötä tiivistetään harmaan talouden, rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen torjumiseksi.

Finanssivalvonnalla on jatkossa mahdollisuus hyödyntää Harmaan talouden selvitysyksikön laatimia velvoitteidenhoitoselvityksiä. Finanssivalvonta voi tulevaisuudessa myös luovuttaa Verohallinnolle ja Rahoitusvakausvirastolle tietoja, joita se saa omassa valvontatyössään koskien rahanpesua ja terrorismin rahoittamisen torjuntaa.

Esitys täsmentää myös rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisestä annettua lakia. Uudistus ottaa huomioon rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen vastaisen toimintaryhmän Financial Action Task Forcen (FATF) vuonna 2012 antamat kansainväliset suositukset. Suomi on ollut hallitustenvälisen FATF:n jäsen vuodesta 1991, ja Suomea koskeva maa-arvio on parhaillaan käynnissä.

Uudistuksen jälkeen myös rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisestä annetussa laissa tarkoitetut ilmoitusvelvolliset, kuten pankit, voivat hyödyntää julkisuudessa esitettyjä tietoja asiakkaista osana rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen torjuntaa. Uudistus on linjassa Euroopan valvontaviranomaisten (Euroopan pankkiviranomainen, Euroopan arvopaperimarkkinaviranomainen ja Euroopan vakuutus- ja lisäeläkeviranomainen) ohjeistuksen kanssa.

Lisätietoja:

Lainsäädäntöneuvos Armi Taipale, puh. 02955 30399, armi.taipale(at)vm.fi

 
Sivun alkuun