Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Työ 2.0: Sata tarinaa työstä valtiolla
Kati Kivistö: Tuomioistuinlaitoksessakin voi kokeilla

valtiovarainministeriö
Julkaisuajankohta 1.8.2017 16.31
Uutinen
Kati Kivistö

Kati Kivistö työskentelee lainkäytön digitalisoinnin parissa oikeusministeriössä.

”Tuomioistuinlaitos ja kokeilukulttuuri eivät aluksi sopineet samaan lauseeseenkaan. Ihmiset olivat kuitenkin kiinnostuneita kehittämään omaa työtään; piti vain kertoa, että on lupa kokeilla”, kertoo Kati Kivistö.

Hän työskentelee hankkeessa, jonka tavoitteena on lainkäytön digitalisoiminen ja menettelyjen sähköistäminen, kenenkään oikeusturvaa kuitenkaan unohtamatta.

Tuomioistuinlaitos ja kokeilukulttuuri eivät aluksi sopineet samaan lauseeseenkaan.

Hankkeeseen liittyvät luvut ovat vaikuttavia: tähän mennessä hanke on kerännyt jo yli 10 000 osallistujapäivää, sekä yli 100 käyttöönotettua kokeilupilottia.  Muutoksen aikaansaamiseksi oikeusministeriö on rekrytoinut muun muassa 150 muutosagenttia ja 70 alueellista avainvaikuttajaa, joiden avulla digitalisaation työkaluja on otettu tehokkaammin käyttöön.

Kokeilut ovat tärkeitä, sillä ”kenelläkään ei aluksi ollut käsitystä siitä, mitä täysin sähköistynyt oikeuslaitos tarkoittaa”, Kivistö kertoo. Liikkeelle on lähdetty perusasioiden opettelusta; tietokoneiden käytöstä ja sähköisen työn määrittelystä. Kukaan ei kuitenkaan ole omien työtehtäviensä kanssa yksin: kokeilukulttuurin ja uuden oppimisen motivaationa toimii oman verkoston jäsenten esimerkki ja tuki.

Tähän mennessä muutosverkostoihin on liittynyt jo 250 jäsentä eli noin 10 % koko yleisen tuomioistuinlaitoksen ja syyttäjälaitoksen henkilöstöstä. Tilausta toiminnan kehittämiselle ja hyvien käytäntöjen jalkauttamiselle siis todella on.

Työntekijät innostuivat uusista mahdollisuuksista

Oikeusministeriössä sähköiseen työskentelyyn kannustetaan, ja ilmapiiri uuden oppimiselle ja omaksumiselle on ollut positiivinen. Esimerkkinä muutokseen tähtäävästä toiminnasta Kivistö mainitsee muun muassa oikeussalitekniikan sekä sähköisen oikeudenkäynnin konseptin kehittämisen. Tuplanäyttöjen laajempi hyödyntäminen sekä digitaalisten työkalujen antamien mahdollisuuksien ja erilaisten langattomien audiovisuaalisten vaihtoehtojen kokeilu vaikuttavat olevan todella kustannustehokkaita nykyiseen malliin verrattuna.

Uusille välineille on kova tilaus myös käyttäjien suunnalta: ”Yhtäkkiä tilauksia tuplanäyttöihin alkoi tulla satoja”, Kivistö kuvailee. Myös muun muassa Skypen hyödyntäminen antaa uusia mahdollisuuksia joustavampaan oikeudenhoitoon ja luo synergiaa sidosryhmien välille.

Kehittämistyön ansiosta esimerkiksi velkajärjestelyasiat ovat kehittyneet pitkälti sähköisiksi. Muutokset tehdään syyttäjälaitoksen ja yleisten tuomioistuinten asian- ja dokumentinhallinnan kehittämishankkeen AIPAn alla. AIPA-hankkeen tavoitteena on digitalisoida lainkäyttöä ja siirtyä sähköiseen työskentelytapaan syyttäjänvirastoissa ja yleisissä tuomioistuimissa samanaikaisesti, kun uusi tietojärjestelmä rakentuu.

Suuren kiitoksen Kivistö antaa johdolle ja muutosverkostolle, jotka ovat oman työn ohessa, käsittämättömällä volyymillä lähteneet kehittämään uutta.”Heidän työllään on ollut valtava vaikutus kokeilukulttuurin syntymiseen.” Kokeilut ovat siis osoittaneet, että tuomioistuinlaitoksessakin voi kokeilla.

Kuka?

  • Kati Kivistö, Koulutusasiantuntija

  • Kasvatustieteen tohtori

  • Töissä oikeusministeriön oikeushallinto-osastolla

”Sata tarinaa työstä valtiolla” on Työ 2.0 -yhteistyöhankkeen artikkelisarja. Hankkeen tarkoitus on antaa työkaluja, käytännön malleja ja vinkkejä työnteon tapojen uudistamiseen valtionhallinnossa.

 
Sivun alkuun