Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Professori Kalle Määttä selvittämään digipalveluja ohjaavan lainsäädännön muutostarpeita

valtiovarainministeriö
Julkaisuajankohta 17.4.2018 15.28
Uutinen

Digitaalisten palvelujen ensisijaisuutta edistetään selvittämällä asiointimenettelyjen ja lainsäädännön nykytilaa ja määrittelemällä muutostarpeet. Selvityshenkilöltä odotetaan raporttia kesäkuun loppuun mennessä.

Valtiovarainministeriö on asettanut Lapin yliopiston oikeustaloustieteen professori Kalle Määtän selvityshenkilöksi tehtävänään selvittää julkisen hallinnon eri toimialojen ja asiaryhmien asiointimenettelyjä sekä tunnistamaan digitaalisia palveluja ohjaavan lainsäädännön nykytilan ja muutostarpeet.

Osana selvitystyötään Määttä tapasi 12. huhtikuuta Sähköisen asioinnin ja viestinvälityksen toimintatavat -työryhmän.

Professori Kalle Määtttä– Vierailulla nousi esille, minkälaisia jo pitkään vaivanneita haasteita sähköisen asioinnin kehittämisessä maassamme on. Kehitystyössä tärkeitä eivät ole pelkästään oikeudelliset kysymykset, vaan muun muassa haavoittuvimpien hallinnon asiakkaiden asianmukainen huomioon ottaminen. Samoin selvitystyössä huomioon on otettava se, että lait eivät ole aina ainoa keino viedä asioita yhteiskunnassa eteenpäin.

Digitaalisia palveluja ohjaavan lainsäädännön nykytilasta ja muutostarpeista Määttä kertoo alustavia havaintojaan:
 
– Lainsäädäntöä kaipaa olennaisessa määrin "siivousta"; siinä määrin paljon siihen on sisällytetty tarpeettomiakin säännöksiä. Myös organisatoriset seikat kaipaavat tuuletusta, jotta sähköisen asioinnin kehittämiseen saadaan tarvittavaa ketteryyttä. Lainsäädäntö ja sen joustamaton tulkinta ei saa olla syy siihen, että Suomi jää sähköisessä asioinnissa jälkeen kilpailijamaistaan.

Määttä toivoo, että digitaalisten palvelujen kehittäjät kertovat hänelle kokemuksiaan lainsäädäntöön liittyvistä ongelmista. Hänelle voi lähettää sähköpostia osoitteeseen kalleet.maatta(at)gmail.com.

Selvityshenkilö tekee kesäkuun loppuun mennessä ehdotukset hallinnon toimintatapojen ja lainsäädännön kehittämisen vastuunjaoista jatkovalmistelua ja toimeenpanoa varten. Selvitystyön valmistuttua sähköisen asioinnin menettelyjä koskevan sääntelyn uudistaminen arvioidaan ja suunnitellaan oikeusministeriössä. Lisäksi kukin ministeriö käynnistää omaa toimialaansa koskevan lainsäädännön uudistamisen. Lainsäädäntömuutoksien toteuttaminen ei kuitenkaan ole mahdollisia tällä hallituskaudella.

Lisätietoa

Toimintatapoja ja laatua kehittämällä kohti digitaalisten palvelujen ensisijaisuutta (uutinen 9.3.2018)

Anu Vehviläinen Digitalisoituminen Hallintopolitiikka Julkisen hallinnon ICT Sipilän hallitus
 
Sivun alkuun