Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Suunnitelmaluonnos digitalisaatiohankkeiden uudesta ohjausmallista lausunnoille

valtiovarainministeriö
Julkaisuajankohta 20.4.2018 14.24
Uutinen

Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen asetti 6.10.2017 työryhmän valtion digihankkeiden koordinoimisen ja investointien ohjaamisen uuden mallin kehittämistä varten. Työryhmä sai työnsä valmiiksi tammikuussa 2018 ja tuloksena syntyi raportti ”Tehostetulla ohjaamisella vauhtia julkisten palveluiden uudistamiseen ja digitalisointiin”, joka on lausunnoilla 9.5.2018 saakka.

Talouspoliittinen ministerivaliokunta puolsi 4.4.2017 toimenpidelinjauksia, joilla varmistetaan investointien parempi hallinta ja hyötyjen saaminen. Linjausten perusteella hallitus päätti hallituksen toimenpidesuunnitelman puolivälitarkistuksen yhteydessä, että valtion digihankkeiden ohjausta vahvistetaan. Digihankkeiden ohjauksen valmistelu aloitettiin toukokuussa 2017 ja toimenpiteet otetaan vaiheittain käyttöön siten, että ne kaikki ovat käytössä hallituskauden aikana.

Digihankkeiden ohjauksen tavoitteina ovat asiakaslähtöisyys, poikkihallinnollisuus ja tuottavuuden lisääminen. Toimenpidekokonaisuus tarvitaan muun muassa digiekosysteemien viemisessä käytäntöön ja JTS-miljardin säästötavoitteiden toimeenpanemisessa.

Tehostetulla ohjaamisella vauhtia julkisten palveluiden uudistamiseen ja digitalisointiin  -suunnitelmaluonnoksessa esitetään ehdotus toimenpiteistä, joilla edistettäisiin digitalisaatiota tukevien tavoitteiden mm. asiakkaan asiointikokemuksen vahvistaminen sekä asiointiprosessien sujuvoittaminen toteutumista. Toimenpiteitä ovat muun muassa:

  • toimeenpannaan kehitysideoiden ja hanke-ehdotusten arvioinnin ja rahoituksen prosessit
  • toimeenpannaan toteutuksen valvonnan ja rahoituksen käytön seurannan prosessi
  • otetaan käyttöön hankkeiden valintaa tukevat kriteerit ja arviointikehikko
  • asetetaan neuvoa-antava investointijohtoryhmä ja sille sihteeristö
  • selvitetään mahdollisuus perustaa VM:n pääluokkaan uusi toimintamäärärahamomentti työnimellä ”Julkisen hallinnon kehittämisen investoinnit”
  • suunnitellaan muutoksen vaatiman osaamisen kehittäminen

Ohjausmallin mukaisesti ohjattaisiin ja arvioitaisiin digitalisaatiota edistäviä investointihankkeita, joissa on sekä ICT-kehittämistä että toiminnan kehittämistä.

Hallitus päätti kehysriihessä 11.4.2018 osana kuntien, maakuntien ja koko julkisen sektorin kustannusten karsinnan (JTS-miljardi) toimeenpanoa, että valtion toimintojen digitalisaatiolle ja tuottavuuden kehittämiselle asetetaan vuosille 2020−2029 kaikkia hallinnonaloja sitova vuosittainen tavoite. Valtion tuottavuutta edistävien investointien mahdollistamiseksi kutakin toteutunutta kuuden miljoonan euron säästöä kohden yhteiselle kehittämismomenttien investointimomentille lisätään miljoona euroa. Digi-investointien uudella ohjausmallilla tuetaan JTS-miljardin toimeenpanoa.

Lausuntopyyntömateriaali on julkaistu lausuntopalvelu.fi-sivulla.

Hallitusohjelman mukaan julkisten palveluiden digitalisoinnin yksi keskeinen tavoite on, että jatkossa uutta tietoa kysytään kansalaiselta tai yritykseltä vain kerran. Tavoitteen toteuttaminen vaatii sekä lainsäädännöllisiä keinoja että prosessien uudistamista. Valtion digihankkeiden koordinointi ja ohjausjärjestelmä uudistetaan tukemaan tehokkaasti digitalisaation vaatimaa poikkihallinnollisuutta ja asiakaslähtöisyyttä, jotta hallitusohjelman tavoitteet voitaisiin saavuttaa.

Lisätietoja:

Lainsäädäntöneuvos Sami Kivivasara, puh. 02955 30023, sami.kivivasara(at)vm.fi

Erityisasiantuntija Olli-Pekka Rissanen, puh. 02955 30364, olli-pekka.rissanen(at)vm.fi

Erityisasiantuntija Marjut Siintola, puh. 02955 30482, marjut.siintola(at)vm.fi

Digitalisoituminen Julkisen hallinnon ICT
 
Sivun alkuun