Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Talouspoliittinen ministerivaliokunta puolsi SoteDigi Oy:n ja Vimana Oy:n yhdistämistä valtakunnalliseksi yhtiöksi

finansministeriet
Julkaisuajankohta 17.12.2019 10.39
Tiedote
SoteDigi Oy:n ja Vimana Oy:n logot.

Talouspoliittinen ministerivaliokunta on puoltanut valtion omistamien erityistehtäväyhtiöiden SoteDigi Oy:n ja Vimana Oy:n yhdistämistä valtakunnalliseksi yhtiöksi. Vimana Oy:n koko liiketoiminta myydään SoteDigi Oy:lle 1.2.2020.

SoteDigi Oy:n yhtiöjärjestystä muutetaan siten, että yhdistetyn yhtiön toimiala muodostuu luovuttavan ja vastaanottavan yhtiön toimialoista. Toiminnallisesti syntyy uusi valtakunnallinen toimija, jonka kautta toteutetaan yhtiöiden nyt toteuttamia tehtäviä sekä uusia hallitusohjelman tavoitteita tukevia tehtäviä.

Yhtiöiden tehtäväkuvaa kehitetään uuden hallitusohjelman tavoitteiden toteuttamiseksi. Jatkossa valtakunnallisen yhtiön erityistehtävänä on osana julkisen sektorin kokonaisuutta kehittää sosiaali- ja terveydenhuollon, pelastustoimen ja muiden toimialojen tuottavuutta ja vaikuttavuutta parantavia kansallisia digitaalisia ratkaisuja. Lisäksi erityistehtävänä on tukea viranomaisten kansallisten sähköisen asioinnin tukipalvelujen hyödyntämistä sekä edistää julkisen hallinnon ICT:n integraatiota ja yhteentoimivuutta. Yhtiö edistää myös tiedolla johtamista sekä asiakaslähtöisten ja kustannustehokkaiden ratkaisujen toteutusta tulevaisuuden digitalisaatiohyötyjen mahdollistamiseksi.

Vimana Oy:n työntekijät siirtyvät SoteDigi Oy:n palvelukseen ns. vanhoina työntekijöinä. Marraskuussa 2019 SoteDigi Oy:n palveluksessa oli 23 henkilöä ja Vimana Oy:n palveluksessa 27 henkilöä.

Yhdistetyn yhtiön tehtävien, toiminnan tavoitteiden ja periaatteiden valmistelua jatketaan yhdessä valtiovarainministeriön, sosiaali- ja terveysministeriön, sisäministeriön, työ- ja elinkeinoministeriön, valtioneuvoston kanslian ja yhtiöiden kanssa. Valtiovarainministeriö tuo arvion yhtiön liiketoimintamallin riskeistä ja yhtiön roolista erityistehtävän näkökulmasta sekä näihin pohjautuvat linjausehdotukset yhtiön toimiohjeeksi ja pääoman käytöksi talouspoliittiseen ministerivaliokuntaan keväällä 2020. Lisäksi jatkovalmistelussa päätetään myös omistajaohjausvastuusta sekä kuvataan selkeät periaatteet ja kriteerit sille, miten useamman ministeriön sisältöohjaus ja yhtiön omistajaohjaus toteutetaan käytännössä.

SoteDigi Oy:n ja Vimana Oy:n perustaminen liittyi alun perin edellisen hallituksen maakunta ja sote -uudistuksen valmisteluun. SoteDigi Oy perustettiin kehittämään sosiaali- ja terveydenhuollon kustannusvaikuttavuutta parantavia kansallisia digitaalisia ratkaisuja ja sen ylläpitovastuulle siirtyi kaksi kansallisesti merkittävää asukkaiden sote-palvelua (Omaolo-palvelu ja 116 117-päivystysapu). Vimana Oy perustettiin edistämään alueellista ICT:n integraatiota ja yhteentoimivuutta sekä kustannustehokkaiden ratkaisujen toteutusta ja tulevaisuuden digitalisaation mahdollistamista.

Tutustu tarkemmin: Talouspoliittinen ministerivaliokunta 17.12.2019

Lisätietoja:

Yhdistämistyöryhmän puheenjohtaja, lainsäädäntöneuvos Salla Kalsi, valtiovarainministeriö, puh. 0295 530 430, salla.kalsi(at)vm.fi
Johtaja Minna Saario, sosiaali- ja terveysministeriö, puh. 0295 163 146, minna.saario(at)stm.fi

 
Sivun alkuun