Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Rajat ylittävistä verosuunnittelujärjestelyistä raportoitava – valmistautuminen kannattaa aloittaa nyt

valtiovarainministeriö
Julkaisuajankohta 8.1.2020 8.06
Uutinen

Tietyntyppisistä verosuunnittelujärjestelyistä pitää jatkossa ilmoittaa Verohallinnolle, jotta se voi raportoida niistä automaattisesti muille EU-maille. Ilmoitusvelvollisuus alkaa ensi heinäkuun alussa, mutta raportointiin on syytä valmistautua jo nyt.

Uudistuksen taustalla on EU-lainsäädäntö automaattisesta verotietojen vaihdosta jäsenmaiden välillä. Raportoinnin avulla viranomaiset saavat tietoja rajat ylittävistä verosuunnittelujärjestelyistä, joihin voi sisältyä veronkiertoa tai -välttämistä.

Ilmoitusvelvollisuus on ensisijaisesti yrityksillä ja henkilöillä, jotka suunnittelevat, markkinoivat tai organisoivat rajat ylittäviä verosuunnittelujärjestelyjä. Toissijaisesti velvollisuus koskee järjestelyjä hyödyntäviä verovelvollisia.

Myös siirtymäajan järjestelyistä raportoitava

Ilmoitusvelvollisuus alkaa ensi heinäkuun alussa. Järjestelyjen raportointiin on syytä valmistautua jo tässä vaiheessa, koska lainsäädäntöön sisältyy siirtymäsäännös.

Siirtymäsäännöksen mukaan raportointi koskee myös järjestelyjä, jotka on toteutettu 25.6.2018–30.6.2020. Näistä järjestelyistä tulee raportoida Verohallinnolle viimeistään ensi elokuussa. Järjestelyn toteuttamisella tarkoitetaan järjestelyn ensimmäisen vaiheen toteuttamista.

Verohallinto antaa myöhemmin ohjeen raportoinnista ja viestii siitä erikseen.

Lisätietoja:

Neuvotteleva virkamies Jaana Mikkola, puh. 02955 30665, jaana.mikkola(at)vm.fi

 
Sivun alkuun