Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Kansainvälisten ja rahoitusmarkkina-asioiden alivaltiosihteeriksi Tuomas Saarenheimo

valtiovarainministeriö
Julkaisuajankohta 19.12.2019 14.12
Tiedote
Tuomas Saarenheimo.

Valtioneuvosto on nimittänyt valtiotieteiden tohtori Tuomas Saarenheimon valtiovarainministeriön kansainvälisten ja rahoitusmarkkina-asioiden alivaltiosihteerin virkaan. Saarenheimo on toiminut samassa tehtävässä vuodesta 2013.

Saarenheimo on työskennellyt kansainvälisten ja rahoitusmarkkina-asioiden alivaltiosihteerinä vuodesta 2013. Tätä ennen hän on toiminut muun muassa raha- ja tutkimuspoliittisen osaston osastopäällikkönä sekä johtavana neuvonantajana Suomen Pankissa. Saarenheimo on toiminut myös Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) johtokunnan jäsenenä.

Kansainvälisten ja rahoitusmarkkina-asioiden alivaltiosihteeri toimii ministeriön valtiosihteeri kansliapäällikkönä apuna. Alivaltiosihteeri johtaa ja sovittaa yhteen erityisesti rahoitusmarkkinaosaston, EU-sihteeristön ja kansainväliset rahoitusasiat -yksikön toimialaan kuuluvia tehtäviä sekä Euroopan unionin talous- ja rahoituskomiteassa käsiteltävien asioiden valmistelua.

Valtioneuvosto nimitti Saarenheimon virkaan viiden vuoden määräajaksi maaliskuun alusta lähtien.

Tiedote: Ministeriön alivaltiosihteerin virkaa haki 6 henkilöä (11.11.2019)

Mediakuvia Tuomas Saarenheimosta (valtioneuvoston kuvapankki)

Lisätietoja:

Hallinto- ja kehitysjohtaja, ylijohtaja Juha Majanen, puh. 02955 30247, juha.majanen(at)vm.fi
Alivaltiosihteeri Tuomas Saarenheimo, puh. 02955 30350, tuomas.saarenheimo(at)vm.fi

 
Sivun alkuun