Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Valtiovarainministeri Petteri Orpo:
Suomen tavoitteena on vakaa ja kestävä talous- ja rahaliitto

valtiovarainministeriö
Julkaisuajankohta 13.10.2017 14.55
Kolumni

Hallituksen EU-ministerivaliokunta hyväksyi tänään Suomen kannat EMUn kehittämisehdotuksiin. Keskustelu EMUn kehittämisestä otti tuulta alleen Ranskan presidentinvaalien jälkeen. Presidentti Macron on ehdottanut euroalueelle omaa budjettia ja valtiovarainministeriä. Saksa on ehdottanut Euroopan vakausmekanismin kehittämistä eurooppalaiseksi valuuttarahastoksi. Hallitus koki tarpeelliseksi arvioida, pitääkö hallitusohjelmaa muuttaa, jotta uusiin ehdotuksiin voidaan ottaa kantaa. Hallituksen piirissä todettiin, että hallitusohjelma on suurilta linjoiltaan kestänyt hyvin aikaa.

Talous- ja rahaliiton keskeiset ongelmat ovat ylivelkaantuminen ja markkinakurin puute sekä valtioiden ja pankkien kohtalonyhteys. Suomi korostaa kannassaan markkinakuria ja jäsenmaiden oman vastuun merkitystä. Jäsenmaiden on uudistettava taloutensa rakenteet itsensä ja omien kansalaistensa vuoksi, ei EU:n tai komission. EU on juuri niin vahva kuin sen yksittäiset jäsenmaat.

Ylivelkaantumiseen ja markkinakurin puutteeseen Suomi tarjoaa ratkaisuksi valtioiden velkajärjestelymekanismin luomista. Korostamme toimivia menettelyitä ja riittäviä siirtymäaikoja, jotta velkajärjestelyt voidaan tehdään hallitusti ja välttyä vakavilta markkinahäiriöiltä. Velkajärjestelymekanismi voitaisiin luoda esimerkiksi Euroopan vakausmekanismin yhteyteen.

Toinen keskeinen on ongelma valtioiden ja pankkien kohtalonyhteys, jota ei aikomuksista huolimatta ole vieläkään saatu täysin katkaistua. Pankkien vakavaraisuusääntelyä tulisi muuttaa niin, että ne vastaavat paremmin todellisia riskejä. Järjestämättömiä luottoja täytyy alentaa ja pankkien pääomapohjaa vahvistaa. 

Riskejä on saatava vähennettyä ja tasattua ennen kuin niitä voidaan jakaa. Siksi Suomi pitää edelleen ensisijaisen tärkeänä pankki- ja pääomamarkkinaunionin loppuunsaattamista. Yhteinen talletussuoja voidaan ottaa käyttöön, kun järjestämättömien luottojen määrää on saatu vähennettyä. Esityksestäni valtioneuvosto tulee valmistelemaan konkreettisen esityksen pankkisektorin riskejä vähentävistä toimenpiteistä.

Kannatamme Euroopan vakausmekanismin kehittämistä. Sitä tulisi kehittää niin, että EVM:llä on riippumattomat edellytykset ottaa vastuu sopeutusohjelmien sisällöstä ja niihin liittyvästä velkakestävyysanalyysistä. Kehitystyön lopputuloksena EVM:stä voitaisiin luoda eurooppalainen valuuttarahasto. 

Suomi ei näe perusteita uusien instituutioiden kuten euroalueen budjetin tai euroalueen valtiovarainministerin perustamiselle. Suomi katsoo, ettei makrotaloudellisia vakautusjärjestelyitä myöskään tarvita. Ehdotuksilla ei ratkaista euroalueen keskeisimpiä ongelmia. Joissakin tilanteissa euroalueen korvamerkitty osuus EU-budjetista voi olla perusteltu. Euroryhmän puheenjohtajan asemaa voimme vahvistaa, mutta sitä ei tule yhdistää komission jäsenen tehtävään.

Suomi suhtautuu Euroopan yhdentymiseen positiivisesti. Talous- ja raha-asioissa integraation tulee tapahtua niin, että riskejä ensin vähennetään, jotta jäsenmaat ovat tasavertaisessa asemassa suhteessa toisiinsa. Jos Suomen tavoitteisiin päästään, erot euromaiden talouksissa aikaa myöden tasaantuvat ja riskit vähenevät. Euromaiden välinen vastakkainasettelu myös vähenisi.

Nyt hyväksytyt ennakkovaikuttamislinjaukset täydentävät hallitusohjelman ja muiden olemassa olevien vaikuttamisasiakirjojen linjauksia. Komissio julkaisee joulukuussa oman esityksensä EMUn kehittämisessä etenemiseksi. Hallituksen tavoite on vaikuttaa siihen. Hallitus on oman kannanmuodostuksensa suhteen hyvässä vaiheessa.

EU-ministerivaliokunta käsitteli EMU:a ja Turkkia (valtioneuvoston kanslian tiedote 13.10.)

Petteri Orpo

valtiovarainministeri
@PetteriOrpo

Petteri Orpo Talouspolitiikka
 
Sivun alkuun