Kuntien erilaistuminen ja tulevaisuusnäkymät puhuttivat SuomiAreenassa

Valtiovarainministeriö 17.7.2019 14.44
Uutinen

Valtiovarainministeriö oli jälleen mukana Porin SuomiAreenassa. 17. heinäkuuta järjestetyssä Eriytyvä vai erilaistuva Suomi? -paneelikeskustelussa pyrittiin löytämään ratkaisuja kuntien erilaistumiskehitykseen.

”Sekä ikääntymisen että syntyvyyden alenemisen kautta hankaloituva väestökehitys yhdistettynä kasvukeskuksiin suuntautuvaan muuttoliikkeeseen aiheuttaa kuntakentälle poikkeuksellisen haastavan toimintaympäristön. Tilanteen päivittelyn sijaan olemme nyt herättämässä keskustelua ja etsimässä ratkaisuja siihen, millä eväillä erilaiset kunnat ja kaupungit voisivat säilyä elinvoimaisina koostaan ja sijainnistaan huolimatta”, tilaisuuden avannut ylijohtaja, osastopäällikkö Jani Pitkäniemi valtiovarainministeriöstä totesi.

”Viime vuosina keskustelu kuntakentän kehittämisestä on rajoittunut ehkä liiaksikin sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistamiseen. Haluamme nyt laajentaa keskustelun näkökulmaa: on tärkeä puhua myös kuntien muista tehtävistä, kuten yhdenvertaisen perusopetuksen turvaamisesta, kasvavien alueiden mahdollisuuksista tai vaikkapa kansalaisyhteiskunnan roolista hyvinvoinnin täydentäjänä. Niin ikään on tunnistettava, että suurten kaupunkien, kaupunkiseutujen, seutukaupunkien ja harvemman asutuksen Suomen hyvin erilaisia tilanteita tulee kyetä hoitamaan erilaisin keinoin. On myös terveellistä uskaltaa arvioida kunnallisen itsehallinnon tilaa kaiken muutoksen keskellä", Pitkäniemi jatkoi.

Paneelikeskustelussa käytiin vilkasta debattia muun muassa siitä, miten elinvoima määritellään ja voiko elinvoimaa ylipäätään saada joka puolelle Suomea. Kuntien tulevaisuusnäkymistä olivat keskustelemassa Kuhmon kaupunginjohtaja Tytti Määttä, tulevaisuustutkija ja Demos Helsingin perustaja Aleksi Neuvonen, Kansalaisareenan toiminnanjohtaja Leo Stranius sekä Helsingin yliopiston koulutussosiologian ja -politiikan tutkimusyksikön apulaisprofessori Janne Varjo. Keskustelun juonsi Ylen toimittaja Jussi-Pekka Rantanen.

Tallenne Eriytyvä vai erilaistuva Suomi? -paneelikeskustelusta

Lisätietoja:

Osastopäällikkö, ylijohtaja Jani Pitkäniemi, puh. 0295 530 494, jani.pitkaniemi(at)vm.fi
Finanssineuvos Tanja Rantanen, puh. 02955 30338, tanja.rantanen(at)vm.fi