Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Kuntatalousohjelma vuosille 2019–2022 julkaistu

finansministeriet
Julkaisuajankohta 13.4.2018 10.34
Tiedote

Kuntatalousohjelma on laadittu vuosia 2019–2022 koskevan julkisen talouden suunnitelman (JTS) valmistelun yhteydessä. Ohjelma syventää julkisen talouden suunnitelman kuntataloutta koskevaa arviointia. Kuntatalouden tilaa ja hallituksen toimenpiteiden vaikutuksia kuntien talouteen kuvataan uusimman käytössä olevan tiedon pohjalta.

Muokattu 24.4.2018: Kuntatalousohjelman 13.4.2018 julkaistussa versiossa oli taulukossa 6 virhe, joka on korjattu 24.4.2018 julkaistussa ohjelman uudessa versiossa. Ohjelmaan ei ole tehty taulukon 6 korjauksen lisäksi muita muutoksia.

Kuntatalousohjelma on valmisteltu valtiovarainministeriön nimeämässä sihteeristössä, jossa ovat mukana kaikki keskeiset kuntien tehtävälainsäädäntöä ja kuntatalouteen vaikuttavia valtion toimenpiteitä valmistelevat ministeriöt sekä Suomen Kuntaliitto.

Kuntatalouden tila kokonaisuutena hyvä ja kehitysnäkymät suotuisat

Kuntatalousohjelman painopiste on kuntatalouden kehitysnäkymien ja valtion toimenpiteiden tarkastelussa. Kuntatalouden tilaa on arvioitu kuntien ja kuntayhtymien vuoden 2017 ennakollisten tilinpäätöstietojen perusteella. Valtion toimenpiteiden vaikutuksia on kuvattu siinä laajuudessa kuin ne olivat tiedossa kevään 2018 julkisen talouden suunnitelman yhteydessä.

Kuntatalouden tila keväällä 2018 on kokonaisuutena hyvä ja tilanne on kohentunut huomattavasti muutaman viime vuoden aikana. Suotuisaan kehitykseen ovat vaikuttaneet useat eri tekijät. Hyvän taloustilanteen ansiosta verotulot ovat kasvaneet odotettua paremmin, ja toimintamenot ovat puolestaan kehittyneet varsin maltillisesti muun muassa kilpailukykysopimuksen sekä kuntatalouteen kohdistu¬neiden valtion ja kuntien sopeutustoimien ansiosta. Vaikka kuntien talouden tunnusluvut vuodelta 2017 ovat pääsääntöisesti hyvät, on kuntien välillä kuitenkin edelleen suuria eroja.

Kuntatalousohjelmassa kuntatalouden kehitystä on arvioitu koko kuntatalouden lisäksi kuntakokoryhmittäin sekä rahoitusperiaatteen toteutumisen näkökulmasta vuoteen 2022 asti. Valtiovarainministeriön kansantalousosasto on laatinut kuntatalousohjelmaa varten kuntatalouden kehitysarvion vuosille 2019–2022. Kuntatalouden kehitysarvio on niin sanottu painelaskelma. Siinä ei ennakoida kuntien veroprosenttien korotuksia eikä muitakaan kuntien omia sopeutustoimia.

Kuntatalouden kehitysarvion perusteella kuntatalouden kehitysnäkymät ovat suotuisat. Kuntatalouden toimintamenojen kasvu kiihtyy vuonna 2019 palkankorotusten ja kilpailukykysopimuksen lomarahaleikkausten päättymisen vuoksi. Kuntatalouden lainakannan oletetaan puolestaan kasvavan korjausinvestointien ja sairaalarakentamisen vuoksi. Maakunta- ja sote-uudistus kuitenkin muuttaa tilannetta merkittävästi vuodesta 2020 alkaen: uudistuksen myötä kuntatalouden menopaine pienenee ja kuntatalouden velkaantuminen taittuu.

Kuntakokoryhmittäisen tarkastelun perusteella kuntien talouden sopeutuspaineessa on merkittäviä kuntakokoryhmittäisiä eroja. Vuoteen 2020 asti talouden sopeutuspaine on suurin asukasluvultaan pienimmissä kunnissa. Vuonna 2020 tilanne paranee huomattavasti kaikissa kuntakokoryhmissä maakunta- ja sote-uudistuksesta johtuen.

Kuntien peruspalvelujen tila arvioitu

Osana kuntatalousohjelmaa valtiovarainministeriö on julkaissut myös Peruspalvelujen tila -raportin, jonka tarkoituksena on antaa yleiskuva kuntien peruspalvelujen tilasta hallinnon eri tasoilla toimiville päätöksentekijöille. Raportti julkaistaan joka toinen vuosi. Raportti on Kuntatalouden- ja hallinnon neuvottelukunnan arviointijaoston tekemä.

Seitsemättä kertaa julkaistavassa raportissa on arvioitu kasvatus- ja koulutuspalvelut, kulttuuripalvelut, kirjastopalvelut, liikuntapalvelut, nuorisopalvelut sekä sosiaali- ja terveyspalvelut.

Raportissa käytetty arviointiaineisto on koottu Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta, opetus- ja kulttuuriministeriöstä sekä aluehallintovirastoista. Siinä on hyödynnetty Tilastokeskuksen tuottamia kuntien taloutta ja toimintaa kuvaavaa tilastoaineistoa. Raportissa on hyödynnetty myös hallinnonalojen raportointi- ja ohjausjärjestelmän tuottamaa aineistoa.

Kuntatalousohjelma vuosille 2019-2022
Peruspalvelujen tila -raportti 2018

Lisätietoja:

Finanssineuvos Tanja Rantanen (Kuntatalousohjelma), puh. 02955 30338, tanja.rantanen(at)vm.fi
Erityisasiantuntija Jussi Lammassaari (Kuntatalousohjelma), puh. 02955 30060, jussi.lammassaari(at)vm.fi
Neuvotteleva virkamies Katja Palonen, (Peruspalvelujen tila -raportti), puh. 02955 30322, katja.palonen(at)vm.fi
Neuvotteleva virkamies Markku Mölläri, (Peruspalvelujen tila -raportti), puh. 02955 30281, markku.mollari(at)vm.fi

Finanspolitiken Förvaltningspolitiken Kommunärenden
 
Sivun alkuun