Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Valtiovarainministeriö sai yli sata lausuntoa kuntalain muutosehdotuksesta

valtiovarainministeriö
Julkaisuajankohta 13.9.2019 13.27
Tiedote

Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi kuntalain 142 ja 144 §:n muuttamisesta oli lausunnoilla Lausuntopalvelu.fi:ssä 5.6.—6.9.2019.

Lausunnolla olleessa hallituksen esityksen luonnoksessa kuntalain muutoksenhakua koskevaa sääntelyä ehdotetaan uudistettavaksi siten, että muutoksenhaku hallinto-oikeuden päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen edellyttäisi valituslupaa. Esityksessä otettaisiin huomioon muussa lainsäädännössä tapahtunut valituslupamenettelyä koskeva vastaava kehitys. Valituslupamenettely nykyisin laajasti käytössä kunnan tehtäviä koskevan erityislainsäädännön mukaisesti. Menettely tulee pääsäännöksi myös vuoden 2020 alusta voimaan tulevassa laissa oikeudenkäynnistä hallintoasioissa.

Valtiovarainministeriö sai yhteensä 103 lausuntoa. Lähes kaikki lausunnonantajat suhtautuivat esitykseen myönteisesti. Esitettyä kuntalain muutosta pidettiin perusteltuna ja tarkoituksenmukaisena. Lausuntojen mukaan esitys yhdenmukaistaa muutoksenhakujärjestelmää ja selkeyttää kunnan valitusoikeutta koskevaa sääntelyä. Muutoksen nähtiin vastaavan hallintolainkäytön yleistä kehitystä. Kunnan päätösten käsittelyaikojen nähtiin jossain määrin lyhentyvän esityksen johdosta. Lisäksi esityksen nähtiin olevan myönteinen vaikutus korkeimman hallinto-oikeuden toimintaan ja sen parantavan korkeimman hallinto-oikeuden mahdollisuutta antaa oikeuskäytäntöä ohjaavia ratkaisuja. Esityksen nähtiin parantavan oikeusvarmuutta ja oikeusturvaa. Eräissä lausunnoista esitettiin tarkennusehdotuksia. Eräiden lausuntojen mukaan ehdotuksen nähtiin olevan muutoksenhakuoikeutta rajoittavaa taikka olevan oikeusturvan tai kuntalaisten suorittaman laillisuusvalvonnan kannalta ongelmallista.

Samassa yhteydessä kuntalain muutosesityksen kanssa on tarkoitus esittää lakiin pienten erillisten alueiden siirtämisestä kunnasta toiseen kuntaan tehtäväksi teknisluonteisia tarkistuksia. Asiasta on pyydetty erikseen lausunnot. Lausunnon antaneilla Maanmittauslaitoksella ja Suomen Kuntaliitto ry:llä ei ollut esitykseen huomautettavaa.

Hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskunnan käsiteltäväksi lokakuussa 2019. Lakimuutosten on tarkoitus tulla voimaan 1. tammikuuta 2020.

Annetut lausunnot, lausuntoyhteenveto sekä lausuntopyyntö ja -materiaali löytyvät lausuntopalvelu.fi-sivulta sekä hankeikkunasta.

Lisätietoja:

lainsäädäntöneuvos Mervi Kuittinen, p. 02955 30445
erityisasiantuntija Erkki Papunen, puh. 0295 530 167

Hallintopolitiikka Kunta-asiat
 
Sivun alkuun