Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Lausuntokierros:
Ulkomaisia väliyhteisöjä koskevaa sääntelyä ehdotetaan muutettavaksi

valtiovarainministeriö
Julkaisuajankohta 7.8.2018 13.53
Uutinen

Muutoksien tavoitteena on saattaa kansallinen laki vastaamaan veronkiertämisen estämistä koskevan EU-direktiivin säännöksiä ja yhtenäistää lain soveltamisalaa. Valtiovarainministeriö lähetti lakiluonnoksen lausuntokierrokselle 6.8.2018.

Lainmuutoksella poistettaisiin nykyiseen väliyhteisölakiin perustuva yleinen toimialahuojennus. Euroopan talousalueen ulkopuolisissa valtioissa sijaitsevia yhteisöjä pidettäisiin väliyhteisöinä, jos verotietojenvaihtoa, toiminnan luonnetta ja verotuksen tasoa koskevat edellytykset eivät täyty. Verosopimusvaltioiden harmaan listan huojennus poistettaisiin. Lisäksi Euroopan unionin yhteistyöhaluttomien lainkäyttöalueiden luettelolla olevalla alueella sijaitsevaan ulkomaiseen yhteisöön ei enää sovellettaisi huojennuksia. 

Lakiluonnoksessa ehdotetaan väliyhteisölain soveltamisalan yhtenäistämistä ja laajentamista. Muutokset perustuvat pääosin veronkiertämisen estämistä koskevan EU-direktiivin säännöksiin. Tavoitteena on saattaa kansallinen laki vastaamaan direktiivin säännöksiä ja yhtenäistää lain soveltamisalaa. 

Nykyinen väliyhteisösääntely 

Väliyhteisölain tarkoituksena on verottaa Suomessa tuloja, joita verovelvolliset ovat kanavoineet matalan verotuksen valtioissa sijaitseviin yhtiöihinsä. 

Lakia on nykyisin sovellettu Suomessa yleisesti verovelvollisten luonnollisten henkilöiden, kuolinpesien, avoimien yhtiöiden ja kommandiittiyhtiöiden sekä yhteisöjen tuloverotuksessa. Väliyhteisönä on pidetty matalan verotuksen valtiossa sijaitsevaa yhteisöä, jos se on ollut Suomessa yleisesti verovelvollisten määräysvallassa. 

Verovelvollisen tulona on voitu Suomessa verottaa väliyhteisön tuloa, jos verovelvollinen on yksin tai yhdessä etuyhteydessä olevien henkilöiden kanssa omistanut vähintään 25 prosenttia yhteisöstä. Veronalaista on ollut määrä, joka on vastannut verovelvollisen osuutta väliyhteisössä. 

Väliyhteisölakia ei ole kuitenkaan sovellettu, jos ulkomainen yhteisö on harjoittanut esimerkiksi teollista tuotantotoimintaa tai se on sijainnut niin sanotun harmaan listan ulkopuolella sijaitsevassa verosopimusvaltiossa. Harmaalla listalla on lueteltu verosopimusvaltiot, joissa verotuksen tason on arvioitu olevan liian matala. Listan ulkopuolella sijaitsevissa verosopimusvaltioissa sijaitsevia yhteisöjä ei lähtökohtaisesti ole pidetty väliyhteisöinä. Valtaosa verosopimusvaltioista on ollut harmaan listan ulkopuolella. 

Soveltamisala yhtenäistyisi ja laajentuisi

Lakiluonnoksessa ehdotetaan lain soveltamisalan yhtenäistämistä ja laajentamista. 

Luonnoksen mukaan väliyhteisölain soveltumista arvioitaisiin yhtenäisesti Euroopan talousalueen ulkopuolisissa valtioissa sijaitsevien yhteisöjen osalta. Euroopan talousalueen ulkopuolisissa valtioissa sijaitsevat yhteisöt voisivat vapautua lain soveltamisalasta, jos niiden verotuksen taso on vähintään 3/5 Suomen tasosta ja ne harjoittavat laissa määriteltyä toimintaa ja jos Suomen ja kyseisen valtion välillä on sovittu riittävästä verotietojenvaihdosta.  Tietyissä verosopimusvaltioissa sijaitsevat yhteisöt eivät enää voisi vapautua lain soveltamisalasta harmaan listan perusteella. Euroopan unionissa laaditussa yhteistyöhaluttomien lainkäyttöalueiden luettelossa mainituilla lainkäyttöalueilla sijaitsevat ulkomaiset yhteisöt olisivat pääsääntöisesti väliyhteisöjä.

Euroopan talousalueen valtioissa sijaitsevat yhteisöt voisivat vapautua lain soveltamisalasta pääosin vastaavasti kuin nykyisin. 

Väliyhteisölain määräysvaltaa ja väliyhteisötulon verottamista koskevat säännökset yhdistettäisiin. Väliyhteisön katsottaisiin olevan suomalaisen omistajatahon määräysvallassa ja väliyhteisötuloa voitaisiin verottaa Suomessa, jos verovelvollinen omistaa yksin tai yhdessä etuyhteydessä olevien henkilöiden kanssa 25 prosenttia yhteisöstä.

Muutoksen ei arvioida merkittävästi lisäävään verotuottoja. 

Muutoksia sovellettaisiin ensimmäisen kerran vuodelta 2019 toimitettavassa verotuksessa.

Valtiovarainministeriö lähetti lakiluonnoksen lausuntokierrokselle 6.8.2018. Lausuntoaika päättyy 27.8.2018. Lakiluonnos, lausuntopyyntö ja lausunnot julkaistaan hankesivulla.

Kysymyksiä ja vastauksia väliyhteisölain muuttamisesta

Lisätietoja:

Finanssineuvos Jari Salokoski, puh. 02955 30437, jari.salokoski(at)vm.fi
Erityisasiantuntija Anu Rajamäki, puh. 02955 30398, anu.rajamaki(at)vm.fi
Neuvotteleva virkamies Jaana Mikkola, puh. 02955 30665, jaana.mikkola(at)vm.fi

 
Sivun alkuun