Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Sitran asemaa pohtinut parlamentaarinen työryhmä luovutti loppuraporttinsa

finansministeriet
Julkaisuajankohta 29.3.2019 10.00
Tiedote

Valtiovarainministeri Petteri Orpon joulukuussa 2018 asettama parlamentaarinen työryhmä luovutti loppuraporttinsa uudistusehdotuksista Suomen itsenäisyyden juhlarahaston hallintoon ja resursointiin. Parlamentaarisen työryhmän toimikausi oli 1.1.2019 - 31.3.2019 ja sen puheenjohtajana toimi kansanedustaja Matti Vanhanen.

Sitran yhteiskunnallisten tavoitteiden tulisi näkyä myös lainsäädännössä

Työryhmä arvioi Sitran tehtävien ja tavoitteiden ajanmukaisuutta lainsäädännössä. Sitran tehtävä- ja tavoitesääntelyssä tulisi nykyisen taloutta korostavan ilmaisutavan lisäksi ilmetä myös muiden yhteiskunnallisten tavoitteiden asema. Tällaisina esiin nostettiin muun muassa yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus, tasa-arvo, sosiaalinen eheys, demokratia ja kestävä kehitys. Työryhmä päätyi raportissaan siihen, ettei se tee erillistä ehdotusta uusista säännösmuotoiluista, vaan edellyttää, että mahdollisessa jatkovalmistelussa valtiovarainministeriö selvittää eduskuntaryhmien näkemyksiä riittävän laaja-alaisen, mahdollistavan sekä ajanmukaisen sääntelyn luomiseksi.

Hallintoneuvosto uudistetaan ja sen edustuksellisuutta laajennetaan

Tällä hetkellä Sitran hallintoneuvostona toimivat Suomen Pankin pankkivaltuutetut. Työryhmä esittää, että Sitralle säädettäisiin oma erillinen hallintoneuvosto. Hallintoneuvoston jäsenten lukumäärää ehdotetaan lisättäväksi, jotta rahaston parlamentaarinen ja laaja-alainen ohjaus vahvistuisi ja Sitran nykyinen asema riippumattomana toimijana turvataan. Hallintoneuvoston tehtävät säilyisivät keskeisiltä osin ennallaan.

Työryhmä tarkasteli myös Sitran resursseja, erityisesti taseen suuruutta ja varallisuuden käyttöä. Tässä yhteydessä ei kuitenkaan ollut mahdollista muodostaa yhtenevää kantaa näihin kysymyksiin. Toisaalta jo Sitran nykyinen sääntely ja varallisuuspohja mahdollistaisivat hallintoneuvostolle erilaisia tapoja uudelleenohjata resurssien käyttöä.

Sitran hallituksen kokoonpano paremmin vastaamaan toiminnallisia tarpeita

Hallituksen jäsenten lukumäärää, valintamenettelyä ja kokoonpanoa ehdotetaan muutettavaksi vastaamaan paremmin Sitran toiminnallisia tarpeita. Yliasiamies ei ehdotuksen mukaan enää olisi hallituksen jäsen. Myös hallituksen asemaa yliasiamieheen nähden ehdotetaan vahvistettavaksi ja hallituksen tehtäviä tarkennettavaksi.

Lainsäädännön jatkovalmistelu seuraavalle hallituskaudelle

Lainsäädännön mahdollinen jatkovalmistelu tapahtuu seuraavalla hallituskaudella valtiovarainministeriön ja eduskunnan puhemiesneuvoston toimenpitein.

Parlamentaarisen Sitra-työryhmän loppuraportti

Työryhmän asettamispäätös

Lisätietoja:

työryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Matti Vanhanen, p. 0400 317 511
työryhmän sihteeri, neuvotteleva virkamies Jarmo Huotari, valtiovarainministeriö, p. 02955 30418
työryhmän sihteeri, lainsäädäntöneuvos Jaska Siikavirta, valtiovarainministeriö, p. 02955 30370

Finansministeriet Finanspolitiken Förvaltningspolitiken Petteri Orpo
 
Sivun alkuun