Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Valtion virkamieslain 1.1.2017 voimaantulevia muutoksia
Virkamiehen karenssiajaksi voidaan sopia enintään kuusi kuukautta

finansministeriet
Julkaisuajankohta 9.12.2016 12.00
Tiedote

Tasavallan presidentti on 9.12. vahvistanut vuoden 2017 alusta voimaantulevia valtion virkamieslain muutoksia. Vuoden 2017 alusta tulee voimaan myös muita valtion virkamieslain muutoksia.

Valtion virkamies voidaan siirtää määräajaksi työskentelemään myös osittain toisen organisaation palvelukseen  

Valtion virkamieslain 20 §:n muutoksen perusteella valtion virkamies voidaan omalla suostumuksellaan siirtää määräajaksi työskentelemään myös osittain toisen viraston toimivaltaan kuuluvissa tehtävissä tai muun työnantajan kuin valtion palveluksessa.

Tavoitteena on asiantuntijuuden hyödyntäminen nykyistä joustavammin hallinnonalojen ja valtion virastojen välillä sekä henkilö- ja tehtäväkiertoa lisäämällä kehittää valtion henkilöstön ammattitaitoa. Samalla helpotetaan myös työtehtävien määrän tasaamista suuntaamalla henkilöstövoimavaroja joustavammin tilapäisesti sinne, missä niiden tarve on suurin. Voimassa olevan säännöksen mukaisesti virkamies pysyy sen viraston virkamiehenä, jonka virkaan tai virkasuhteeseen hänet on nimitetty.

Karenssisopimuksella rajoitetaan virkatehtävässä saadun tiedon hyödyntämistä uudessa palvelussuhteessa

Valtion virkamieslakiin on lisätty uusi 44 a §, jossa säädetään karenssisopimuksesta, palvelussuhteen jälkeiseen aikaan sijoittuvasta erityisestä rajoitusajasta ja sen ajalta maksettavasta korvauksesta.

Karenssisopimuksella voidaan sopia määräaikaisesta rajoitusajasta, kun virkamies siirtyy toiseen palvelussuhteeseen tai hän aloittaa elinkeinon- tai ammatinharjoittamisen. Karenssisopimuksen tekeminen edellyttää, että virkamiehellä on tehtävässään pääsy salassa pidettäviin tai julkisuutta muuten rajoittavien säännösten suojaamaan tietoon, jota voitaisiin olennaisella tavalla käyttää omaksi tai toisen hyödyksi uudessa tehtävässä.

Rajoitusajaksi voidaan sopia enintään 6 kuukautta virkasuhteen päättymisestä ja sen ajalta maksettaisiin palkkaa vastaava korvaus.

Rajoitusajan asettamisen tavoitteena on, että virkamiehen aloittaessa rajoitusajan jälkeen muissa tehtävissä, hänen tiedossaan oleva suojattava tieto on menettänyt sellaisen merkityksen, että sitä voitaisiin käyttää omaksi tai toisen hyödyksi taikka toisen vahingoksi. Sopimukseen voidaan sisällyttää myös määräys sopimussakosta, jonka enimmäismäärä on maksettu korvaus kaksinkertaisena. Virkamiehellä on virkasuhteen aikana ja rajoitusaikaa vastaavana määräaikana virkasuhteen päättymisen jälkeen ilmoittamisvelvollisuus, jos hän siirtyy toiseen palvelussuhteeseen tai tehtävään taikka aloittaa elinkeinon- tai ammatinharjoittamisen. Karenssisopimus ei kuitenkaan sido virkamiestä, jos palvelussuhde päättyy työnantajasta johtuvasta syystä.

Valtion virkamiehen muutoksenhakuoikeus

Valtion virkamiehen muutoksenhakua koskevat säännökset on yhdenmukaistettu hallintolainkäyttölain kanssa. Myös ministeriön päätöksestä valitetaan jatkossa siten hallinto-oikeuteen. Valittaminen hallinto-oikeuden päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen edellyttäisi jatkossa myös valituslupaa.

Lisätietoja

Työmarkkinalakimies Miska Lautiainen, p. 02955 30212

Anu Vehviläinen Finansministeriet Staten som arbetsgivare
 
Sivun alkuun