Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Kunta- ja omistajaohjausministeri Sirpa Paatero kutsui erityisavustajia

valtiovarainministeriö
Julkaisuajankohta 14.8.2019 14.49
Tiedote
Lauri Finér, Minna Salminen ja Paavali Kukkonen.

Kunta- ja omistajaohjausministeri Sirpa Paatero on kutsunut erityisavustajikseen kauppatieteiden maisteri Lauri Finérin, 37, kasvatustieteiden maisteri Minna Salmisen, 38, ja Paavali Kukkosen, 37.

Lauri Finér on aloittanut ministeri Paateron erityisavustajana vastuualueenaan erityisesti budjettia, verotusta ja rahoitusmarkkinoita koskevien asioiden seuranta. Hän on työskennellyt edeltävät kaksi vuotta Sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän veropoliittisena asiantuntijana. Aiemmin hän on toiminut kansainvälisen verotuksen asiantuntijana Verohallinnossa ja tutkijana Finnwatchissa sekä Helsingin yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa, jossa hän tekee väitöskirjaa kansainvälisestä verotuksesta.

Minna Salminen on aloittanut kunta- ja omistajaohjausministerin erityisavustajana vastuualueenaan erityisesti kunnat ja aluehallinto. Salminen on aiemmin työskennellyt laajasti eri tehtävissä ammattiyhdistysliikkeessä. Erityisavustajaksi hän siirtyi Julkisten ja hyvinvointialojen liitosta neuvottelijan tehtävistä.

Paavali Kukkonen on aloittanut ministerin Paateron erityisavustajana valtioneuvoston kansliassa ja valtiovarainministeriössä. VNK:ssa vastuualueena on valtion omistajaohjaus ja valtiovarainministeriössä julkisen hallinnon tieto- ja viestintäteknisen osaston asiat. Lisäksi hän vastaa ministerin mediasuhteista. Viimeiset kolme vuotta Kukkonen toimi Sitran asiantuntijana. Aiemmin hän on työskennellyt mm. valtion omistajaohjauksesta vastaavan ministerin ja valtiovarainministerin erityisavustajana, yhteiskuntasuhteiden asiantuntijana Ammattiliitto Prossa sekä toimittajana.

Lisätietoja:

Ministeri Sirpa Paateron erityisavustaja Paavali Kukkonen, puh. 050 566 3455, paavali.kukkonen(at)vnk.fi

 
Sivun alkuun