Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Ministeri Vehviläisen aluetilaisuudet maakuntauudistuksesta alkavat Porista 18.8.

finansministeriet
Julkaisuajankohta 8.8.2016 10.38
Tiedote

Valtiovarainministeriö järjestää maakuntauudistuksen aluetilaisuuksia eri puolilla Suomea elo- ja syyskuun aikana. Aluetilaisuudet alkavat Porista 18.8. Tilaisuuksia järjestetään jokaisessa maakunnassa. Tilaisuudet on tarkoitettu maakunnan alueen toimijoille. Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläisen lisäksi aluetilaisuuksiin osallistuu muutosjohtaja Pauli Harju.

Korjattu 10.8. klo 8.25: Ennakkoilmoittautuminen-linkki

Maakuntauudistuksen myötä monialaiset kansanvaltaisuuteen perustuvat maakunnat aloittavat toimintansa 1.1.2019. Uudistuksessa kootaan saman järjestämisvastuun alle osa nykyisin maakunnallisesti tai yli kuntarajojen järjestettävistä tehtävistä. Uudistuksen keskeisin sisältö on ELY-keskusten, TE-toimistojen, maakuntien liittojen, pelastustoimen ja eräiden kuntien tehtävien järjestämisvastuun siirtäminen uusille maakunnille ja valtion aluehallintovirastojen uudistaminen. 

Maakuntauudistus muuttaa aluehallinnon toimintaa merkittävästi ja tilaisuuksissa keskustellaan lakiluonnosten sisällöstä ja uudistuksen etenemisestä maakunnissa.

Tilaisuuksiin kutsutaan edustajia alueen kunnista, maakuntien liitoista ja alueellisesta pelastustoimesta, ELY-keskuksista, TE-toimistoista ja aluehallintovirastoista. Tilaisuuteen kutsutaan myös yksi edustaja alueen järjestöistä, jotka osallistuvat maakuntien yhteistyöryhmien toimintaan.

Tilaisuus on avoin myös muille asiasta kiinnostuneille, mutta ennakkoilmoittautuminen vaaditaan viikkoa ennen tilaisuutta alueuudistus.fi-sivuilla olevien linkkien kautta.

Maakuntauudistuksen alustavat hallituksen lakiesitysluonnokset julkaistiin kesäkuussa 2016 (Valtioneuvoston tiedote). Lakiluonnokset lähetetään lausunnoille elokuun aikana.

Sovitut aluetilaisuudet:

18.8. Pori ja Hämeenlinna

19.8. Lahti ja Mikkeli

22.8. Rovaniemi

29.8. Kuopio

2.9.   Kotka ja Lappeenranta

5.9.   Joensuu

6.9.   Turku

9.9.   Tampere

12.9. Jyväskylä

13.9. Vaasa ja Seinäjoki

19.9. Kokkola ja Oulu

27.9. Uusimaa

3.10 Kajaani

Maakuntauudistuksen rinnalla valmisteltavasta sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksesta vastaa sosiaali- ja terveysministeriö ja sen osalta kyseinen ministeriö järjestää omia alueellisia tilaisuuksia.

Lisätietoja:

osastopäällikkö, ylijohtaja Päivi Laajala, puh. 02955 30026
finanssineuvos Teemu Eriksson, puh. 02955 30177
etunimi.sukunimi(at)vm.fi.

Korjattu linkki 9.8.

Tilaisuuden ohjelma

Tilaisuudet ovat joko aamupäivällä tai iltapäivällä ja aloitusajat vaihtelevat paikkakunnittain.Tilaisuuskohtaiset aikataulut julkaistaan myöhemmin  Alueuudistus.fi-sivustolla kohdassa Ajankohtaista.

Tilaisuuden puheenjohtajana toimii ao. maakuntajohtaja

Klo 8.00                              Kahvi

Klo 8.30 - 9.00                    Maakuntauudistuksen tavoitteet ja pääsisältö, kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen

Klo 9.00 - 9.20                    Kommenttipuheenvuorot (5 min/puheenvuoro)                                                       

Klo 9.20 - 10.00                  Keskustelu maakuntauudistuksesta

Klo 10.00 - 10.15                Valmistelun eteneminen ja muutoksen tuki, muutosjohtaja Pauli Harju, valtiovarainministeriö

Klo 10.15 - 10.25                Tilaisuuden päätös, tilaisuuden puheenjohtaja, maakuntajohtaja

Anu Vehviläinen Förvaltningspolitiken Kommunärenden aluehallintouudistus alueuudistus-arkisto
 
Sivun alkuun